Uusi huivi ruusuineen on sellainen iik-ihana, värit ja kaikki. Samaa en voi kylläkään sanoa näiden kuvien tasosta. Kamera tosiaan temppuilee, otin asukuvatkin ja niistä löytyi tasan nolla julkaisukelpoista yksilöä ( tässä kohtaa joku huokaisee helpotuksesta, hehheh ;) ). Eipä näissäkään hurraamista ole, mutta antaa nyt mennä. Kuvat ovat epätarkkoja ja värit ovat vähän mitä sattuvat. En juurikaan harrasta kuvankäsittelyä, mutta nämä terävöitin iPhotolla, eivät kyllä yhtään näytä siltäkään. Hmm.
Uudesta kameran rungosta on pientä aavistusta, päätöstä en kuitenkaan ole vielä tehnyt. Aika arvokkaasta tavarastahan on kyse, joten hankintaa sietääkin pohtia monelta kannalta. Olen kolme ja puoli vuotta kuvannut Canon EOS 450D:llä ja erinäisillä Canonin ja Sigman objektiiveilla. Kuvia on tullut räpsittyä paljon, joten jonkinlaista tuntumaa siihen, mitä haen, on. Taidan täksi epämääräiseksi väliajaksi siirtyä pokkarin käyttäjäksi, sellainenkin kun talosta löytyy. Hankin Canonin pienen PowerShotin reissukameraksi parisen vuotta sitten, mutta aika vähälle käytölle se on jäänyt, vaikka siinä on käsisäätömahdollisuudet ja jalustakierrekin. No, nyt sillekin on käyttöä vähän enemmän, ehkä. Nähtäväksi jää, mitä sen kanssa saan aikaiseksi vai saanko mitään.
Huivi, takki, paita Odd Molly
Ite säästän ja täräytän 5D mark II:sen ja 50/1.4 objektiivin. Niin kyllästynyt tähän nykyseen joka toki on palvellut hyvin mutta nyt on eläkkeelle tai hautuumaalle siirtymässä tosi kovaa vauhtia...
VastaaPoistaillanjatkoja...
Mä ajattelin hankkia esim. Canon 60d:n. En tarvitse sen parempaa kameraa, kun tuolla vanhallakin olen saanut otettua riittävän hyviä kuvia omiin tarpeisiini. Joku uusi obsu olisi kyllä kiva, makro mielellään.
Poistatarvin kameraa taidegrafiikan puolesta joten päätin satsata puoli pro kameraan ettei het tarvi vaihtaa...sillä kuulema ottaa 400.000 kuvaa ennenku on goodbye joten pitäs olla ihan jees kamera! Maksaa maltaita, mutta maksaa ittensä ammattini puolesta takasin kyllä...niin ainakin haluan uskotella:)
PoistaYmmärrän hyvin ! Mulla taas tarpeet on ihan toisenlaiset, kuvaan omaksi ilokseni vain. :) 400.000m kuvaa on kyllä paljon !
PoistaOma Canonin 450d temppuilee myös, ja ilmeisesti korjaaminen/huolto on niin kallista ettei kannata panostaa näin vanhaan kameraan enää :( Ostin olympuksen mini-järkkärin keväällä (pm-1 tai jotain sinnepäin), olen pitänyt siitä kovasti. Kuvaankin oikeastaan sillä nykyisin. Mietin kovasti, pitäisikö myydä canonille hankkimani lisävaruste-arsenaali ja panostaa mini-järkkäriin yksistään...
VastaaPoistaSama juttu, oma kamerani alkaa olla kolme ja puoli vuotta vanha, ihan antiikkia siis ! ;)
PoistaUskoisin, että on järkevä satsata vain yhteen kameraan. Itse odotan kieli pitkällä sitä Canonin uutta peilitöntä, siihen saa sovitteen jonka avulla vanhat objektiivit saa käyttöön. Tosin, omista objektiiveista niin pieneen runkoon tuskin istuu kuin tuo 30 mm kiinteä, zoom-objektiivit ovat varmasti liian isoja ja raskaita. Olisi kiva kuulla tarkemmin tuosta sun pikkukamerasta ! :)
Ihana takki ja huivi!
VastaaPoistaKuule sama runko mullakin käytössä, ja kuvien laatu ihan karseaksi muuttunut! En käsitä, mistä kiikastaa, mitään sellaista tarkkuutta en tunnu enää saavan kuviini, kuin ennen. Tosin olen kyllä nyt syyttänyt lähinnä omien taitojeni ruostumista, mutta helpottavaa, kuulla, että tuo runko tulee jollakin muullakin tiensä päähän :D Tosin kukkarossa se ei helpota sitten ollenkaan! :(
Tuo huivi on pure love ! <3
PoistaHarmi, että sulla on samaa vikaa omassa kamerassasi ! Epätarkkuuden lisäksi muutakin pientä vikaa löytyy, mutta olen tosiaan kuvannut tuolla PALJON. Lompakkoon tulee kieltämättä megalomaaninen lovi, kun joutuu hankkimaan uuden rungon... pitänee luopua parista käsilaukusta ! ;) Aion testata vielä noilla parilla muullakin objektiivilla eri tilanteissa, mutta kyllä se vähän siltä näyttää, että uuden rungon hankinta on edessä.
Voi ei.. Sekö tässä on minullakin edessä (kameran rungon vaihto)
VastaaPoistaMutta Petriina!! Oletko oikeasti lopettamassa bloggailua?? Sulla on niin ihastuttava blogi, että blogistania menettää paljon, jos lopetat! Älä lopeta. Jooko? :)
Mä en ole edes kysynyt, että mitä maksaa korjaaminen, mutta veikkaan, että aika kallista lystiä sekin on. Ja kun kyseessä on noinkin vanha kamera, niin tuskin se kannattaa :/
PoistaHmm. Kyllä mä mietin, että laitan tämän pakettiin ja siirryn toisaalle, lähinnä kuvien kera. Vähän vaihtelee mielipiteeni tästä, tähän liittyy niin kaikenlaista. Ja en vilpittömästi usko, että menetys olisi kovinkaan iso, kyllähän täällä luettavaa riittää vaikka kuinka paljon :) Mutta kiitos ! :)
Ihanat ihanat vaatteet <3 kelpaisi minullekin :)
VastaaPoistaAlesta takkia katselin, mutta en sitten kuitenkaan raaskinut, joskus ostan kyllä! Pitääkö noissa koko hyvin paikkansa?
Siis mitä Marjukka höpöttää lopettamisesta? Jotain on mennyt nyt ihan ohi... Toivottavasti et kuitenkaan. Haluan nähdä miten ihana kallismaasta tulee!!
Nuo kaksi ( tai kolme ) sopivat aika kivasti yhteen kyllä ! :) Takki on mulla kokoa 2 ja sopiva, ehkä hivenen väljäkin jopa, ei ainakaan pieni missään tapauksessa. Säätönyörillä saa kurottua tuota vyötäröosaa kivasti kasaan. Tätä on jonkun verran liikkeellä käytettynä, mun mielestä Huutiksessa oli juuri yksi kaupan ihan kivaan hintaan. :)
PoistaEi ole mennyt sulta mitään ohi, sivuttiin asiaa toisaalla :) Kallismaa on itse asiassa syy, minkä vuoksi en ole ihan varma, haluan dokumentoida sen remonttia jonnekin kuvien kera.
Rungon osto täälläkin varmaan edessä, kun kuvat ovat nykyään huonoja. Ei tarkenna kunnolla tai jää sahaamaan ihmeellisesti. Mulla siis Nikon D90. Tosin on aikanaa kierinyt iloisesti pitkin Espanjalaisia portaita Roomassa, joten ei ihme. Ikää silläkin on reilut 3 vuotta.
VastaaPoistaIhana tuo huivi :)
Espanjalaiset portaat on kieltämättä aika paha rasti kameralle kuin kameralle ! :D Mutta tuo sahaaminen voisi olla objetiivista johtuvaa, tuumii maallikko. Mutta onhan kolme vuotta ihan kunnioitettava ikä kameralle tänä päivnä, toista se oli ennen vanhaan ... ;)
PoistaKiitos :)
Se tekee sitä sahaamista monen objektiivin kanssa, joten siksi pohdin että vika on rungossa. Ja ei ennen sahannut. Kurjaa...
PoistaVarmaan sitten onkin. Höh !
PoistaHuivi todellakin on iik-ihana!<3
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoista lukea kameraongelmista. Omani on vasta pari vuotta vanha, mutta hyvä tietää mitä saattaa olla tulossa...
Se on ! :)
PoistaEi varmaan kaikkiin tule samaa vikaa, mutta näköjään tällaista ainakin on tuossa kyseisessä Canonin mallissa. Harmi, mutta ei elektroniikka ikuista ole. ( Ja mua oikeasti houkuttelee uusi kamerarunko, jospa sillä saisi vähän lisäintoa kuvaamiseen ! )
Mä sain just elämäni ensimmäisen järkkärin, joten olen ihan huippu-innoissani!!! Nyt vaan opetellaan käyttöä:)
VastaaPoistaIhana tuo asusi, huivi on tosi kaunis. Minulla oli tuo takki pidempänä versiona, mutta oli niin iso (3), että myin sen ystävälleni. Ja sitten päräytin huutiksesta OM Lotta Lotta long coatin puuterisena tilalle (I love it)... Molleissa on kyllä se hyvä puoli, että ne saa yleensä myytyä eteenpäinkin hyvällä hinnalla!
Älä vaan lopeta, ainakaan näitä asupostauksia, kun niin tykkään kurkkia sun vaatekaappiin;)
Kannattaa vaan kuvata ! Ja tutustua siihen manuaaliin ;) Netistäkin löytää paljon infoa.
PoistaMä taas myin oman Lotta Lottani pois, oli niin isoa kokoa ( 3 ). Harmittaa, mutta tällaiselle lyhyemmälle takille mulla on enemmän käyttöäkin, niitä pidempiä kun löytyy jo ennestään.
;)