keskiviikko 21. marraskuuta 2012

SISSIVIIKONLOPUSTA ( PIENI RYHDISTÄYTYMINEN )


Facebookissa mainostinkin viime viikonlopun sissileiriä Kallismaalla. Pimeää, märkää, kylmää, pimeää, susilaumoja, makuupusseja, hiiren papanoita ja taskulampun valoa, niistä on mukava viikonloppu tehty, eikö ? Kaikesta epämukavuudesta huolimatta oli kuitenkin kivaa, vähän jännääkin. Lapset leikkivät rosvoa ja poliisia taskulamppujen kanssa, ja laskivat samalla maamyyrän koloja ( monta ! ) ja minä jännitin niitä susia. Yhtään en onneksi nähnyt tai kuullut, mutta satuin lukemaan muutaman artikkelin ennen reissuun lähtöä. Tjoo. Olen mielestäni monessa asiassa ihan reipas, mutta luontoa pelkään. Kunnon kaupunkilainen, kyllä. Luin kerran HS:n verkkosivuilta otsikon:   Varsinais-Suomessa loimuaa sushiviha . Se meni ihan täydestä, mitä nyt ihmettelin kuvituksena olevaa sudenraatoa ja sitä, että miten se liittyy japanilaiseen ruokaan. Mutta tosiaan, susia on, melko lähelläkin. Ja muutakin luontoa, kuten hiiriä makuukammarissa ( yök ) ja päästäisiä saunan vesipadassa ( en nähnyt, mutta kuulin tästä lavean selostuksen viisivuotiaalta ).

Kuitenkin katuvalojen lähes ympärivuorokautiseen paisteeseen tottuneelle se pimeys on sittenkin ehkä pahinta. Se tunne, kun yöllä herää ja olo on kuin pussissa. Ja kun vessaan ei uskalla lähteä siinä pussifiiliksessä. Eikä ikkunoista näe ulos, mitään. Onneksi sisälläkin voi puuhailla kaikkea mukavaa, kuten paistaa leivinuunissa ankankoipia ja uuniperunoita, nauttia glögiä ja tuumia sisustusta ja muita remppahankkeita. Haaveilla uima-altaasta pihalla, lukea kirjaa ja nukkua samassa makuupussissa lapsen kanssa. Suunnitella seuraavaa kertaa, joka on toivottavasti pian.

14 kommenttia:

  1. Jes, nyt mä kehtaan tunnustaa, että mun mielestä luonto on parhaimmillaan... valokuvissa! Ja pionin jälkeen yksi kauneimmista kukista on asfalttikukka ;)
    Vaikka on luonnollakin puolensa, niin on se silti vaan aika pelottava ja raadollinen elementti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, luonto tosiaan ON parhaimmillaan valokuvissa, vaikka onhan siinä puolensa livenäkin. Kuten aurinko ja vaahterat :D

      Poista
  2. :D Mä asun vähän tuollaisissa oloissa ympäri vuoden. Vessa on kyllä nykyisin sisällä, enkä nuku makuupussissa. Mutta pilkkopimeää on ja villieläimiä hiipparoi nurkissa. Nautin!! Tottumiskysymys varmaan. Olen jo niin vieraantunut kaupungista, että olen alkanut pelätä siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmaankin tottumiskysymys. Noi villieläimet meinaavat olla mulle vähän liikaa. Eikä kaupunki tosiaan ole mitenkään turvallinen paikka myöskään, mutta harvoin pelkään kuitenkaan. No, ehkä liikennettä saa pelätä joka päivä, mutta muuten. :)

      Poista
  3. Mikään, siis mikään ei ole kamalampaa kuin yöllä yllättävä vessatarve mökkireissulla syysmyöhällä, varsinkin kun olet ihan varma siitä, että matkalla ulkohuussiin (9 metriä) sinut popsii suuhunsa karhu, susi, gebardi tai vuoristogorilla, koska joku niistä eittämättä siellä ainoan himmeän pihavalon varjoissa lymyilee koska koiratkin ikkunasta illalla siihen malliin katselivat ja haukkuivatkin.....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD Juuri näin ! Gepardin ja vuoristogorillan olemassaolon unohdin autuaasti, mutta nuo kaksi muuta ! Ja ilvekset ja muut pedot, hui. ( Myönnän, olen hieman säikky joissain asioissa. )

      Poista
  4. Mä en pelkää mökillä luontoa tai pimeyttä, vaan pusikossa väijyviä salamurhaajia! =:/ Hölmö minä. Tullut vissiin aikoinaan teininä katsottua liikaa jenkkielokuvia, joissa joku viaton nainen menee viettämään viikonloppua vuoristomajalle ja sitten iskee joku horror murderer tai poltergeist. Hyvin todennäköistä muuten suomalaisessa kuusimetsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että muistutit tästä vaihtoehdosta. Not. Vaikka keskellä peltoaukeaa tuksin piileksii mitään, susia tai muitakaan vaaroja. Korkeintaan vaarana on tipahtaa johonkin myyränkoloon tai jäädä romahtavan rakennuksen alle.

      Poista
  5. Jestas, mua pelottaisi ihan mielettömän paljon. Olen säikkynyt milloin mitäkin, pelkkä tietoisuus jostain susista saisi mut höpöksi. Mökillä lenkkeillessä oon säännöllisesti tähyillyt tienposkia, jos sieltä tulee karhu :D
    Että näin.
    Sissejä kyllä ootte, lievästi sanottuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi itsekään uskonut tähän vielä pari vuotta sitten ! Mutta näköjään, sudet ja muute eivät enää haittaa NIIN paljon kuin aikaisemmin... en taida ihan tosissani uskoa, että ne tällaista vanhaa kantturaa veis ! ;)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !