Luin parisen vuotta sitten Michael Pollanin kirjan Oikean ruoan puolesta, joka oli varsin järkeenkäyvä ja selkeä opas yksinkertaiseen, hyvään syömiseen. Syöminen kun tuntuu noin ainakin teoriassa olevan valtavan monimutkaista puuhaa kaikkine tutkimustuloksineen ja väittämineen. Tunnustan ainakin itse tuskailleeni useammankin ruokaa koskevan artikkelin tai uutisen ääressä, ja välillä on tuntunut siltä, että vaikka söisi mitä ja miten ja milloin niin aina on joku juttu pielessä. Paras ohjenuora on tähän asti ollut se, että riittää kun syö 80 %:sesti oikein. Enää ei tarvitse kuin miettiä, että mitä tuo oikein oikein pitää sisällään... Pollan tiivistää omat ajatuksensa aiheesta kirjasessaan Oikean ruoan ohjeet ( Syöjän käsikirja ) ja ainakin minun on helppo olla samaa mieltä. Viisi sanaa riittää hänen mielestään ohjeistamaan hyvään syömiseen, noin periaatteessa:
Syö ruokaa.
Sopivasti.
Lähinnä kasviksia.
Bingo ! Aika yksinkertaista. Toki hän laventaa ajatuksiaa sitten lisää, mutta kirjan pääsanoma on tuossa edellä mainittu. Älä syö mitään, mitä isoisoäitisi ei tunnistaisi ruoaksi. Vältä tuotteita, joiden ainesosia kolmasluokkalainen ei osaa lausua . Osta ruokasi marketin reunimmaisilta hyllyiltä . Vältä tuotteita, joissa on yli viisi ainesosaa. Syö vain sellaisia ruokia, jotka ennen pitkää mätänevät . Syö värejä . On parempi syödä yksijalkaisia ( kasveja ja sieniä ) kuin kaksijalkaisia ( lintuja, ei ihmisiä ! ) ja parempi syödä kaksijalkaisia kuin nelijalkaisia ( lehmiä, sikoja ja muita nisäkkäitä ). Syö makeaa luonnollisessa muodossa. Älä tankkaa autoasi ja itseäsi samassa paikassa. Mitä vaalemapi leipä, sitä lyhyempi elämä. Syö vähemmän. Tuossa muutama suoraan kirjasta poimittu varsinainen ohje, joita on helppo noudattaa. Lisäksi Pollan puhuu vahvasti lähi- ja luomuruoan puolesta, elintarviketeollisuutta ja lisäaineita sekä ruoankaltaisia valmisteita vastaan.
Kirja on lyhyt, ytimekäs ja helppotajuinen ja allekirjoitan sen jokaisen ajatuksen. Omassa ruokavaliossani olen pitkään painottanut kasvisten syöntiä, ajatuksella " kohtuus kaikessa, paitsi kasvisten syönnissä ". Erityisesti ylimääräisten höttöhiilareiden karsiminen on tuonut lisää kasviksia ruokavalioon ja tällä hetkellä kasviksia menee sellaiset 700-1000 g päivässä. Se voi kuulostaa paljolta, mutta itse asiassa tuon määrän saa helposti kasaan syömällä yhden kasvisaterian päivässä, vaihtamalla aamupuuron smoothieen sekä perunan tai riisin esimerkiksi uunijuureksiin tai muuhun lämpimään kasvislisukkeeseen ja iltapäivän välipalaleivät esimerkiksi kasvismunakkaaseen. Toimii minulla eikä ole turhan monimutkaista vaan yksinkertaista, maistuvaa ja värikästä. Bonuksena pitää todeta, että kumiankka vihaa kasviksia syvästi. Hienoa !
Fiksuja, yksinkertaisia vinkkejä! Kiitos! =)
VastaaPoistaKiva kuulla, että näistä oli jotain iloa :) Aika yksinkertaista se tosiaan on.
PoistaKiitos tästä tekstistä! Itselle kasvisruuat ovat yhä edelleen joksenkin vieraita. Kasvisten kun ei omasta mielestäni kuulu olla lämpimiä vaan ne ovat aina parempia rapsahtavan raakoina. Paitsi tomaatti ja sipuli. Kasvissosekeitot ovat myös hyviä. Mutta muuten syön kasvikset mieluiten sellaisenaan ja aika usein podenkin salaattikyllästymisiä kun tuntuu, että joka kerta tulee pyöritettyä samat ainekset yhteen.
VastaaPoistaNäin siis siitä huolimatta, että olin reilun kolme vuotta kasvissyöjä, heh! :D Mutta niistä ajoista lähinnä jäi mieleen mauttomat kasvispihvit ja inhoamani gratiinit.
Pitäisi ehkä lukea tuo Oikean ruoan ohjeet, jos vaikka löytäisi vinkkejä. :)
Mä taas pidän juuri gratiineista ja esim. kasvispihveistä, joista on mielestäni vaikea saada mauttomia ! :D Harrastan muutenkin kasviksia lähinnä lämpiminä, paitsi kesällä syön paljon salaatteja.
PoistaEi tuossa kirjassa mitään ruokaohjeita ole, valitettavasti :/
Petriina, niin ja kai huomasit tämän päivän Hesarista, että ketsuppi on taattejakin terveellisempää ja saattaa suojata aivohalvaukselta. Kirjassa Syötkö riskiruokaa, jonka tein blogiini, 30 vuotta syöpälääkärinä toiminut David Khayat paljastaa 10 syövätlä ehkäisevää syömistä/juomista ja niistä yksi on juuri tomaatti! Minä rakastan tomaattia ja sipuleita, munakoisoa, rucolaa, basilikaa, mutta pidän myös ihan kunnon perunasta. Viikonloppuna valmistan hasselbackan perunat parmesanilla kera grillatun lohen. Muuten en pidä kovasti kasviksista, mutta minä voisin syödä hedelmiä kiloja päivässä. Tomaattia siis syön joka päivä ja kaikki liharuokani perustuvat punaviiniin, valkospuliin ja tomaattimurskaan.
VastaaPoistaIkuisesti kiinnostava aihe, jonka loppua ei näy!
En nähnyt tuota mainitsemaasi juttua, mutta sen tiedän jo vanhastaan, että lykopeenin imeytyminen paranee merkittävästi kun sitä käsitellään ( esim. kypsennetään ).
PoistaTomaatista tykkään minäkin, lämpimänä, kuten muistakin kasviksista. Hedelmät se sijaan menevät lähinnä smoothiessa, muuten en niistä oikein piittaa.
Punaviini, valkosipuli ja tomaattimurska on lyömätön yhdistelmä !
Suosittelen lukemiseksi myös Mats-Eric Nilssonin kirjaa Aitoa ruokaa. Kirja sai aikaan ainakin sen, että useimmissa tuotteissa on nykyään merkintä: Ei lisäaineita. Olen ollut kasvissyöjä kymmeniä vuosia, eikä tunnu, että tinkisin herkuista. Teen paljon itämaisia ruokia, intialaista, nepalilaista ja thairuokaa, mutta kotimaisista raaka-aineista.
VastaaPoistaMun on pitänyt lukea tuo kirja jo aikoja sitten, mutta se on ollut aina lainassa kun olen sitä kysynyt... pitää laittaa se varmaan varaukseen.
PoistaEn usko itse ainakaan, että kasvissyöjä jäisi mistään herkuista paitsi, päinvastoin. Ja juuri itämaiset kasvisruoat ovat ihan parhaita !
Kiitos tästä vinkkauksesta! Olen menossa työpäivän jälkeen sopivasti kirjastoon ja laitoin kirjan ja kirjailijan nimen ylös. :)
VastaaPoistaKannattaa melkein lukea ensin tuo Oikean ruoan puolesta, tämä oli lähinnä sellainen tiivistelmä tuosta kirjasta :) Toivottavasti löysit kuitenkin edes jotain !
Poista