Minulla oli eilen ilo tutustua yhteen tunnetuimmista kotikaupunkini nähtävyyksistä, Suomen tasavallan presidentin kesäasuntoon puutarhoineen. Alkukesä ei ole ehkä puutarhan puolesta paras mahdollinen, mutta saimme kuitenkin nauttia kukkaloistostakin. Bonuksena tähän aikaan vuodesta pääsee kukkulan huipulle itse päätaloa ja sen pihaa ihailemaan. Itse Villa Kultaranta oli yllätyksekseni melkoisen pieni, mutta sen tilukset taasen vastaavasti huimasti mielikuviani suuremmat. Ja näkymät Naantalin vanhaankaupunkiin ovat huikeat. Alfred Kordelin totisesti tiesi, että millainen paikka kannattaa kesähuvilalle hankkia.
Tykästyin paikkaan kovasti ja ajattelin jonain myöhäiskesän perjatai-iltana raahata koko perheen paikkaa tutkimaan. Kotimaista lähimatkailua parhaimmillaan, perille kun pääsee vaikka kävellen tai pyöräillen. Puistossahan voi vierailla omatoimisesti perjantaisin klo 18-20 ( ajalla 1.6 - 31.8. ), muina viikonpäivinä ( ti-su ) paikkaan pääsee tutustumaan opastetun kierroksen kera.
Varmasti tutustumisen arvoinen paikka. Minä muuten "vierailin" Naantalissa ja Kultarannassa tänään kartan välityksellä. Vakoilin vähän Turun opaskarttaa työn puolesta ;)
VastaaPoistaKannattaa käydä tuolla, jos vaan tilaisuus tulee !
PoistaOlen ollut tuolla joskus toukokuussa. Mitään kesäkukkia ei oltu vielä istutettu, mutta puitteet olivat hienot. Täytyisi joskus tehdä sinne uusi retki, kun kaikki ruusut on istutettu.
VastaaPoistaNe ruusut ovat varmasti upeat. Alkuperäisen suunnitelman mukaan niitä olisi ollut 7000, mutta jostain syystä niiden lukumäärä on tänäpäivänä 2500.
PoistaUpealta näyttää! En edes tiennyt että paikka on avoinna yleisölle. Ensi kerralla Naantalissa käydessä pitääpi pistäytyä myös Kultarannassa.
VastaaPoistaPeonies of Beatris
Vain piha-alue on avoinna ja kesäaikaan ei ylös päätalolle ole mitään asiaa. Mutta tuo piha-aluekin on hieno ja täydessä kukkaloistossaan varmaasti huima. :)
PoistaHienoja tunnelmakuvia! Pitäisi joskus poiketa, mutta kun mutta kun. Ehka vielä joku päivä tulee varattua kunnolla aikaa.
VastaaPoistaKiitos. Ja näinhän se on, että tuokin vaatii oman aikansa, vaikka opastetut kierrokset kestävätkin vain tunnin.
PoistaVaikka tässä Turun vieressä Kaarinassa asustelen, ei tuolla Kultarannassa vain ole tullut käytyä - josko saisi tänä kesänä korjattua tuonkin puutteen;)
VastaaPoistaKorjaa ihmeessä ! Ja raportoi sitten ! :)
PoistaLapsena joskus muistaakseni olen vieraillut tuolla. Mutta kotikaupungissasi on niin paljon muutakin kaunista!
VastaaPoistaNiin on ! Vanhakaupunki, sen ranta, kirkko, Rengastie. En yhtään ihmettele kesäistä turistimäärää ! :))
Poista