keskiviikko 29. syyskuuta 2010

ETSY!

 


Eksyin ETSYyn . Onneksi, koska paikka on pullollaan toinen toistaan viehättävämpiä pikkuputiikkeja, jotka myyvät kaikkea ihanaa, siis muutakin kuin vaatetta ;-) Posti on tuonut kolme Etsy- pakettia, ja olen aivan hurmaantunut: jokainen lähetys on paketoitu huolella ja mukaan on laitettu käsinkirjoitettu tervehdys. Muutama löytö on vielä tulollaan, en malttaisi millään odottaa :-D Mitään lakon piiriin liittyvää en ole ostanut, vaikka yksi hankinta on ehkä laskettavissa vaatteeksi. Se on kuitenkin sellainen, jota tarvitaa suojaamaan  muita aarteita ja pidentää siten siis niiden ikää. ( Menikö läpi ? ) 

Jos on kiinnostunut vintage-tavaroista tai käsitöistä tai ompelusta tai taiteesta taitai... kannattaa suunnata Etsyyn. Varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan: siihen jää koukkuun, ihan pelkästään selailemiseen. Kyllä maailmassa on taitavia ja kekseliäitä ihmisiä, ei voi kuin ihailla. 

tiistai 28. syyskuuta 2010

ROCKY ROAD



Rocky Road on vilahdellut lehdissä ja blogeissakin aina silloin tällöin. Olen pitkään ollut aikeissa tehdä tätä herkkua ihan pelkästään sen hauskan ulkonäön vuoksi. Itselleni vain turha tehdä mitään tällaista määrää, syömättä se jää ( tai mikä pahempaa, kaikki tulee syötyä ! ). Tämän tekeminen on yllättävän helppoa, vain suklaan sulattaminen on hiukan aikaavievää. 

Rocky Road


200 g Fazerin marjasuklaata ( olisikohan ollut vadelmasuklaata  )
200 g Fazerin tummaa suklaata ( siinä sinisessä paketissa, ei siis oikeaa tummaa suklaata )
100 g cashew-pähkinöitä
30 g voita
vaahtokarkkeja palasina

Sulata suklaat vesihauteessa. Lisää sulatettu voi, pienityt pähkinät ja paloitellut vaahtokarkit. Sekoita tasaiseksi. Levitä pieneen vuokaa leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä jokunen tunti. Tarjolle vietäessä leikkaa valmiiksi paloiksi, tästä ei saa taitettuja paloja suklaalevyn tapaan ;-)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

GIVEFIRST LOVING


Pyhäpäivän ja arvovieraiden kunniaksi piti oikein laittaa mekko päälle. Näin syksyisin tulee oikeastaan pelkästään käytettyä farkkuja tai muita pitkiä housuja. Mekko on Odd Mollylle tyypilliseen tapaan runsas ja yksityiskohdiltaan rikas. Tämä on tämänhetkisen suosikkiasuni sisar Odd Mollyn kevään 2010 denim-mallistosta.


Neuletakki ja mekko Odd Molly, sukat Lindex, saappaat Octopus

lauantai 25. syyskuuta 2010

TYTTÖJEN JUTTUJA






Olen varmaan ihan hassu, mutta tykkään kovasti tietyistä tyttöjen jutuista: kivoista vaatteista ja leluista sekä kaikesta hauskasta rekvisiitasta, mitä nykyään saa aika pienellä vaivalla. Vastoin kaikkia odotuksiani olen ylen ihastunut tyttäreni My Little Ponyihin ja nimenomaan niihin ihan pikkuisiin. Miten jotkut lelut voivatkaan olla niin söpöjä ? Ja harkinnassa on joululahjaksi iso nukketalo, ihan vain siksi, että äiti pääsisi hiukan sisustamaan... Oliskohan kenelläkään antaa vinkkiä paikasta, jossa olisi nukketaloja iso valikoima ja joka toimittaisi kohtuukustannuksin paketteja myös Suomeen ?

torstai 23. syyskuuta 2010

SYYSKUU II

tiistai 21. syyskuuta 2010

THINK PINK





Samettisen punajuurikeiton alkuidea löytyy täältä . Jätin vuohenjuuston pois ja tein keiton kanssa tarjottavaksi basilikaöljyä.

Punajuurikeitto


600 g punajuurta
pala juuriselleriä
pala palsternakkaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
kasvislientä
2 dl kermaa
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä ja basilikaa


Kuori ja pilko vihannekset. Kuullota valkosipuli ja sipuli oliiviöljyssä. Lisää kasvisliemi ja pilkotut juurekset. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kiehua pehmeiksi, soseuta ja lisää kerma. Tee basilikaöljy tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella: survo nippu basilikaa noin desilitraan oliiviöljyä. Laita yrttiöljyä jokaisen annoksen päälle.



Helppo borssikeitto

1 pss PataPlus Borssikeittovihanneksia
1 l kasvis- tai lihalientä
mausteeksi esim. valkosipulia

halutessa lisukkeeksi: paloiteltuja nakkeja, paistettua naudan jauhelihaa
tarjolle lisäksi smetanaa

Keitä borssikeittovihanneksia kasvisliemessä n. 20 minuuttia. Lisää joukkoon halutessasi esim. nakkeja/ jauhelihaa. Tarjoile smetanan kanssa.

Tämän helpompaa ei keiton teko voi olla !


maanantai 20. syyskuuta 2010

OSTOLAKOSSA


Järkkäilin vaatekaappeja tässä eräänä päivänä ja tulin siihen tulokseen, että on aika aloittaa ostolakko. En aio pitää mitään perinteistä " älä osta mitään " -kuukautta, vaan vastaavan vaatekappaleen ( yläosan, alaosan, kengät, laukun ) saa hankkia vasta sitten, kun kaikkia jo olemassa olevia on pidetty ainakin kertalleen. Vaatteiden kohdalla ( pl. takit ) tämä tarkoittaa sitä, että ne pidetään pesukuntoon. Juhlavaatteet ja selkeät sesonkivaatteet jäävät ulkopuolelle, niillä on aina aikansa ja paikkansa. 

Joitain juttuja on jo hankinnassa ja ne toteutan, kirppisjuttujakaan ei lasketa ( kirppistelyyn ei ole tilaisuutta kuin aniharvoin ). Tarkoituksena on lähinnä tutkia sitä, mitä kaikkea kaapista jo löytyykään ja saada ne käyttöön, sekä laittaa sitten kiertoon kaikki epäsopiva tai vaikeasti yhdisteltävä.

Edit. Esimerkiksi yläosia on noin 100, tässä luvussa eivät ole mukana topit ja trikoopaidat. Farkkuja on 20 paria . Yläosia pidän 2-3 päivää yleensä ennen kuin laitan ne pesuun. Töissä on työvaatteet erikseen. Farkut menevät hyvin viikonkin, että aika pitkä lakko on tulossa. Hmmm.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

LEMPIVÄREJÄ


Beige, vaaleansininen ja valkoinen terästettynä ruskealla on väriyhdistelmä, johon aina palaan. Nämä värit ovat ihan mun juttuni, vaikka kyllä kaapistani muitakin värejä löytyy, sitä mustaakin jonkun verran. Takki on kirppislöytö viime keväältä, hintaa sille tuli kolme euroa tasan. Takki on vuoreton eli juuri passeli yksilö näille keleille, kun ei vielä ole kovin kylmä.  Satu K :n neuloma huivi on pehmoinen ja helposti solmittavissa monella eri tavalla. Saappaat ovat ihan täydelliset. Löysin muuten eilen kivoja pitkiä sukkia niiden kanssa käytettäväksi, vielä kun oppisi pitämään hametta tai mekkoa muutenkin kuin kesällä...


Takki Gina Tricot ( 2ndhand ), paita  ja vyö H&M, toppi CCDK, farkut Banana Republic, saappaat Octopus, laukku Mulberry Roxanne ( 2ndhand )

lauantai 18. syyskuuta 2010

SYYSKUU



torstai 16. syyskuuta 2010

HUIVIN VUOKSI


Asuun kuin asuun saa kivaa ilmettä huiveilla. Niistä on myös käytännön hyötyä, ainakin tällaista vilukissaa lämmittää mukavasti muhkea kääre kaulalla.  Lisäksi huivilla voi suojata sateella hiukset tai arvokkaan laukun . Samalla voi kerätä irtopisteitä mukavilta miesmyyjiltä: Lontossa sadekuuron sattuessa suojasin Roxannen isolla valkoisella huivilla, jonka vielä kiepautin tiukasti käsivarteni ympäri. Symppis myyjä eräässä liikkeessä tiedusteli kovin kohteliaasti, että miten käteni voi ja onko lomani mennyt tapaturman vuoksi pilalle. Kesti hetken, ennen kuin tajusin, mitä myyjä tarkoitti: hän luuli, että käsivarteni oli kantositeessä.  Naurua riitti puolin ja toisin, kun asiaa selviteltiin...


tiistai 14. syyskuuta 2010

HELMI


Olin viikonloppuna kirppistelemässä ihan vahingossa. Ja hupsis, tällainen Smirkin tunikamekko tipahti syliini, kun tutkin erästä vaaterekkiä ihan muusta tuotteesta alunperin kiinostuneena. Mekko on täydellisessä kunnossa oleva yksilö, varsinainen helmi. Smirk on Svea :n sisarmerkki. Ei ole mikään yllätys, että näin kiva vaate on ruotsalaista alkuperää. Ruotsalaiset ne vaan osaavat tämänkin homman !


Mekko Smirk ( 2ndhand ), koru NOA NOA ( pampula on irroitettava osa, se toimii yksinään rintaneulana )

maanantai 13. syyskuuta 2010

KAAPIN PAIKKA



Nykyisin kosmetiikkakaappina toimiva renginkaappi oli alunperin myrkynvihreä. Tai siis, se oli "entisöity" sen väriseksi. Rumaksi. Vihreä väri oli niin imeytynyt puuhun, että sain unohtaa haaveeni kauniinsta puunvärisestä vahatusta kaapista. Kaapille en tehnyt muuta kuin kevyen hionnan hiekkapaperille ja päälle sudimme ahkeran apulaisen kanssa pari kerrosta Helmi-kalustemaalia. Pinta on hieman epätasainen ja tumma vihreä kuultaa hiukan läpi, mutta se oli tarkoituskin. Kaappiin mahtuu aika paljon pulloja ja puteleita; onneksi, sillä WC:ssa ei ole mitään muuta säilytyskalustetta ja kylppärissäkin vain yksi onneton peilikaappi.


lauantai 11. syyskuuta 2010

IKUISUUSPROJEKTI NRO 1



Kaappien kätköistä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Esimerkiksi kaikenlaisia ikuisuusprojeteja, kuten keskeneräisiä käsitöitä. Kröhöm. Tämä yksilö on muuttanut viimeisten, no, viidentoista vuoden aikana mukanani ympäri Suomea. Jospa saan tämän vihdoin valmiiksi, kun esittelen sen täällä ? Tästä ei nimittäin ole tekemättä kovinkaan paljon ( siihen nähden, että monatko sataa tuntia tätä on väännetty... )


Muita, joilla tuppaa projektit jäämään kesken, syystä tai toisesta ?

perjantai 10. syyskuuta 2010

KIRPPISLÖYTÖJÄ III



Lisää kirppislöytöjä. Nämä vaan ovat sitten kivoja ostoksia, edullisia ja virheostokset saa yleensä helposti eteenpäin. Itse asiassa ylimmän kuvan vaalean paidan sain ilmaiseksi, kun siinä oli tahra eikä myyjä aikonut viedä takaisin kotiin mitään. Tahra lähti pesussa ja paita on sen jäljiltä kuin uusi. Alla on H&M:n alusmekko, jossa pitsikaitale rintojen alla. Jokin muu aluspaita tai -mekko on parempi valinta tämän kanssa.

Musta paljettikoristeinen mekko on kiva bilehilerytky, testattu on ( merkkinä Sasch, ihan outo minulle ).


Pallopaita on hauska, mutta sekin vaatii alleen jotain. Laput on leikattu irti, mutta veikkaisin, että se on H&M:n. Musta ohut neulostrikoopaita on Zaran. Lepakkohihat näkyvät harmillisen huonosti. Mustaa vaatetta on muutenkin vaikea kuvata, yksityiskohdat jäävät helposti uupumaan.