sunnuntai 5. helmikuuta 2012

REPEAT IT


Viikonloput ovat ihania. Erityisesti sellaiset viikonloput, joille ei ole sovittuna mitään etukäteen. Siis ei yhtään mitään. Ihan pelkkää olemista ja laiskottelua kaksi kokonaista päivää, nämä päivät kun saisi toistona kerran taikka pari. Pientä ohjelmaakin on ollut toki, mutta sellaista spontaania tekemistä. Antiikkikauppavisiittiä, kirppistelyä, uusia ruokia, ulkoilua kirpsakassa pakkassäässä. Lukemista, vähän sisustamista ja tulevien juttujen suunnittelua.

Neuleponcho on Repeatin. Ja nyt nauratte kun sanon, että se on ihanan pehmeä ja lämmin ! Mutta kun se on. Samoin ystävän kutomat villasukat. Kesken minulla on kaksi kirjaa, joista toinen on hyytävän jännittävä ja toinen muuten vain mielenkiintoinen. Lisää tällaisia lukuelämyksiä, kiitos !

Myös tämän päivän ilta tulee olemaan jännittävä. Aion varustautua vaali-iltaan viinilasillisella ja kaukosäätimellä sekä villaisella peitteellä. Toivon yhtä mukavaa iltaa kaikille muillekin !

11 kommenttia:

  1. Kyllä, viikonloput ovat ihania ja välillä onkin hyvä olla tekemättä yhtään mitään -möllötellä vaan! :-) Itselläni tämä sunnuntai on mennyt hyväntekeväisyyteen, eilisen "pämppäilyn" vuoksi.

    Iltaa odotellaan täälläkin. Juuri juon presidentti-kahvia ja syön ystäväni leipomaa pullaa. Iltaa varten on sitten hieman erilaiset eväät. Jännittää ihan hirmuisesti, tulee varmasti tasainen kisa. Paras mies voittakoon! Mukavaa iltaa myös sinne! :-)

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia!! Mulla on samanlaiset lapaset kuin sulla on villasukat, sama kuvio ja sama langan väri!! :) Poncho on kaunis, vyö sopii siihen kivasti!

    VastaaPoista
  3. Niin on, rennot viikonloput ovat ihan parhaita ♥ mulla on nytkin ihan lötkö olo. Ootko suunnitellut tekeväsi noista ihanista kankaista jotain? (siis eiks ne kankaita oo tuossa sängyn päällä). Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
  4. Oi, tuollaista viikonloppua haikailen. On niitä välillä, onneksi.

    Ihana kuviollinen päiväpeitto!

    Mukavaa vaali-iltaa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Minä odottelen tuollaista seuraavaa viikonloppua. On ollut sen verran menoa tässä ja tulevassakin :D
    Poncho on ihku! Repeatilta ei taida muuta tullakaan.
    Lisäksi, vitsi, miten tykkään tuosta turkoosin ja ruskean yhdistelmästä. Vaikka kuin oon väritön, tuo kolahtaa ja kovaa!

    VastaaPoista
  6. Itse olen viimeksi nauttinut tuollaisesta rentoilusta joulukuun alussa, jopa marraskuussa - olen jo merkannut kalenterista viikonlopun kolmen viikon päässä, siellä se minua odottaa!

    + Upeita, upeita, värejä.

    Ja täytyy tutkia samantien, mitä olet tunnistanut sanalla "kirja". Waters ja Murakami vakuuttivat minut välittömästi :)

    VastaaPoista
  7. Himoshoppaaja: möllöttelyn jälkeen arki vaan maistuu aika tylsälle. No, ei auta. Eiköhän tämä tästä taas :-)

    BagMiss: mulla on myös mätsäävät lapaset ;-) Ponho on kiva, oikein odotan kevättä, että sitä voi käyttää ulkona !

    Sini: lötkö olo täälläkin, nyt pitäisi ryhdistäytyä ja lähteä töihin ! Levittelen tuota keltaista kangasapalaa pitkin poikin, mä haluaisin siitä jotain... mutta, kuinka monta koristetyynyä ihminen tarvitsee ? Mun vaan pitäisi saada keltaista jonnekin. Kirjava tuossa alla on ystäväni tekemä tilkkupeitto. :-)

    Linnea: on välillä joo, onneksi ! Mäkin tykkään tuosta päiväpeitosta kovasti :-)

    Rilla: kyllä nuo värit sopivatkin keskenään :-) Ja Repeatillä on ihan mielettömiä huiveja ym. just surffailin eilen niiden sivuilla, voi vitsit... Teillä tosiaan varmaan sitä ohjelmaa riittää, voisin kuvitella !

    Salla: no onpa hyvä, että seuraava kerta on jo merkattuna :-)

    Kirjoista olen kirjoitellut aika vähän, haluan nauttia lukemastani rayuhassa ja ilman muistiinpanoja en osaisi kirjoittaa yhdestäkään kirjasta muutamaa riviä parempaa analyysiä. Mutta jotain löytyy toki.

    Kiitos ! :-)

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia ja tunnelmia - ja nuo villasukat! Söpöt ja lämpimät.

    Minäkin fiilistelin eilen aika lailla kotona. Kävimme perheen kanssa äänestämässä, kokkailimme, pelasimme Inkan aarretta ja luin hyvän kirjan (Tóibínin Brooklynin).

    Toivottavasti pidät Watersista ja Murakamista! Itselleni nuo molemmat olivat aika huippuja viime vuonna lukemieni joukossa. :)

    VastaaPoista
  9. Katja: söpöt ja lämpimät ja niin tarpeelliset !

    Brooklyn onkin hyvä, kaunis ja hieno kirja. Pidin siitä kovasti ( kävinkin kommentoimassa sinun blogissasi jo ). Watersin luin eilen loppuun, pidin siitäkin kovasti. Jäin miettimään monen muun tavoin tarinan ratkaisua, mutta en ole ainakaan vielä tullut mihinkään jotopäätökseen. Murakami taas on, noh, ainakin erilainen !

    VastaaPoista
  10. Onpa kaunis tuo kolmas kuva, ihanan herkkä. Ja sinulla on loistavat kirjat odottamassa, toisen olen lukenut, toista en. Täytyy korjata asia.

    VastaaPoista
  11. Kirjailijatar: kiitos :-) Toisen kirjan sain jo loppuun, pidin siitä kovasti. Toisen olen aloittanut ja yritän pitää siitä kovasti. Ihan eriaiset kirjat keskenään nämä ovat, tosiaan.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !