sunnuntai 7. lokakuuta 2012

IHAN SUNNUNTAI


Ihana auringonpaiste. Miehet tekevät väliaitoja takapihalla, minä kuvaan ja odotan, että kynsilakka kuivuu. Lapset lukevat, tuijottavat hassuja ohjelmia ja haluavat ladata outoja pelejä äidin puhelimeen. Oikeasti pitäisi siivota ja järjestellä paikkoja, mutta kuvaamisen ja kynsien lakkaamisen ohessa jaksan miettiä vain sitä, että päällä on liikaa hörhelöitä. Hörhelö-överit, kai sellaiselle on joku oikea sanakin  ? Tai no, jaksan myös hihitellä lasten jutuille, nyt he miettivät sitä , että onko huulivihreää olemassa ? Tai huulikultaa ? On, ainakin yhdessä Asterixissa muistaakseni kaipailtiin huulivihreää kasvojen rumennukseen. Ei minulle ainakaan sellaista töhnää, kiitos. Jotain paremmin hipiään sopivaa ennemmin.

Eilen haettiin autotallista kaikki äidin vanhat Neiti Etsivät ( paitsi se, jossa Neiti Etsivä kohtaa Kolmion ) ja näin maailman ihanimman pikkukoiran, jonka myötä jäin pohtimaan, että voisiko sellainen kotiutua meillekin. Ei siis samaa rotua kuin eilinen ihanuus , mutta vaikka pieni sileäkarvainen kettuterrieri ? Lapset ainakin tykkäisivät, mutta jaksaisikohan sitä joka aamu lähteä rämpimään ulos, satoi tai paistoi ? Pikkukoira ainakin kulkisi kätevästi mukana. Hmm. 

Joku pyytää kalapuikkoja ja kurkkua lounaaksi, se ei ole paljon se. Minä aioin syödä kurpitsakeittoa ja suppilovahveropiirakkaa. Keitto on tosi hyvää, mutta kurpitsan pilkkomisen vaivalloisuus jäi mietityttämään, näinköhän mahdan tehdä sitä uudelleen ? Leenan ihanaa gulassipataa sen sijaan meinaan tehdä toistekin, siitä ei ollut mitään vaivaa ja maku oli taivaallinen. Mutta nyt siis proosallisesti kalapuikkojen kimppuun, mars. Kunhan tuo isompi vaan laskeutuisi avaruusaluksensa kanssa maan kamaralle ensin.

Kivaa sunnuntaita muillekin !

PS. Kukakohan tuon arkun kanssa on matkustanut ja minne ?


18 kommenttia:

  1. Suloinen sunnuntai - ihanat kuvat. Ja tuo tarjotin se vasta riemastuttava on! Kivaa, että teillä on (siellä se naantalin) aurinko, meillä täällä satakunnassa sataa taukoamatta jo ties kuinka mones päivä. Toisten ilo on pieni ilo itsellekin, kivaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloinen, aurinkoinen sunnuntai. Harmi vain, että alkaa hämärtää niin aikaisin... Täällä on ollut tosi kaunista, koko viikonlopun. Harmi, että muualla ei ole ollut ihan samanlaista !

      Tarjotin ? Varmaankin tuota peltirasiaa tarkoitat ? Siinä on kyllä kiva kuviointi :)

      Poista
  2. Oi, Neiti Etsivä kirjat oli mahtavia!!!

    Toi tarjotin on super ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neiti Etsivä oli niiiin mahtava ! Olen lukenut ne kaikki varmaan kymmeneen kertaan... :)

      Poista
  3. Joutilas oleileu sunnuntaisin on melkein parasta mitä olla voi - ainakin siten voi kerätä voimia taas huomenna alkavaan arkeen. Itse ahkeroin aamulla pihahommissa (dahlian juurakot ylös kukkapenkistä, pionit, mintut, syysleimut ym. lyhyeksi, viimeiset tomaatit sisälle kypsymistä odottelemaan) ja nyt lounaan jälkeen on ihanan raukea laiskuus. Tyttö katsoo elokuvaa, poika pelaa iPadilla värityspeliä ja itse taidan mennä lukemaan - en kirjaa, vaan englantilaisia sisustuslehtiä, joita rakastan.

    Hieno pino Neiti Etsiviä! Joko teidän tokaluokkalainen lukee niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntaisin on hyvä oleilla vähän varastoon. Varsinkin meillä on alkuviikko vähän tukala, liian paljon ohjelmaa ja viikon pisimmät työpäivät osuvat yleensä juuri ma-ti.

      Lukee :) Mietin kieltämättä, että ovatko ne liian jänniä, varsinkin kun meidän tokaluokkalainen täyttää vasta kahdeksan. Ovat kuulemma sopivan jännittäviä eikä kysymyksiä sisällöstä ole ainakaan vielä tullut. :)

      Poista
  4. Ihana sunnuntai ompi, olet oikeassa. Neiti Etsivä-kirjat oli huippuja - aikoinaan. Taisin lukea myös samoihin aikoihin Tiina-kirjoja. Naatiskellaan sunnuntaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan lukea yksi taikka kaksi taas :) Ja Tiinasta tykkäsin minäkin, monen muun sankarittaren lisäksi.

      Jees, näin tehdään ! :)

      Poista
  5. Sunnuntai meni metsässä. Saaliina hieman puolukoita ja suppilovahveroita sekä yksi puunkarahka. Tarjotin on superiloinen! Matka-arkuista olis kiva tietää missä reissanneet. Meillä kävi tämän asian suhteen tuuri, josta voi lukea täältä: http://www.boogiewdesign.blogspot.fi/2012/08/mieron-matkassa-maailmalla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukat ja suppilot kuulostavat hyviltä :)

      Kävin lukemassa tuosta teidän matka-arkusta, mielenkiintoista !

      Poista
  6. Ehdottomasti koiran kannalla, jos siis elämäntilanne sen sallii :) Meillä on kaksi jackrusselinterrieriä, sopivan pieniä lastenkin talutettavaksi ja tulevat hyvin kaikkien kanssa toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se elämäntilanne sallisi, lapsetkin ovat sen varran isoja, että niitä ei tarvitse vahtia koko ajan... mietitään :)

      Poista
  7. Noi Neiti Etsivät!<3 Tulipas nostalginen olo.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ! Ajattelin jopa, että voisin lukaista niistä yhden... :)

      Poista
  8. Kauniit kuvat, ihana tarjotin!

    Olen miettinyt ihan samaa kurpitsajuttua. Ostin äskettäin ison yksilön, josta tein kahdesti todella hyvää pastaa, mutta oli se pilkkominen kyllä vaivalloista ja hidasta, ja siksi pelkään, ettei tule ihan heti ostettua uudelleen kurpitsaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kurpitsassa oli tosiaan hommaa. Luulen vielä, että aikamoinen osa ihan hyvää syötävää osa lensi roskiin, en jaksanut näperrellä tarpeeksi. En oikeasti ollut tajunnut, että millaista puuhaa se on.

      Kurpitsapasta kuulostaa kiinnostavalta !

      Poista
    2. Tein tämän Kauhaa ja rakkautta -reseptin mukaan: http://blogit.hs.fi/kauhaajarakkautta/2012/02/07/ensimmainen-pastaohje/ mutta myös tämä kuulostaa kokeilemisen arvoiselta - jos joskus jaksan taas ajatella sitä pilkkomista..: http://keittionatsi.blogspot.fi/2012/04/kurpitsa-chili-korianteripasta.html

      Poista
    3. Kiitos, pitää käydä kurkkimassa ! Jos vaikka jostain saisi valmiiksi paloiteltua kurpitsaa... :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !