Omassa ajanlaskussani huomenna alkaa virallisesti kevät ! Pieniä merkkejä sen kynnyksellä olemisesta onkin jo näkynyt: ensimmäiset pajunkissat on bongattu ja iltaisin ei enää tarvitse lenkkeillä pilkkopimeässä. Tulppaanit ovat ilmestyneet meillekin ja kuopus täyttänyt vuosia. Kumiankkakin alkaa olla kevätkuosissa, melkein kymmenen kiloa on tullut pudotetettua painoa sen alkamisesta lähtien. Olen tyytyväinen siihen, mutta sekä lihaskunnon että aerobisen kunnon kohottamisessa riittää vielä sarkaa. Ja se ylläpitovaihe vasta haastava onkin, loppuelämän mittainen projekti, jonka varrelle varmasti riittää kaikenlaista haastetta.
Kevätfiilis on aiheuttanut sen, että innolla odotan remppapuuhien alkamista ja jostain syystä myös pihahommien kimppuun pääsemistä. Tätäkö se ikääntyminen teettää ?! Lähestyvän keski-iän varmana merkkinä pidin jo tässä taannoin antiikkiliikkeen kanta-asiakaskorttia, mutta kyllä marjapuskahulluus taitaa olla vielä selvempi merkki siitä, että ikää kertyy vinhaa vauhtia. Vähempikin riittäisi, mutta omasta puskasta kerätyt marjat ovat kieltämättä melkoisen hyviä. Ja sekä pihahommat että ne marjat sopivat paremmin kuin hyvin tuohon edellä mainittuun loppuelämän projektiin. Sitä kohti mennään.
Onpas ihanat värit kuvissa. Jotenkin tuollainen vaaleansininen on nyt mieleinen.
VastaaPoistaKiitos. Tuo tumman lilan ja sinisen yhdistelmä on sopiva juuri nyt.
PoistaWaude! 10 kiloa poissa: Onnea!
VastaaPoistaMe vasta Bessun kanssa eilen aloitimme...
Mietis, miten terveellistä hyvää saat niistä marjapuskista;-)
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin puolisen kiloa olisi vielä matkaa tuohon kymppiin :))
PoistaNiin mietinkin ja sehän mua motivoi ! Muutenkin, puutarhahommat ovat hyvää liikuntaa.
Tsemppiä sinne ! :))
Ohhoh, oletpa ollut reipas kumiankkasi kanssa. Hatunnosto! Mitä noihin marjapuskiin tulee, ymmärrän täy-sin. Samaan sarjaan kuuluu omat hedelmäpuut ja niiden seurailu. Antikkaliikkeen kantiskortti puuttuu, mutta noihin marjoihin on höyrähdetty jo ajat sitten. Ollaan siis varmaan tasan? :)
VastaaPoistaJa tosi kaunista teillä.
No, reipas ja reipas... onhan tässä aikaa mennyt, lähinnä tuon liikuntapuolen opettelussa. Mutta periksi ei anneta :))
PoistaArvasin, että ymmärrät ! Mun pitää varmaan kysellä sulta sitten joitain vinkkejä keväällä. En tajua istuttamisesta ja sen sellaisesta yhtään mitään. Ja tasoissa ollaan ! ;))
Kiitos ! :))
Keski-ikäisyyskortissa on myös mankeliaddiktiot ;D Tänään on ensimmäinen ihan virallinen kevään päivä. Ei se nyt ihan siltä vielä tunnu ja huomiseksi luvattiin kovia pakkasia, mutta jos olisimme kuukauden päässä tästä päivästä, voisi sanoa, että kohta on vappu ;D
VastaaPoistaMankeliaddiktio kuulostaa jo vakavalta ! :D
PoistaMelko talvista on täälläkin juuri nyt, mutta valoisaa edes kuitenkin. Kyllä se tästä !