*haahuilin kirjastossa tunnin ja valitsin lopulta viikonlopun kirjan kannen perusteella
*huiviaddiktioni ei osoita paranemisen merkkejä
*pidän erityisesti portugalilaisista punaviineistä, niissä on luonnetta
*huivien lisäksi rannekorut ovat vastustamattomia
*pelkään jo valmiiksi huomista, erityisesti keltaisten kassien legioonaa ja niitä kantavia ihmisiä
*ostin tänään pitkästä aikaa maitosuklaata, itselleni
*juon ihan liikaa kahvia enkä keksi, että miten voisin vähentää sitä
*blogikriisi ei ota hellittääkseen
*en ole arkiaamuisin mitenkään parhaimmillani
*...enkä arki-iltaisin myöskään
*mahdun melkein yksiin tavoitefarkkuihini, jees !
*taulut odottavat edelleen ripustamista portaikkoon ( olemme kohta asuneet tässä puolitoista vuotta )
Ja lisää tunnustuksia seuraa:
*taulut odottavat edelleen ripustamista portaikkoon ( olemme kohta asuneet tässä puolitoista vuotta )
Ja lisää tunnustuksia seuraa:
Ihanaiset Tyylitellen-blogin Anna, Made in Lakeus-blogin Marika, Koti 1898- blogin Anu, Sari, Kirsikka ja Pikku pikku ovat muistaneet minua tällaisella:
Kiitos !
Eteenpäin laitan tämän Mirkalle, joka kirjoittaa monet omista ajatuksistani selkokielelle ja jonka huumorintajusta diggaan ihan erityisesti
Sinille, jonka blogi on ihanan lempeä
Marjukalle, joka kuvaa kauniisti arjen iloja
Sarille , joka on ehtymätön ideapankki
ja mukavalle Nonnalle, jonka luona ajattelen aina vähän vihreämpiä ajatuksia
Ekstrat menevät Nannalle, joka aiheuttaa usein pakonomaisia käkätyskohtauksia
sekä Rillalle, joka on livenä yhtä viehättävä kuin mitä bloginsa antaa ymmärtää.
Kivaa perjantai-iltaa kaikille ! Minä aion herkutella kikherneillä ja fetajuustoilla sekä kiskaista kupuuni tuon lasillisen portugalilaista, työviikon kunniaksi.
Hyvä kirjavalinta; aloittelin Punaista puutarhaa ja se vaikuttaa hyvältä :). Kansi on minunkin mielestäni kaunis.
VastaaPoistaKiitos blogivinkeistä (osa toki oli ennalta tuttuja), käyn kurkkimassa!
Kaunista viikonloppua, Petriina!
Sain luettua eilen kirjan lähes kokonaan ja tykästyin siihen kovasti ! Pidän kirjailijan kirjoitustyylistä ja aihevalinnoista sekä siitä, että tarinat ovat itsenäisiä, mutta liittyvät silti kiinteästi yhteen.
PoistaKiitos samoin sinne !
Ymmärrän sun blogikriisiä, sitä on liikkeellä. Hirvittävä ärsytys ja puhuri käynnissä, huh ;-)
VastaaPoistaNäitä on tullut ja mennyt aiemminkin, mutta tämä on sitkeää laatua. Harmi.
PoistaMukava postaus, kiitos siitä! Katselin vanhoja kuviasi, olen jostain kumman syystä hurahtanut täysin Odd molly -vaatteisiin ja sinulla niitä riittää :) Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaHehheh, jostain kumman syystä sellainen hurahdus saattaa tapahtua ;)
PoistaKiitos ja kiitos samoin sinne ! :)
Liiallista kahvinjuontia havaittavissa meikäläiselläkin. Aamusta ja aamupäivästä en yritäkään vähentää, mutta iltapäivällä yritän juoda kahvin tilalla teetä. Kokeilehan jotain oikein hyvää mustaa teetä vaikka alkuun. :)
VastaaPoistaTee olisi varmasti hyvä vaihtoehto, mutta kun kahvi on niin paljon parempaa !! Työstän asiaa...
PoistaKiitti kääkkis siellä, säkin aiheutat kommenteillasi mulle aina pieniä hihityskuolemia :)))
VastaaPoistaMä niiiiiin sorruin house doctorin (melkein hammasdoctorin) uuteen pompulahuiviin. Oon nyt hillunut se kaulassa jo 3 päivää. Sit mä sorruin farkkushortseihin. Mietin sovituskopissa tosin vartin, että onks ne vähän teinit vai ei, ja että onko mulla joku teinivaatekriisi ja että oonkohan mä naapuruston helmikorvakorujen silmissä vähän raasu.. No olin mitä hyvänsä, niin farkkushortsit lähti matkaan.
;)))
PoistaEi saa ajatella naapuruston helmikorvakoruja silloin, kun on vaateostoksilla ! Vaikka myönnän, että mäkin mietin joskus, että pitäisikö pukeutua asiallisemmin. Tai jotain. Mutta kuitenkin parhaat jutut ovat niitä, joissa oikeasti viihtyy ja joita tulee siksi käytettyä.
Ah, mä tykkään pompuloista... yritän kyllä pysyä niistä(kin) erossa.
Hei, suuri kiitos! Hieraisin oikein silmiäni ja katsoin uudestaan, että minunko blogiini viittaat "viherkommentillasi". En ole nimittäin kokenut kirjoittavani mitenkään erityisen "viherblogia". Mutta hienoa, jos koet viherajatuksia! Niitä ei ole koskaan liikaa...
VastaaPoistaMukavaa lauvantaita!
Et kirjoitakaan vaan ne ajatukset tulevat sillä tavalla vaivihkaa, kivasti esille :) Osaankohan yhtään selittää... joka tapauksessa, tykkään.
PoistaKiitos samoin sinne ! :)
Ihana postaus ja ihana blogi!
VastaaPoistaLavian Annan sivuilta tänne tulin ja lukijaksesi kirjauduin...:)
Kiva, että löysit tiesi tänne ! :)
PoistaVoi kiitos, olen otettu. Olen "tunnustanut julkisesti" olevani onneton näiden haasteiden kanssa, mutta tuon samaisen tunnustuksen voisin samantien laittaa takaisin sinulle. Täällä on niin kiva käydä :) Ja tsemppiä blogikriisiin. Itsekin toisinaan "kriiseilen itseni kanssa", olisi niin mukavaa jos sisällöntuottamiseen olisi enemmän aikaa (niitä ideoita kyllä piisaisi ;)).
VastaaPoistaEi yhtään haittaa tuo, "onneton" olen minäkin monesti :)
PoistaOlen yrittänyt selättää tätä, mutta ei se vaan katoa... ongelmat liittyvät juuri tuohon sisällöntuottamiseen ja pariin muuhun juttuun. Huoh.
Kiitos tunnustuksesta. Niiden saaminen aina jotenkin lämmittää mieltä. En vain tajua, miksen saa niitä laitettua eteenpäin, vaikka tiedän lämmittävän vaikutuksen... Liittyy siihen blogikriisiin varmaan. Mä joudun priorisoimaan ajankäyttöä ja bloggailukin jäänyt vähemmälle, mutta sitten mä toisaalta niin rakastan tätä. Ja mä rakastan huiveja. Niitä on ihan kaameesti. Mulla odottaa punaviini tuolla ja kohta kaadun sänkyyn kirjan kera. Taulut eivät myöskään täällä ikinä pääse seinälle asti. Tai hyvin harva. Niillä on tapailla nojata erinäisissä paikoissa seinää vasten.
VastaaPoistaMutta hei, lempeää viikonloppua! ♥
Mä tykkäisin kovasti, jos sulla olisi enemmän aikaa bloggaamiseen, mutta ymmärrän tosi hyvin tuon ajankäytön priorisoimisen. Tähän menee kuitenkin melko paljon aikaa. Huivit, punaviini, kirjat <3
PoistaKiitos samoin !
Kiitos tunnustuksesta :)
VastaaPoista:)
PoistaHarvakseltaan Blogistaniassa kun nykyään vierailen, ahmaisin taas kerralla monta ihanaa juttuasi ja lepuutin mieltä kauniissa kuvissasi. Ja näitä tunnustuksia oli kiva lukea.
VastaaPoistaIhanaa sunnuntai-iltaa sinne!
Kiva, että poikkesit ! :) Ja ihanaa sunnuntai-iltaa myös sinne !
PoistaIhana huivi, mistä olet löytänyt? :)
VastaaPoista-Emmi
Traderasta :)
PoistaKiitos ihan miljoonasti tästä tunnustuksesta ja kauniista sanoistasi! Kiittelen vasta näin jälkijunassa, kun viime viikkoina on ollut niin kovasti kaikenlaista.
VastaaPoistaJännä kyllä tuo blogikriisijuttu, minkä listasit tuohon ylle. Itse poden sellaista koko ajan ja oikeastaan se on aika kummallista, koska tämä kaikkihan on meille kirjoittajille ihan omasta vapaasta tahdosta riippuvaa. Pitäisi vaan osata ajatella, että kirjoittaa siitä, mistä itse pitää ja silloin kun itsestä siltä tuntuu. Paitsi tietty, jos alkaa olla jotain kaupallisia kytköksiä, niin sitten tilanne mutkistuu.
Ai, sulla on muutakin elämää kuin blogi ? ;)
PoistaNiin, ihan totta. Päätin jo kertaalleen, että lopetan, mutta en sitten pystynytkään... ja kumminkin vatvon samoja asioita koko ajan. Huoh.