sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
torstai 25. heinäkuuta 2013
SILKKIÄ ( SIIVOUSPÄIVÄN SALDOA )
Kerroinkin jo aiemmin, että tuli tehtyä muutamia hyviä löytöjä silloin Siivouspäivänä Helsingistä. Eniten on sen vitosen puutuolin lisäksi käyttöä ollut tällä maastonvihreällä ( tai mudan värisellä, miten vain ) silkkipaitiksella. Se on oikeasti liian iso kooltaan, mutta kutsun sitä mukavan väljäksi. Täydellisen sopiva kesään, rento ja vilpoinen.
Kuvat ovat tosin joltain ihan muulta päivältä kuin kuluvalta. Täällä on nimittäin niin kuuma, että hellemekkokin tuntuu olevan liikaa just nyt. Enkä valita, kunhan totean vain. Ihanaa, että on ollut niin pitkä ja lämmin kesä ! Siirrynkin taas kohta taka-pihalle ilta-aurinkoon kylmän juoman ja halloumi-salaatin kera. Asioista pitää nauttia aina silloin kun siihen on tilaisuus.
Ihanaa viikonloppua ! Kovasti ainakin toivon, että omani olisi sellainen. Kameran akku on ainakin ladattu ja muistikortti on tyhjennetty sitä varten. Palaan varmasti asiaan.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
LOMAINSTOJA
Täällä ollaan niin lomalla, että ihan tarkkaa tietoa edes oikeasta viikonpäivästä ei ole, puhumattakaan päivämäärästä. Kaikkia toivomiani asioita on jo ehtinyt tapahtua, olen lukenut pinon hiukeita kirjoja, tavannut kiinnostavia ihmisiä, juhlinut ja viettänyt aikaa hyvässä seurassa, käynyt muutamalla kirpputorilla ja yhdessä antiikkikaupassakin, poiminut marjoja, maaseutumatkaillut ja kesäkoteillut. Remppakin on hiukan edennyt, siitä lisää myöhemmin.
En tiedä, onko marjojen yliannostus edes mahdollista. Mutta jos on, niin lähellä sitä ollaan. Ihania.
Kuten kuvista näkee, aurinkokin on paistanut. Ihan täydellistä lomaa siis !
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
SOME SERIOUS SHOPPING
Loman alku on ollut hauskaakin hauskempi, sillä kaikkea toivomaani on jo tämä ensimmäinen viikko vapaata pitänyt sisällään. Olemme maaseutumatkailleet, kierrelleet kirppiksiä ja antiikkikauppoja ja tavanneet mukavia ihmisiä. Shoppailua on tullut harrastettua myös kirppisten ulkopuolella, ihan uudessa H-kaupassa. Ostin sieltä useampaan otteeseen sushia, haukifileitä, lihapullia ja muuta tarpeellista. Kauppa on jatkossa tosin auki vain satunnaisesti, silloin kuin kauppiasta sattuu huvittamaan, kuulemma.
Ajattelimme, että jatkossa aitta voisi toimia lasten leikkimökkinä ihan muutenkin. Mitään muuta virkaa kun sillä ei tällä hetkellä ole, vierasmajoitukseenkin se taitaa olla vähän liian pieni, huonokuntoinen ja sähkötön. Parannusta on hieman luvassa ensi keväänä, jolloin aitta on tarkoitus purkaa osiin ja veistää uudet hirret vanhojen huonkokuntoisten tilalle. Samalla aittaan todennäköisesti vedetään sähköt ja sitä sisustetaankin vähän. Söpöhän se on noinkin, mutta käyttötarkoituksen laajentaminen sopii suunnitelmiin ihan hyvin. Työleirin vierasmajoitus pitää nimittäin saada asianmukaiselle tasolle, asap.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
maanantai 15. heinäkuuta 2013
KANERVAA JA EMALIKUKKIA
Hauskimmat remppahommat eli tapettivalinnat on tehty. Tai no, hauskaksi tuskin pystyy sanomaan prosessia, jossa sekä ykkös- että kakkosvaihtoehdotkin ovat loppu, slut, finito ja jossa joutuu sitten niiden sijaan miettimään noin kolmeakymmentä sellaista vaihtoehtoa, joita ei alunperin olisi tullut edes ajatelleeksi. Ruskean Juhannusruusun tilalle tuli siten vaaleansininen vastaava ja Sablonin tilalle tämä Kanervankukka. Mitä enemmän tuijottelen molempia tapettilappusia, sitä enemmän pidän molemmista. Kanervatapetti tuntuu erityisen hyvältä valinnalta, se kun tuo mieleeni mummulan ja erityisesti isoäitini, joka on tässä huoneessa lapsuutensa nukkunut ja Kallismaan pihan kanervat istuttanut.
Pitää muuten kehua Tapettitalon asiakaspalvelu ihan kunnolla. Kärsivällistä, ystävällistä, asiantuntevaa ja mukavaa. Eipä voisi juuri enenmpää toivoa !
Isohko emalivati on uudehko kirppislöytö. Olen monen muun tapaan vähän koukussa näihin vateihin ja kuppeihin. Mutta ihmekös tuo, kauniita ja monikäyttöisiähän ne ovat.
perjantai 12. heinäkuuta 2013
torstai 11. heinäkuuta 2013
SÄKILLINEN LOMAPUUHAA
Rakastan lukemista, ja erityisesti rakastan sitä lomalla. Mukava tuoli, mielellään auringossa, hyvä kirja ja rutkasti aikaa, autuutta. Loma ilman kirjapinkkaa tuntuukin ihan täydellisen oudolta ajatukselta ja olenkin valmistellut omaa, alkavaa vapaatani käymällä pariin otteeseen kirjastossa sopivaa lomaluettavaa hakemassa. Ihan varauksessa asti oli Eganin Sydäntorni , muut tarttuivat mukaan joko mielijohteesta tai pitkään muhineesta ajatuksesta lukea ko. kirja. Irvingiä tuskin tarvitsee selitellä kenellekään, L.M. Montgomeryakaan ei varmaan. Jaakkolan Hormonitasapaino liittyy kiinteästi Kumiankka-projektiin, joka siis jatkuu aina vaan, tasapainoa ylläpitäen. Tai ainakin sitä yrittämällä. Murakami on uudempi tuttavuus, odotan kovasti tähän kyseiseen yksilöön tutustumista. Kansi on ainakin kaunis ;) ja kaikkien lukemieni arvostelujen perusteella Norwegian Wood on lukemisen arvoinen muutenkin. Grace McCleen ja Amor Towles edustavat minulle ennestään tuntematonta tuotantoa, toivottavasti ehdin tutustua molempiin. Omassa hyllyssäkin on pari klassikkoa, jotka odottavat vuoroaan, uskollisesti.
Olen siis ikuinen aikaoptimisti ja kuvittelen ehtiväni aina ja vaikka mitä. Tosiasia kuitenkin on, että pari kirjaa näistäkin palaa takaisin avaamattomina. Onneksi on suomalainen kirjastojärjestelmä, joka säilyttää haluamani kirjat hamaan tulevaisuuteen ja lainaa niitä ystävällisesti tarvittaessa aina uudelleen. Meni monenmonta vuotta, ennen kuin tajusin, että kirjoja ei tarvitse omistaa. Tarinat säilyvät tallessa kansien välissä muutenkin, riittää, että omistaa kirjastokortin. Ja maksaa myöhästymismaksut ajallaan.
edit. otsikon nimen pitäisi tietysti olla Säkillinen lomaonnea, my mistake.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
KESÄINSTAT
Se Instagram. On se vaan niin kätevä ja hauska, edelleen. Vuodessa en ole kyllästynyt siihen yhtään, ja se on paljon se. Erityisen kätevä se näyttäisi olevan kukkakuvien ikuistamiseen. Myös muutama ruoka-annos ja maisema on tullut napsittua talteen sitä kautta. Kaikkea ei tietenkään tarvitse kuvata, mutta mukavaa on, että siihen on halutessa tilaisuus melkein aina, puhelin kun kulkee mukana suurinpiirtein 24/7. Lenkkeilyvauhtia homma toki välillä hidastaa, mutta se pitää vaan kestää, juuri noiden kukkasten vuoksi.
Tunnisteet:
Instagram
maanantai 8. heinäkuuta 2013
HUUSSIPROGGIS
Toivottavasti otsikko on tarpeeksi kuvaava pitääkseen herkimmät loitolla hetken aikaa ! Mies on nimittäin tienannut golfkierroksia askartelemalla kesäkodilla huussin kimpussa pari päivää. Minä olen taas päässyt helpolla, olen vain käynyt töissä sillä aikaa. Ja juonut sitä kahvia, tietty.
Navettaremontin yhteydessä tuli ajankohtaiseksi Kallismaan vanhan ulkohuussin uudistaminen. Aivan paikan hankkimisen alussa kuvittelimme vetävämme paikalle kunnan vesijohdon ja viemäröinnin ja sitä myötä hankkivamme sisävessan, mutta niistä aikeista luovuimme siinä vaiheessa, kun remontin laajuus alkoi paljastua . Päätös vain vahvistui, kun saimme selville talon oikean iän ja kunnon. Niinpä sitten aikamme mietittyämme päädyimme hankkimaan Biolanin kompostoivan käymälän ja asentamaan sen navetan kylkeen joskus aikoinaan rakennettuun elintasosiipeen. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, vakuutan kuvatodisteiden perusteella, että homma oli melkoinen. Koko vanha rakennelma piti purkaa ja tyhjentää, jotta uusi pömpeli saataisiin paikoilleen. Uh. Ihan mikään pikkuhomma ei myöskään ollut tämän postauksen varsinainen aihe, eli koko komeuden verhoilu vanhoilla heinäseipään kappaleilla. Lopputulos on tosi onnistunut, idea on hauska ja toteutus hyvä. Kyllä tästä pari golfkierrosta irtoaa, varmasti.
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
VIIKONLOPUN PUNAISET
Ihana heinäkuun viikonloppu ! Metsämansikat ovat pulleita, punaviinimarjat melkein kypsiä ja ruusut kukkivat sekä pihalla että astioissa. Mieli on melkein lomalla, vaikka vielä pitäisi jaksaa yksi viikko. Viikon päästä pitääkin poimia nuo punaiset marjat talteen, se onkin oikein sopiva aloitus viiden viikon vapaalle. Lomalla toivottavasti remppa etenee vähän lisää ja Ahvenenmaa tulee tutuksi, muita suunnitelmia ei oikeastaan olekaan. Ja hyvä niin, silloin jää tilaa kaikelle odottamattomallekin hauskalle. Pihakirppiksiä, yllättäviä ihmisiä, pieniä retkiä, kaikkea sellaista.
Tunnisteet:
Kallismaa,
niitänäitä
perjantai 5. heinäkuuta 2013
NAANTALIN TÄRPIT ( AGAIN )
Aina välillä tulee kyselyitä siitä, mitä Naantalissa tehdä tai missä syödä. Kaikki toki tietävät kylpylän ja Muumimaailman, mutta muitakin käymisen arvoisia paikkoja tästä Suomen kauneimmasta tuppukylästä löytyy. Ihan pelkästään vanhakaupunki venesatamineen ja kirkkopuistoineen on käymisen arvoinen, vaikka ihan päiväseltään. Yöpymistä jossain pienessä B&B-paikassa kannattaa harkita, jo ihan tunnelman vuoksi. Naantalin Matkailun sivuilta löytyy paljon tietoa eri majoitusvaihtoehdoista ja sen kautta pystyy myös tekemään varauksia.
Joitain omia kestosuosikkipaikkojani tulee tässä:
Living Deauville on kaunis sisustusliike, jonka omistajattaret Nina ja Suvi ovat asiakaspalvelun aatelia. Kauppa on täynnä ihania sisustustarvikkeita huonekaluista koriste-esineisiin. Myös koruja ja vanhanajan makeisia on myynnissä. Liike löytyy Henrikinkadulta. Hauskasta Pikku-Pariisista saattaa tehdä kaikenlaisia second hand -löytöjä, valikoima toki vaihetelee kausittain. Liike sijaitsee vanhassakaupungissa Kaivokaudulla, puutalon kivijalassa.
Ruokapaikoista ehdoton on Ravintola Uusi Kilta , jonka isolla ja mukavalla terassilla viihtyy tunnin jos toisenkin. Palvelu on hyvää ja lista monipuolinen. Uuden Killan vieressä on Valborg, joka tarjoaa pizzaa ja sen sellaista, kauniissa miljöössä. Mannerheiminkadulla sijaitsee puolestaan Cafe Antonius josta saa aivan ihania leivonnaisia ja perinteistä kahvia plyysisohville tarjoiltuna. Aatoksen unelmaa kannattaa ainakin kokeilla ;) . Torin reunalta löytyy Cafe Akseli , josta saa myös mielettömän hyviä, kotileipomossa tehtyjä suolaisia ja makeita herkkuja sekä Tampereen jäätelötehtaan jäätelöä.
Iltapaikoista, hmm, ei ole paljonkaan kerrottavaa. Kaivohuoneella esiintyy kesäisin moni Suomen suosituimmista artisteista, perinteinen Merisali taas tarjoaa terassitunnelmaa merellisessä hengessä. Molemmat rakennukset ovat vanhoja ja kauniita sekä sijainniltaan aivan erinomaisia näköalojen puolesta.
Jos pitää kaikesta vanhasta ja kauniista ja sattuu vieläpä usein kulkemaan kameran kanssa suosittelen kunnon kävelyretkeä vanhassakaupungissa. Sen ehtii kiertämään parissa tunnissa varsin perusteellisesti, vaikka muutaman kuvankin ottaisi välillä. Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota hauskasti koristeltuihin ikkunoihin, joissa riittää katseltavaa laivoista ja veneistä Harry Potter - henkisiin luomuksiin. Mikäli sattuu olemaan hellepäivä, kannattaa mukana kantaa uimavehkeitä ihan varmuuden vuoksi, keskustasta kun löytyy monta uimarantaa. Opastetut kierrokset ovat mielenkiintoisia, niistä löytyy myös lapsille räätälöityjä kummituskierroksia.
Lähialueilla olevia, hienoja paikkoja taas ovat esimerkiksi Kultaranta ja Louhisaaren kartanolinna, jonne pääsee Rengastietä pitkin. Kyllä vaan Suomessakin kannattaa matkailla !
Tunnisteet:
Naantali
torstai 4. heinäkuuta 2013
LOPUT
Orvokit ovat kauniita ja säänkestäviä kesän ensimerkkejä. Niitä onkin melkein pakko laittaa laatikoihin ja ruukkuihin jo aika aikaisin, vaikka tiedossa on, että viimeistään heinäkuun alkupuolella ne pitää joko leikata tai vaihtaa kokonaan. Minä päädyin kompromissiin, leikkasin osan orvokeista matalaksi ( vaikka ne näyttävätkin aika karuilta nyt ) ja osan niistä vaihdoin daalioihin ja petunioihin. Parhaiten säilyneitä yksilöitä otin leikkokukiksi. Huonosti ne näyttävät kestävän sisällä, mutta edes hetken nuo loput vielä ilahduttavat.
Astia on vanha kirppislöytö.
Astia on vanha kirppislöytö.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
KESÄKUU 2013
Harvinaisen kaunis kesäkuu on mennyttä kauraa. Oli suunnattoman ihanaa nauttia alkukesän vehreydestä kerrankin auringonpaisteessa ja lämmössä. Yhtään ei haitannut, vaikka lomaa ei vielä kesäkuussa ollutkaan, niin mielettömän valoisia ja lempeitä ovat iltapäivät ja illatkin olleet. Toivonkin kuluvalle kuulle samanlaisia päiviä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)