maanantai 25. helmikuuta 2013

ARKISTA VAIN


Paluu arkeen on koettu taas kerran.  Loman jälkeisen työviikon ensimmäinen raskas päivä takana, puuh. Maanantait ovat muutenkin pahoja päiviä, työpäivä kun on viikon pisin ja molemmilla lapsilla on  harrastuksensa juuri maanantai-iltana. Eipä sitä juuri muuta ennätä, kuin töiden jälkeen kipaista nopeasti kaupan kautta kotiin, ruokkia kaikki , kiikuttaa lapset sitten harrastuksiin ja takaisin, ruokkia kaikki jälleen kerran, pestä koneellinen tai kaksi pyykkiä sekä täyttää ja tyhjentää ja täyttää tiskikone, valmistella seuraavan päivän eväät ja ehkä käydä saunassa ja venytellä vähän. Ja mahdollisesti kirjoittaa tänne sana taikka pari, vaikka ihan siitä ilosta, että päivässä olisi jotain mukavaakin tekemistä ( sauna ja venyttely eivät ole sitä, vaan  pakkopullaa viimeviikkoisen ulkoilu- ja liikuntaviikon jälkeen ). Nukkumassa pitää olla viimeistään kymmeneltä tai muuten ei jaksa mitään. Eipä ihme, että välillä sitä odottaa ihan turhankin innokkaasti viikonloppua ja muita vapaita...Aikamoista tasapainoilua kaikenlaisten asioiden välillä arki kieltämättä yleensä on. Pitäisi ehtiä ja jaksaa niin monenlaista, vaikka  kaikki ylimääräinen olisikin karsittu minimiin. Tuttuja ajatuksia varmaan monelle työssäkäyvälle perheelliselle, joiden lapset vieläpä harrastavat jotain kodin ulkopuolella. Puuh. Onneksi arjesta voi silti nauttiakin, löytämällä niitä kuuluisia pieniä iloja isompien asioiden rinnalle. Tänään ilahdutti uusi lakritsitee, jonka nappasin taannoin mukaani ihmekauppa Tigerista. Ihanan makeaa ja mausteista, juuri sopivan piristävää tähän maanantaihin.

***

Teen voimalla ja pienen onnettaren avustuksella ehdittiin tänään arpoakin. Voittajaksi selvityi FB:n puolella  osallistunut Taina J. Onnittelut Tainalle ja kiitokset kaikille osallistujille !

13 kommenttia:

  1. Tuppaavat maanantait lapsettomalle yrittäjällekin olevan sitä kiireisintä aikaa. Jos vaan viikonlopun pitää työvapaana, maanantaiaamuna on satavarmasti sähköposti täynnä jos mitä tekemistä odottavaa. Näin oli tänäänkin ja huomisellekin jäi tekemistä ihan kiitettävästi.

    En valita, mutta maanantait tosiaan tuppaavat olemaan kiireisiä päiviä, kun taas perjantaina jo hiljenee alkupäivästä - ellei ole viikonlopuksi tiedossa hommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmaan maanantai on monelle kiireinen päivä, lapsia tai ei. Meillä vain sattuu olemaan nuo harrastukset pitkän työpäivän päätteeksi. Huoh.

      Poista
  2. Toisaalta kiireisen arjen jälkeen tavallinen viikonloppukin on niin ihanaa luksusta. Ja tosiaankin arkeen voi hakea pientä piristystä vaikka Tigerista, se helpottaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, viikonloput OVAT luksusta. Ja niistä pienistä asioista se ilo tosiaan monesti tulee, ei aina tarvita mitään ihmeellistä. :))

      Poista
  3. Ihanalle kuulostaa tuo tee, tuonne ihmekauppaan on päästävä poikkeamaan :) Aurinkoisia päiviä sinulle ja koko porukalle
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkea ihmeessä, siellä on kaikkea hauskaa, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista ;)

      Kiitos samoin sinne !

      Poista
  4. Täällä myös palailtu arkeen, ei ole helppoa :). Ihanat tunnelmakuvat olet napannut ja kaunis rasia, jospa sitten teen voimalla eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole helppoa, ei... mutta kyllä tämä tästä.

      Kiitos ja sillä tosiaan mennään ! :)

      Poista
  5. Nam, nam! Lakritsiteen voimilla ollaan menty täälläkin :0) Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tee on niin ihanaa ! Harmi, että lakritsi aiheuttaa mulle turvotusta, myös tässä muodossa.

      Kiitos :))

      Poista
  6. Tuliko se lakritsi tee vielä tuossa kauniissa rasiassa? :O olen etsinyt sitä täydellistä lakritsiteetä, ehkä tigerin on se! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti tullut, purkki on joku vanha kirppislöytö !

      Tigerissa vaihtuvat valikoimat melko tiuhaan, enkä siis tiedä, että saako tätä enää :/

      Poista
  7. Aivan, voihan :/ itse en siis edes asu kaupungissa jossa olisi tiger, muutama sata kilsaa sinne niin ehkä jätän teen toiseen kertaan ;D

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !