lauantai 19. tammikuuta 2013

KIRJAT SEINÄLLÄ


Meillä on kirjojen kanssa melkoinen sijoitusongelma ja alakerran remonttia odotellessa kirjaparat majailevatkin autotallin perukoilla odottamassa aikaa parempaa. Romaanien kanssa autotallisäilytys ei ole mikään iso ongelma, lainaamme lähes kaiken lukemamme kirjastosta, joka on lähellä ja koostaan huolimatta melko monipuolinen tarjonnaltaan. Keittokirjoja tarvitsemme kuitenkin koko ajan, joten niiden on syytä olla esillä. Kirjat olivat remontin jälkeen pitkään tuossa työtasolla tukkeena. Tukkeena tosiaan, sillä keittiö on pieni. Jossain vaiheessa tuli idea " näkymättömistä kirjahyllyistä " , mutta ne tuntuivat sittenkin melkoisen hennoilta pystyäkseen kannattelemaan keittokirjojen kokoisia murikoita. Ikeasta sitten tarttuivatkin mukaan jykevät hyllynkannattimet, joista väsäsimme helpot pikku"hyllyt". Muutamalla ruuvilla vain kiinni seinään ja siinä se.


Eniten on keitelty Vahteran ja Nurmen ohjeilla. Myös Jamie on melko kova sana ja Tuomisenkin kirjoja on selailtu ahkerasti. Googleakin tulee käytettyä jonkun verran, mutta ei se korvaa kaunista ja hyvin tehtyä kirjaa millään.

Vaaleanpunainen on tyttösen oma keittis, ahkerasti selailtu jo sekin.

26 kommenttia:

  1. Keittokirjojen täytyy olla hyvin esillä, silloin niitä tulee käytettyäkin:)

    VastaaPoista
  2. Loistava idea! Itse ajattelin luopua kaikista (avaamattomista) keittokirjoista, sillä haen aina kuitenkin netistä haluamani reseptin - mutta minäpä olenkin maailman laiskin kokki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tarpeeton kannattaa ( tai kannattaisi ) laittaa eteenpäin, myös kirjat. Netti on kieltämättä siitä kätevä, että pienellä vaivalla saa selattua monta vastaavaa ohjetta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hihii ! Se onkin osoittautunut hyväksi valinnaksi. :))

      Poista
  4. Keittokirjoja kuuluukin säilyttää noin, kauniisti esillä! Varsinkin jos omistaa tuollaisen maailman ihanimman tiiliseinän!! :D Ne vaan sopii niin mainiosti yhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinä on tosiaan ihana. Päädyttiin "pienen" mittavirheen vuoksi laittamaan sitä vessaankin, pitäisikin joskus laittaa kuvia. Kun muistais vaan... :D

      Poista
  5. Hieno idea! Minulla on keittokirjat keittiössä hyllyissä, mutta vaikka kirjoja onkin yli 60 kpl (kirjamaanikko kaikin maustein), niin aika harvaa niistä käytän ruuan laiton apuna. Enemmänkin selailen. Pitäisi osata luopua, mutta kirjat on varmaan niitä, joista viimeiseksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille ei mahdu keittiöön kunnon hyllyjä mitenkään, joku tämän tapainen tornimainen ratkaisu oli ainoa mahdollinen.

      60 keittokirjaa on melko paljon... meille ei sitten muuta keittiössä voisi tehdäkään, kuin säilyttää kirjoja :DD Ja kirjoistakin voi luopua kyllä, vaikka minullakin kesti pitkään, ennen kuin raaskin laittaa yhtään kirjaa kiertoon.

      Poista
  6. Ihana tiiliseinä :)) Jos kirjat ei ole käden ulottuvilla keittiössä, ei niitä niin helposti tule käytettyä. Hyvä idea nuo seinäkiinnikkeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Ja näinhän se on, kirjojen pitää olla helposti saatavilla.

      Poista
  7. Samaa mieltä, google ei korvaa kaunista keittokirjaa! Kauniit keittokirjat ovat niin koukuttavia kun taas niitä reseptejä, joilla ei ole kuvaa ollenkaan, ei tule tehtyä lainkaan.

    Empä muuten olisi keksinyt ollenkaan, että hyllynne on ikean kannattimista tehty, vaikka nyt kannattimet tunnistinkin. Hauska ratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kuvilla on keittokirjoissa ihan valtava merkitys, mutta keittokirja voi olla hyvä, vaikka niitä kuvia ei olekaan kovin paljon. Esim. nuo Tuomisen kirjat ovat loistavia, vaikka läheskään joka ruokalajista ei ole kuvaa.

      Idea tuli yhdellä Ikea-reissulla ihan puskista. Hyvin on toiminut !

      Poista
  8. Niitä hengettömiä hyllyjä minäkin asuntomessuilla kesällä tutkin...Hauskoja mutta mitenhän tosiaanki toimivat raskaitten eeposten osalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päässyt tutkimaan niitä lähemmin, mutta veikkaan, että näin isojen kirjojen kanssa eivät välttämättä ollenkaan :)

      Poista
  9. arvaa mitä mä just tajusin: sä olit ekojen joukossa jotka löyti mun blogiin kun alottelin sitä kirjottamaan! :) ihanaa sinä! kiitos tästä :)
    aattelin vaan tulla kertomaan et mukavaa että oot pysynyt matkassa siitä saakka :D
    ja noi kirjapinot on mukavia. ei se netti oo sama kun kiva keittokirja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihis mä nyt olisin kadonnut ? :D Ja kiitos samoin itsellesi !

      Kirjapinot on mukavia, mutta vievät tilaa... mutta minkäs teet, ilmankaan ei tule toimeen.

      Poista
  10. Minäkin ihailen tuota upeaa tiiliseinää! Ja kirjojen säilöminen noin näyttää hyvältä ja tukevalta ratkaisulta. En muistakaan aiemmin nähneeni kuvia teidän keittiöstä. Kaunista!

    Olen itse melkoinen kirjojen hamstraaja, ja kirjahyllyt lasiovin täyttävät meillä jo pari seinää. Joskus mietin kirjojen karsimista, mutta ihan oikeasti haaveilen tilavasta ja korkeasta kirjastohuoneesta, jossa voisi sitten rauhassa lukeakin niitä opuksia!:)

    Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattimet ovat tosiaan tukevat ja olivat melko edullisetkin myös. Tätä voisi soveltaa muihinkin pieniin tiloihin, esim. makkariin, jonne ei mahdu yöpöytää.

      Kiitos. Keittiöstä löytyy kyllä kuvia, niillä taitaa olla jopa oma tunniste ( jos kiinnostaa ). :)

      Kirjastohuone kuulostaa ihanalta... lottovoittoa odotellessa !

      Poista
  11. Keittokirjojen kuuluu ehdottomasti olla näkyvillä! Upea systeemi!

    Mä yhdistän nettireseptejä ja kirjojani sujuvasti. Harvoin edes kokkaan minkään ihan tietyn reseptin mukaan, koska ainesosista uupuu aina joku. Kirjoista ehdoton suosikkini on Ruokatorstai. Jos pitäisi valita vain yksi kirja, niin se olisi se. Sitten hauskoja ovat olleet Suuren suomalaisen kirjakerhon aikoinaan 2000-luvulla julkaistut jäsenten omista parhaista resepteistä kootut teokset. Samasta kirjasta saattaa esim. löytyä viiden erilaisen raparperipiirakan ohje. Niitä kun yhdistelin sopivasti, niin syntyi se "maailman paras raparperipiirakka".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuuluu. Ja kiitos :))

      Autotallissamme lojuu mm. Gloria-lehden keittokirjat, jotka olivat meillä pitkään kovassa käytössä. Ne perustuvat pitkään jatkuneelle juttusarjalle, jonka jutuissa kaikenlaiset ruokaharrastajat jakavat kymmenen parasta reseptiään. Tuollaiset kootut teokset ovat siitä kivoja, että niissä kaikenlaista seklaista, ei vain yhden ihmisen makunystyröiden mukaan hyvää.

      Poista
  12. Mahtavan näköistä! Ihana kirjahyllyidea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Olen itsekin tyytyväinen hyllyideaani !

      Poista
  13. Kivan näköisesti on kirjat seinällä! Hui, kokkaamisen ihmeelliseen (=pelottavaan) maailmaan tarvitaankin jotain kättä pitempää :)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eikä kokkaaminen ole yhtään pelottavaa, rohkeasti vaan kokeilemaan ! ;D

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !