lauantai 29. syyskuuta 2012

2 X HYVIN TAVALLINEN PÄIVÄN ASU


Pari ihan tavallista päivän asua, ruskeaa, sinistä ja beigeä, tietenkin.  

Vastaan meidän perheen vaatehuollosta, joten olen tarkka siitä, että ainakin itse käytän vaatteita useamman päivän putkeen ennen kuin heitän ne pyykkikoriin. Vaihtelua samoihin vaatteisiin saan muuttelemalla asusteita, kenkiä ja huiveja erityisesti. Laukkukin vaihtuu kohtuullisen usein, tosin on aika rasittavaa aina tarkistella, että kaikki tarpeellinen siirtyy mukana... Farkkutunika on löytö omasta kaapista, just kivan simppeli yhdisteltäväksi esimerkiksi chinoihin ja erilaisten neuleiden kanssa. En yhtään ymmärrä, että miksi tämä on roikkunut käyttämättömänä niin pitkään. No, asia tulee korjattua nyt. Neuletakki on 2ndhand - löytö paikallisesta pikkuputiikista, jossa käyn vähintään kerran kuukaudessa  katsastamassa tarjonnan, kunnon kirpputoriahan täällä ei valitettavasti ole ollenkaan. Tai onneksi, miten sen nyt ottaa, kun tietää heikkouteni niihin. Mistäköhän sekin juontaa juurensa ? Vauvakirjaankin äitini on kirjoittanut, että tykkäsin vain ja ainoastaan uusista, erityisesti tätini tekemistä ihanuuksita ja inhosin esim. serkkupoikieni vanhoja vaatteita.  Missä vaiheessa lienee tapahtunut suunnan muutos ?

Housut JC, tunika Part Two, neule Benetton ( 2ndhand ), saappaat Hunter, kengät Ash, huivi KappAhl/ Odd Molly ( 2ndhand ) 

8 kommenttia:

  1. Tavalliset jutut on niitä parhaita. Niitä voi aina maustaa tarpeen vaatiessa. Taidan tietää sen sun putiikin... olen kyllä kade, että pääset käymään siellä niin helposti. Se on löytöpaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ko. putiikki on kieltämättä varsinainen löytöpaikka, toivoisin sen tyyppisiä liikkeitä enemmänkin. Esim. Turusta en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt vastaavaa.

      Mun pitäisi varmaan satsata enemmän sellaisiin tavallisiin juttuihin, aika lailla kaikki kaapistani löytyvä on jotenkin vaikeasti yhdisteltävää.

      Poista
  2. Noi Hunterit on ihanat! Meilläkin niitä myy paikallinen Saks Fifth Avenue ja se on melkein koomista - saappaiden tarve on minimaalista :)

    Hauska tarina makumieltymysten muuttumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, saappaille ei siellä varmaankaan ole juuri tarvetta... toista se on täällä. Mulla on näitä kaksi paria ja ovat olleet ahkerassa käytössä sen pari vuotta ! Ihanaa, että nykyään tehdään kivoja kumppareita, niille on käyttöä melkein vuoden ympäri.

      Niin, en yhtään tiedä että mitä on tapahtunut ja missä välissä ! :D

      Poista
  3. Tosi kiva tuo kukkahuivi/farkkutunika noiden Huntereiden kanssa. Siinä on jotenkin särmää. Paljonkohan noiden Huntereiden pohkeen ympärysmitta mahtaa olla? Olen niitä silmäillyt pitkään, mutta kun missään paikallisessa liikkeessä ei niitä myydä ja netistä ei löydy pohkeen ympärysmittaa niin ei voi oikein tilatakaan. Varsinkaan kun niissä ei ole säätövaraa ylöspäin...:(

    VastaaPoista
  4. Noissa mustissa ulkomitta ihan siitä saappaansuulta on n.40 cm. Tämä on siis ihan se perusmalli.

    Kiitos ! :)

    VastaaPoista
  5. Kivaa ja kaunista arkea! Sinisen olen pitänyt vuosia poissa paitsi farkuissa, mutta nyt se näyttää palaavan: Ostin tummansiniset pitkävartiset saapikkaat.

    Kiemurtelen kolmen Hahnin kuvaston parissa...ne hinnat siellä...

    Saappaissa minäkin sunnuntaina poseerasin blogissani: Nyt on ihana syksy ja saa vaihtaa korkkarit kumppareihin. Tässä on sulle vinkki: Osta uusin Koti ja keittiö sekä arvaa, mikä esitellyistä kodeista on mun suosikkini;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko käyd kurkkimassa noita Hahneja, olet ne niin monta kertaa maininnut ! ;)

      Tuo lehti tulee tähän talouteen, pitääkin muistaa selata sitä ajatuksella :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !