Olen yrittänyt olla hiljaa kuin puunukke pari viime päivää. Ääni on välillä lähes kokonaan poissa ja lisäksi kova päänsärky on ollut seuranani tänään. Huomenna alkaa onneksi vapaata, niin saan sairastaa kaikessa rauhassa, kuten kunnon työntekijän kuuluukin. Kaikenlaisia terveyteen liittyviä ajatuksia olenkin ehtinyt ajatella tässä parin päivän aikana. Kuten esimerkiksi sitä, että millaisena itsestäänselvyytenä terveyttä yleensä pitää silloin, kun kaikki on hyvin. Kuitenkin ihan tavallisen flunssankin iskiessä sitä tajuaa, miten paljon sairastaminen rajoittaa elämää. Töitä ei välttämättä pysty tekemään ollenkaan, harrastuksiin ei pääse, ruoka ei maistu, koti rytöytyy, suunnitelmat pitää perua... ja kuitenkaan ei tarvitse olla vielä tällaisessa kohtaa juurikaan huolissaan esimerkiksi toimeentulosta tai läheisten pärjäämisestä. Mitä pitkäaikainen, toimintakykyä rajoittava vakava sairaus tarkottaisikaan koko elämän kannalta, sitä en uskalla edes ajatella. Omasta itsestään pitäisikin pitää mahdollisimman hyvää huolta, nyt. Ei siis ensi viikolla tai ensi vuonna tai kesän jälkeen. Kaikkeen ei ihminen pysty elintavoillaan ja valinnoillaan tietenkään vaikuttamaan, mutta monien sairauksien riskitekijöihin ja yleiseen hyvinvointiinsa kyllä. Kumiankkaprojektini onkin siirtynyt painonpudotuksesta yhä enemmän kokonaisvaltaisen hyvinvointiprojektin suuntaan, jota se tokikin on ollut osittain alusta lähtien. Yritän oppia ja opetella erityisesti sellaisia asioita, jotka lisäävät terveyttä ja hyvinvointia monipuolisesti. Yrityksen ja erehdyksen kautta, luonnollisesti. Kaikki asiat kun eivät sovi kaikille... Itse kullekin parhaiten sopivien asioiden löytyminen ja niiden työstäminen voi siis kestää, pitkäänkin. Olen esimerkiksi vasta nyt ymmärtänyt, että mitä tarkoittaa oman kunnon mukaan liikkuminen. Se ei omalla kohdallani tarkoita hampaat irvessä mahdollisimman pitkään ja kovilla tehoilla vääntämistä joka kerta, vaan enemmänkin kehon tuntemusten kuuntelemista. Se, että ei huvita lähteä lenkille tai salille jonain päivänä, ei välttämättä ollenkaan kerro laiskuudesta vaan siitä, että on lepopäivän paikka. Liika liikkuminen altistaa kehon stressille ja rasitusvammoille ja alentaa vastustuskykyäkin. Stressinhallintaa joudun muutenkin harjoittelemaan edelleen lähes joka päivä ja hyvää nukkumista myös; molemmat asioita, jotka ovat melkoisen oleellisia terveydenkin kannalta ja joissa niissäkin riittää opettelemista, aina vain. Kuten myös yhdessä tärkeimmistä yksilöllisen hyvinvoinnin osatekijässä: onnellisuudessa. Jo Demokritos oli sitä mieltä, että onnellinen on se, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. Pitäisi olla siis hyvinkin yksinkertaista olla onnellinen, mutta miten se onkin välillä kaikkea muuta kuin sitä ? Olenkin nyt tarttumassa Gretchen Rubinin The Happiness Project - kirjaan saadakseni siihen asiaan jotain lisäselvyyttä. Ja teen sen tosiaan nyt, enkä ensi viikolla tai ensi kesänä, ihan oman hyvinvointini vuoksi.
Tekstit
