torstai 17. toukokuuta 2012

ULLAKON AARTEITA


Tänään on tehty ensimmäinen varsinainen mökkireissu. Ensimmäinen siksi, että nyt toisaan ekaa kertaa teimme ihmettelyn lisäksi jotain. Tutkimme kattotilanteen ja raivasimme vanhoja marjapuskia. Neuvottelin ensimmäistä kertaa maanomistajana pari diiliä, vaihdoin peltojen viljelyoikeudet neljän ( ! ) vanhan koivun kaatamiseen ja perunamaan kääntämiseen. Hyvä vaihtokauppa, vaikka koivuja tuleekin ikävä. Ne ovat kuitenkin ikivanhoja ja lahoja, salamaniskujen kuivettamia. Kräköjä, toisin sanoen. Uskon metsäalan ammattilaista ja annan hänen kaataa ne, saamme niistä hyvät klapit kuitenkin. Muutenkin piha  menee ihan uusiksi, niin näivettyt ja jäkälöitynyt se on. Aion kuitenkin istuttaa uudet syreenit ja hopeapajut sekä juhannusruusun, vanhojen aikojen kunniaksi.

Kiitos Nannan, mies kipusi tänään, sopivasti sateisena päivänä, välikatolle. Taivas pilkisti joistain kohdista selvästi, mutta kaikki tavara ullakolla oli ihan ihmeen kuivaa. Ullakko oli aivan täynnä kaikenlaista, huonekaluja, puulaatikoita, vanhoja kenkiä, koppia varmaan sata. Kuvissa muutamia aarteita, vanha puulintu, kukkapöytä, hieno puulaatikko, joulukuusen koristeita, 1900-luvun alun lehtiä ja almanakkoja, silmälasit ja kapsäkki sekä kaiken kruununa eläinlääkärin määräämä pirtupullo pohjineen ! Ei maistettu, vaikka olisi varmaan pitänyt, risusavottaa riitti sen verran paljon. Lapset olivat onneksi ihania ja reippaita apulaisia, kyllä tästä vielä hyvä tulee, sitten joskus.




33 kommenttia:

  1. Iiik, millainen aarreaitta teillä siellä on ja mitä löytöjä!! Pitää ihan kuolaa pyyhkiä suupielistä... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik tosiaan, siellä ei nimittäin nähnyt juuri mitään ! Ja hirveä pöly, tietenkin. Onneksi mies oli reipas ;) Mä oikein odotan, että sinne pääsee mönkimään kunnon valon kanssa !

      Poista
  2. Upea puulintu! Sopii loistavasti esim. verannalle! Voit tietysti myös maalata sen halutessasi esim. valkoiseksi... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, lintu tulee esille jonnekin. Löysimme kivan pienen hyllyn myös, ehkä sen päälle sitten. Ja ei, en ajatellut maalata muuta valkoiseksi kuin ehkä lattian ! :)

      Poista
  3. Tästä paikastahan kuulimmekin blogipäivässä... jotain aarteita on siis jäänyt jäljelle.

    Huonokuntoiset puut on parempi kaataa, vaikkei haluaisikaan, toteaa Tapani-myrskyssä tielle kaatuneiden kymmenen puun motittama...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain on jäänyt jäljelle ja jotain aarteita meillä on täällä kotona :)

      On ne parempi kaataa joo, vaikka harmittaakin. Ne vain lähtevät kaikki samasta kohtaa, joten aikamoinen aukko siihen tulee sitten. Mutta pihalle tulee enemmän valoa ja vähemmän roskaa.

      Poista
  4. Voi, teillä voi olla vaikka minkälainen aarreaitta! Siis vintti. Mukavia askareita piisaa varmasti pidemmäksi aikaa. Pihapiiri näyttää niin kauniilta ja suomalaiselta, että tulee ihan haikea olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan perisuomalainen piahpiiri koivuineen kaikkineen. Ihana paikka, mutta töitä riittää kyllä.

      Poista
  5. Oijoi... Ties mitä aarteita sieltä vielä löytyykään! Ihana kesäpaikka :)

    VastaaPoista
  6. Ihania aarteita ja palanen mennyttä elämää... on hauska ajatella, kenen elämää tuokin allakka on joskus kauan sitten rytmittänyt :D
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vanhoissa tavaroissa viehättää se tarina niiden takana erityisesti. Silmälasit varsinkin ovat niin helnkiökohtainen esine, että pakostakin tulee miettineeksi ihmistä, joka on niitä käyttänyt.

      Kiitos samoin sinne ! :)

      Poista
  7. Jesss, selviätte siis pienillä paikkauksilla vain!

    Makeet löydöt, pirtupulloon ehdottomasti juhannusruusun oksa sitten aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesss, tosiaan ! :D Mutta miten ne paikataan, ulko- vai sisäkautta, sitä en tajua. Enkä paljon muutakaan, esim. että miten perunat istutetaan. Huoh.

      Just näin ! Se on pakko säästää. :D

      Poista
    2. Olettaisin, että ulkokautta paikkaus. Mikä kattomateriaali on?

      Poista
    3. Tiilikatto. Tai mitä toi nyt on. Tiiltä ? :D

      Poista
    4. Ööö, no sitten mä en osaa sanoa miten se paikataan! Varmaan ulkokautta, jos pääsee tilkitsemään reiät jollain jutulla. Kandee tökkiä tikut niistä kohdista ulos, josta päivä paistaa, niin ne on helpompi paikantaa katon kautta.

      Poista
  8. Ihania löytöjä, jonkun rojut on nyt teidän aarteita! :) Pitää muuten vielä mainita, että kuin sen lehden missä oli teidän koti ja näin kuvat sen kuvaajan (vai jutuntekijän) blogissa. Ihania kuvia ja järjettömän kaunis koti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se menee ! :)

      Kiitos kaunis ! Kuvat ovat olleet Mrs. Jonesin eli toimittaja Jonna Kivilahden blogissa esillä, Kristan blogiinkin ne tulevat jossain vaiheessa. :)

      Poista
  9. Oih, kuulostaa ihanalle toi ullakon tutkiminen! Kaikkea kivaa on onneksi sinne säästynyt! :)
    Tsemppiä mökkiprokkiksen kanssa. Hiljaa hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli siellä tosiaan kaikenlaista ja minä kun luulin sitä ihan tyhjäksi !

      Hilja hyvä tulee, näin se on pakko ajatella. Vapaa-aikaa kun on rajallisesti, valitettavasti.

      Poista
  10. Hienoja aarteita. Tutani (isoisä ) veisti juuri noita lintuja, varasiipiäkin jossain laatikon pohjalla vielä ja paljon lintuja, hevosia ja pöllöjä. (siirtynyt ajasta ikuisuuteen 20-vuotta sitten ) Siipiä saa vielä puusepiltä jos satut kaipaan...vuollaan palasesta, koristellaan ja lastunippu levitetään sitten auki ja siivet ovat valmiita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, kiitos. Luulen kuitenkin, että kuovi saa jatkaa eloansa juuri tuollaisena :)

      Poista
  11. Mieletön paikka teillä! Ihan melkein olen vähän kade... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana ! Eikä onneksi liian kaukanakaan :) Mä voin myydä kaikille kateellisille vaikka viikon lomapaketteja. Ei juoksevaa vettä, ei jääkaappia, pari hiirtä, työaika 24/7 . Kiinnostuitko ? :D

      Poista
  12. Idyllinen paikka ja mitä aarteita, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idyllinen juuri eikä ( mun mielestä ) ihan missään korvessa kuitenkaan, kauppakin on kävelymatkan päässä :)

      Poista
  13. Ihanalta näyttää!:) Minäkin haaveilen että joskus olisi paikka mihin piiloutua (vaikka niihin tyhjennystöihin). Onhan minulla pieni asuntovaunu johon piiloutua mutta pieni pirtti olisi ehkä unelmien täyttymys. :) Tosiaan, hiljaa hyvä tulee siivoilujen ja remonttien suhteen. Siitä tulee varmasti hieno.

    VastaaPoista
  14. Voi miten ihania löytöjä!! Meidän mökiltä on turha etsiä enää mitään ihanuuksia..menneet polvet ovat hävittäneet ja ne "turhat" sukulaiste nyysineet minkä kerkesivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään paljon mitään ole jäljellä, mutta jotain sentään, onneksi ! :)

      Poista
  15. Aika hauska juttu!! Oon seuraillu sun blogia ja pidän siitä kovasti ja nyt "silmät pullistui päässä", kun huomasin noita Köyliö-juttuja. Taitaa olla mökki mun lapsuudenmaisemissa ja lähellä sitä rantaa, jossa käytiin silloisen bestiksen kanssa aina uimassa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii ! Jos joskus jostain syystä kuljet ohi, tule moikkaamaan ! Saatat kyllä saada kaffekupin sijaan hohtimet tai vasaran käteen ! :D

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !