Olen viettänyt pari päivää kuopuksen kanssa kotona ja lukenut ääneni käheäksi Tatua ja Patua sekä kuunnellut kyllästymiseen asti Gangnam Stylen eri versioita omalta puhelimeltani tai koneeltani soitettuna. Versioista kuulemma paras on sellainen, jossa Transformersit ( !? ) loikkivat Änkkäreiden kanssa ko. biisin tahtiin. Jassoo. Olen kerännyt laatikoihin kilotolkulla autoja, jotka vain hetkistä myöhemmin putkahtavat niistä takaisin esille ja linnoittautuvat sohvalle, ruokapöydälle ja pitkin lattioita. Jännitystäkään ei ole päivistä puuttunut: parin tunnin välein tutkin josko uusia nypyköitä olisi ilmestynyt pojan iholle. Meillä siis jyllää vesirokko, joka sujuvasti jatkaa angiinan ja noron jälkiä. Seuraavaa potilasta odotellessa... Molemmat lapset on rokotettu vesirokkoa vastaan joskus aikanaan, mutta ihan kunnon taudissa tuo nuorimies on silti ollut. Energiaa tuntuu kuitenkin piisaavan, nytkin soi se biisi ja pylly heiluu iloisesti sen tahtiin. Naurattaa.
***
Merivartioasema on noin vuodelta 1976. Melkein kaikki osat löytyivät ja ohjeetkin olivat tallessa. Äiti on ihan innoissaan, lasten mielestä rakennus on melko tylsä. Niin kai, tuon ajan legoissa ei paljon erikoisosia ole, ei vampyyreita tai muuta kummallista. Isoäidin neliöistä kasattu peittokin on melkein yhtä vanha kuin tuo asema, ihana pikkuveljeni luovutti sen tarpeettomana meidän käyttöömme. Peiton on tehnyt oma isoäitimme silloin joskus, harmikseni en ole perinyt hänen kädentaitojaan ollenkaan. .. Peiton neliöistä eniten viehättää tuo oranssin ja sinisen yhdistelmä ja tässä olenkin miettinyt hyvää tapaa ujuttaa sitä poikasen huoneeseen edes hiukan, tuomaan lisäenergiaa huonon päivän varalle. Sellaisiakin saattaa nimittäin joskus olla, hänelläkin.
Pahoittelen kuvien mössööntymistä. Jostain syystä Pix-lr tekee tuota.
Iloiset poikaenergiat siellä! Aika jännä, että poikasi sairastui rokotteesta huolimatta. Paranemisia sinne!
VastaaPoistaMeidän poika on melkein aina iloinen :)
PoistaEi rokotus tietenkään anna 100 % :in suojaa, mutta silti harmittaa. Onneksi tauti on aika lievä.
Tsemppiä, apteekista saa hyvää vaahtoa joka levitetään näppyihin.
VastaaPoistaKuivattaa ja viilentää nopsasti.
Minua kiinnostaa tuo maailman kartta, mistä, mistä ?
illanjatkoja
Kartta on muistaakseni Stockalta, se on tuollainen magneettipalapeli. Hinta oli viidenkympin tienoilla.
PoistaVaahtoa ei onneksi tarvittu, kutina oli melko vähäistä loppujen lopuksi.
Ihana tuo kartta!
VastaaPoistaSe on aika kiva, värikäs ja opettavainen !
PoistaMinäkin ihailen karttaa ja pojan huoneen värimaailmaa muutenkin.
VastaaPoistaJa voihan Gangnam Style. On vaikea pitää kasvot peruslukemilla, kun 5- ja 7-vuotiaat hoilaavat sitä ihan vakavissaan kertosäkeineen kaikkineen. :)
Hyvää paranemista sinne! Meilläkin lapset on rokotettu vesirokkoa vastaan. Tytöllä oli kerran puolen päivän mittainen rokko silloin, kun puolet päiväkotiryhmästä sairasti.
Repeilen ihan totaalisesti erityisesti siinä " sexy lady " -kohdassa :DD
PoistaTeidän tyttö selvisikin vähällä. Jännityksellä odotan, että miten tuon meidän vanhimman käy. Huoh.
Eiku paras versio meidän poikien mielestä on Minecraft-versio. Sitä kun pelaavat. :)
VastaaPoistaIhan outo tuo Minecraft-versio, pitääpä tutkia :))
PoistaPojat on poikia :) Iloinen potilas tuntuu olevan kun pylly heiluu biisin tahtiin.
VastaaPoistaIloinen potilas tosiaan :)) Ihana, vaikka ainahan se sairastaminen verottaa aina vähän.
PoistaTaas niin kauniita sisustuskuvia! Legot on niin mitä parhaimpia leluja, mitä maailmassa on taidettu keksiä. Oletko löytänyt tuon omien kaappien kätköistä vai ...?
VastaaPoistaIsoäidinneliöpeite on kaunis! Hienosti olet saanut sen sopimaan huoneeseen.
Paranemisia pepun heiluttajalle!
Legot on tosiaan ihan parhaimpia leluja. Legot ovat minun ja sisarusteni vanhoja, veljeni on niitä ansiokkaasti säilönyt muutaman viime vuoden ja antoi ne nyt joululahjaksi lapsille,
PoistaKiitos ! :))
Meillä esikoinen rokotettiin aikoinaan vesirokkoa vastaan, koska lastenlääkärituttava sanoi, että jos hän lapselleen yhden rokotteen saisi valita, niin jälkitautien pelossa se olisi juuri tuo vesirokko. No, rokotteesta huolimatta hän sairasti taudin lievänä (20 näppyä). Sen sijaan rokottamaton pikkuveljensä sairasti taudin samaan aikaan noin 1000 näpyn voimalla. Se oli 8kk ikäiselle aika hevi juttu. Pahimmassa vaiheessa huusi ensin vuorokauden putkeen ja sitten kun sai Ataraxia (vieläpä vahingossa vain puolikkaan määrätystä annoksesta, nukkui liki 15 tuntia... :) No, äiti kiitti.
VastaaPoistaHieno tuo teidän merivartioasema! Mulla oli lapsena yksi legosarja, sairaala (!). Harmillisesti palat taisi mennä mun siskolle aikoinaan, eikä ne varmaan ole enää edes tallella.
Nyt menen guuglettamaan tuon änkkäri-transformeri-version, niin saan illalla jälkikasvulta irtopisteitä.
Toipumista sinne!
1000 näppyä ? Ok, en sano tästä aiheesta enää mitään, totean vain, että vähällä päästiin sitten kuitenkin.
PoistaMulla on ollut myös se sairaala, myös vuodelta 1976. Punainen, musta katto, risti katolla. Googleta Lego old hospital 555 ja kerro, että onko kyseessä sama.
Kiitos !
Ihania kuvia ja ihana blogi! Tykkään tosi paljon tosta isoäidinpeitosta.
VastaaPoistaKiitos :))) Isoäidinpeitto on ihana, pikkuveli oli tosi reilu.
PoistaVoi teitä tautisia! Pikaisia paranemisia ja sitten hus pöpöille!
VastaaPoistaTosi kivalta näyttää tuo pojun huone. Ihana peite!
Kuukauden sisään meillä on jyllännyt tosiaan kolme tautia. Puuh.
PoistaKiitos :) Peitto on tosiaan kiva, tykkään kovasti noista väreistä.
Ihanaa tunnelmaa pojan huoneessa ja erityisesti kiinnityi minunkin katseeni tuohon karttaan ;)
VastaaPoistaKiitos :)) Karttapalapeli on kiva, lapsetkin tykkäävät kovasti !
Poista