Kameekoruissa on aina ollut mielestäni sitä kuuluisaa jotain. Kaunetta, ajattomuutta ja tyylikkyyttä. Jonkun mielestä kameekorut toki ovat yksinkertaisesti vain mummomaisia ( sanan negatiivisessa mielessä ), mutta olen tosiaan toista mieltä, vaikka tottahan se on, että tietyn ikäisillä ihmisillä näitä näkee paljon enemmän kuin tällaisilla vähän nuoremmilla.
Itselläni ei harmikseni aitoa kameekorua ole, vaan omistan vain pukukoruja, joista kuvissa yksi. Koru on 1950-luvulta ja yhdysvaltalaisen Whiting & Davisin valmistama. Kameekoruja keräillään melko paljon, joten aitojen ja hienojen korujen hinnat ovat yleensä sen mukaisia. Lottovoittoa odotellessa tyydyn näihin vintage-pukukoruihin, jotka kuitenkin ovat siitä kiitollisia, että niitä raaskii myös käyttää.
***
Monen muun bloggaajan tavoin jumpittelen täällä valon vähyyttä. Itseäni kävi harmittamaan tämä pimeys jopa niin paljon, että kaivoin ulkoisen salaman naftaliinista korun kuvaamista varten ( eipä siitä olisi ilman sitä mitään tullutkaan... ) En ole juurikaan sitä käyttänyt, vaikka teoriassa kai sen kanssa pitäisi saada otettua ihan hyviä kuvia. Kääntelin nytkin salamapäätä eri suuntiin ja käärin sen kuplamuoviinkin kokeillessani kaikenlaisia niksejä, joilla sen valon saisi kauniimmaksi, mutta en silti ole kovin tyytyväinen lopputulokseen. Jatkan vielä harjoituksia, mutta näyttää pahasti siltä, että se pitkään lykkäämäni jalustan hankinta on kuitenkin edessä tänä syksynä. Kerrankin meidän perheen äidillä on joulupukille asiaa !
Todella kaunis pukukoru! Ja kiitos tästä postauksesta, muistinkin juuri että minulla on jossakin "erittäin hyvässä tallessa" mummolta peritty kameekoru. Yhteen aikaan sitä kovasti tykkäsin käyttää, mutta nyt oli ihan jäänyt unholaan. Eikun rasioita penkomaan!
VastaaPoistaMukavaa loppuviikkoa!
Itsekin pidän tästä, mutta haaveilen tosiaan sellaisesta aidosta, isosta kameesta. Toivottavasti omasi löytyy hyvästä tallesta ! :)
PoistaKiitos samoin sinne !
Kaunis koru! Miulla on mummon vanha kamee-setti. Rintakorua käytin valmistujaisissani sähäkän pinkin mekon rinnuksissa.
VastaaPoistaSähäkkä pinkki ja kamee kuulostaa loistavalta yhdistelmältä !
PoistaOih, kaunis koru. Juuri Selma-niminen isoisoäitini oli kamee-koru ihmisiä. Hauska juttu millaisia muistoja kaikista isoäideistäni herää korukuviesi kautta:)
VastaaPoistaJa hei, toi valo-ongelma on niin ärsyttävä
Hauska juttu tosiaan :) Selma ja kamee on varmasti ollut huippuyhdistelmä !
PoistaValo-ongelma tosiaan rassaa. Plääh.
Upea koru...tykkään kovasti!
VastaaPoista