maanantai 8. heinäkuuta 2013

HUUSSIPROGGIS


Toivottavasti otsikko on tarpeeksi kuvaava pitääkseen herkimmät loitolla hetken aikaa ! Mies on nimittäin tienannut golfkierroksia askartelemalla kesäkodilla huussin kimpussa pari päivää. Minä olen taas päässyt helpolla, olen vain käynyt töissä sillä aikaa. Ja juonut sitä kahvia, tietty.

Navettaremontin yhteydessä tuli ajankohtaiseksi Kallismaan vanhan ulkohuussin uudistaminen. Aivan paikan hankkimisen alussa kuvittelimme vetävämme paikalle kunnan vesijohdon ja viemäröinnin ja sitä myötä hankkivamme sisävessan, mutta niistä aikeista luovuimme siinä vaiheessa, kun remontin laajuus alkoi paljastua . Päätös vain vahvistui, kun saimme selville talon oikean iän ja kunnon. Niinpä sitten aikamme mietittyämme päädyimme hankkimaan Biolanin kompostoivan käymälän ja asentamaan sen navetan kylkeen joskus aikoinaan rakennettuun elintasosiipeen. Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, vakuutan kuvatodisteiden perusteella, että homma oli melkoinen. Koko vanha rakennelma piti purkaa ja tyhjentää, jotta uusi pömpeli saataisiin paikoilleen. Uh. Ihan mikään pikkuhomma ei myöskään ollut tämän postauksen varsinainen aihe, eli koko komeuden verhoilu vanhoilla heinäseipään kappaleilla. Lopputulos on tosi onnistunut, idea on hauska ja toteutus hyvä. Kyllä tästä pari golfkierrosta irtoaa, varmasti.


23 kommenttia:

  1. Vautsi =) Heinäseipäät totisesti näyttävät hienoilta. Meillä on täällä kansakoululla puuvajan yläkerrassa yhteensä 12 reikää =) Joten ulkohuussit on tullut tutuiksi vuosien varrella =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12 ! :DD

      Tuosta tuli oikeasti tosi hieno, kuvat eivät tee oikeutta !

      Poista
  2. Ihan istuttava huussi :)
    Onpa teillä jo viinimarjat punaisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain ! ;)

      Marjat pitää poimia tulevana viikonloppuna, olivat jo niin kypsiä.

      Poista
  3. Aika viehättävä paikka, tuolla minäkin voisin istua =).

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana ja persoonallinen huussivuoraus! Teillä voi melkeinpä sanoa menevänsä riu´ulle tai jopa seipäälle, kun menee huussiin :D
    Yhden tutun mökillä oli yksi heinäseiväs huussissa, se seisoi jonkin jalustan varassa. Alemmalla poikkipuulla oli wc-paperirulla ja ylempänä roikkui käsipyyhe ja jokin yrtti-tuoksupussi, oli myös kiva idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persoonallinen tuo ainakin on, se on varma :))

      Kiva idea tuo mainitsemasi. Meillä jäi pari kappaletta ylimääräistä...

      Poista
  5. Mä saattaisin tuosta antaa jo kokonaisen golflomamatkan :) Hieno!

    Joko sä olet suunnitellut huussitaidetta? Jokaisessa ulkohuussissahan täytyy olla joku taideteos seinällä. Tai ainakin juliste jostain kuuluisasta työstä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta pari kierrosta tuli, mutta ei sentään mitään viikon lomaa ! ;)

      En ole suunnitellut huussitaidetta, mutta nyt kun sanoit, niin toki sellaistakin pitää olla. Taidan laittaa sinne kehystettynä sellaisen kuvan, jossa istun muksuna potalla :D

      Poista
  6. Muista edellyttää golf-lomailijalta, että harjaa sitten kuorikkeesta nuo seipäitten välit tasapinnalta... :-) Nimimerkki "Biolanin huussi meilläkin." (Toimii muuten hyvin, mutta kuoriketta sais harjata taukoamatta sivulevyilta ja lattialta, en ymmärrä, miten ihmiset sitä huiskivat!)

    VastaaPoista
  7. Kiva idea nuo heinäseipäät! :)

    VastaaPoista
  8. Jos nyt huussista voi sanoa, että ihana, niin sanon, että on!!

    VastaaPoista
  9. Kyllä on hieno. Persoonallinen ja paikkaansa sopiva toteutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tästä itsekin kovasti, hyvä idea mieheltä. Pitää varmaan ottaa lisäkuvia jossain vaiheessa, jotta kokonaisuuden näkee paremmin !

      Poista
  10. Hei!

    Kiitos kauniista viestistäsi!:) Näin löysin minäkin ihanaan blogiisi, jossa on ihastuttavia tunnelmakuvia!♥
    Ihanaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuttavat tunnelmakuvat tuskin tarkoittavat tämän postauksen kuvia ? :DD

      Mukavaa, että kävit vastavierailulla . Ja kiitos samoin ! :))

      Poista
  11. Aikamoinen näpertäminen tuossa on ollut! Ja sopii hyvin teidän tuvan tyyliin! Kuten Anonyymi tuossa aiemmin jo sanoikin, niin ihme miten se kuorike ei osu (edes itseltä) siihen pönttöön. Olisiko jatkuvalla pienellä punaviinihöyryllä osuutta asiaan? ;)

    Mulla on maalit hankittuina. Vessa on ulkopuolelta pohjalaisen punamultainen ja keltainen. Hirveän sisäisen taistelun jälkeen sain itseni hyväksymään sen, että se SILTI voi olla sisältä minkä värinen tahansa, koska sisä ja ulkopuoli eivät katsojalle näy samaan aikaan. Eli vaaleansininen taso tulee, vaikken MIHINKÄÄN muualle sitä maalia laittaisi. Huussirekvisiittakin on jo hankinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, mä en ehkä olisi pystynt siihen siniseen :DD Otat sitten kuvia, erityisesti se huussirekvisiitta kiinnostaa.

      Oli tuossa aika näpertäminen, mutta nyt se on tehty. Mies sai pistepussin täyteen tuolla hommalla !

      Punaviinihöyryt saattavat kieltämättä aiheuttaa kaikenlaista ;)

      Poista
  12. Todella hauska idea. Varmaan tulee istunto istuttua loppuun vaikka istuisi tuolla muutenkin
    :-) Varsinainen viihtymiskoppi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en mä nyt sentään päivääni tuolla viettäisi :D Mutta kiva se on , erityisesti jos vertaa alkuperäiseen !

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !