torstai 25. heinäkuuta 2013

SILKKIÄ ( SIIVOUSPÄIVÄN SALDOA )


Kerroinkin jo aiemmin, että tuli tehtyä muutamia hyviä löytöjä silloin Siivouspäivänä Helsingistä. Eniten on sen vitosen puutuolin lisäksi käyttöä ollut tällä maastonvihreällä ( tai mudan värisellä, miten vain ) silkkipaitiksella. Se on oikeasti liian iso kooltaan, mutta kutsun sitä mukavan väljäksi. Täydellisen sopiva kesään, rento ja vilpoinen.


Kuvat ovat tosin joltain ihan muulta päivältä kuin kuluvalta. Täällä on nimittäin niin kuuma, että hellemekkokin tuntuu olevan liikaa just nyt. Enkä valita, kunhan totean vain. Ihanaa, että on ollut niin pitkä ja lämmin kesä ! Siirrynkin taas kohta taka-pihalle ilta-aurinkoon kylmän juoman ja halloumi-salaatin kera. Asioista pitää nauttia aina silloin kun siihen on tilaisuus.


Ihanaa viikonloppua ! Kovasti ainakin toivon, että omani olisi sellainen. Kameran akku on ainakin ladattu ja muistikortti on tyhjennetty sitä varten. Palaan varmasti asiaan.

12 kommenttia:

  1. Näyttääpä kivalta! Miullakin roikkuu kaapissa yksi silkkipaita ja haluaisin osata käyttää sitä, mutta joku siitä tökkää. Ehkä täytyy parittaa se huivin kanssa niin kuin olet tehnyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Huivia kannattaa kokeilla aina ja kaiken kanssa ! :)

      Poista
  2. Tosi kaunis asu ja ihanan hoikka olet. Todella upean näköinen kaikkinensa. Itselläni on vielä matkaa, mutta teistä saa voimaa. t Hanna KKKK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, kiitos :) Kyllä säkin vielä tavoiteeseesi pääset, uskon niin. :))

      Poista
  3. sulla on tosi kiva ja inspiroiva tyyli, asukuvia enemmänkin tänne minun puolesta! :)
    Jonna

    VastaaPoista
  4. Mahtavat vaatteet ja varsin ihana huivi! Hyvä väri!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ! Huivi on heräteostos, hyvä sellainen :)

    VastaaPoista
  6. taas maailman ihanimmat vaatteet. Oikea inspiskuva! Tack!

    Mutta sitä minä vaan, et oliko se tosiaan sinä, joka oli kotivinkin mainoksessa lehdessä? iih!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !