Olen päässyt käyttämään töistä tuttuja instrumentteja kotioloissakin. Ja niillehän löytyi oikein hyvä käyttökohde, kun PiPuKe* kokoontui suunnitelmien mukaan itsenäisyyspäivänä. Muovailimme porukassa Cernit-massasta kaikenlaista pientä tyttären petshop-leikkeihin. Ötököillä on ollut ruokia niukanlaisesti, joten teimme kaikenlaista apetta niille talvea varten. Parhaiten onnistuivat mielestäni tuo synttärikakku kynttilöineen, spagetti ja lihapullat, erilaiset kasvikset ja kanamuna plus pekoni paistunpannuineen. Muovailu oli hauskaa, mutta aika työlästä pipertelyä. Massa on melko kovaa, joten sen työstäminen saattaa olla aika hankalaa perheen pienimmille. Mutta mielikuvitus saa lentää kyllä ja uunissa paistaminen kovettaa esineet melko tukevan oloisiksi. Laitoimme nämä kuitenkin varmuuden vuoksi erilliseen säilytysrasiaan ja ainakin toistaiseksi leikkiminen näillä uutuuksilla on ollut aika varovaista. Massaa jäi vielä jäljelle, joten saattaa olla, että innostumme vielä toisenkin kerran. Tosin PiPuKe* suunnittelee jo seuraavaa kokoontumista, eri hommat mielessä. Kivaa, ja mikä parasta, lapset ovat ihan innoissaan, kun aikuisetkin puuhailevat vähemmän järkeviä edes joskus.
Glaseerattu juustokakku vadelmilla. Oikealla sondi, joka osoittautui melko hyväksi välineeksi kuvioinnissa. |
Muna ja peksu. Vieressä karveri, jolla massaa sai leikattua hyvin. *PimujenPuuhaKerho |
Ahaaaa...hammaslääkäri? :)
VastaaPoistaJees :)))
PoistaTodella upeita! Oot ollut tosi innovatiivinen noiden välineiden käytössä! Mä käytän vaan tylsästi saveen alunperin tarkoitettuja muovailuvälineitä, mut niitähän meiltä koulusta löytyykin. Kiva, et voi noin käyttää omia työvälineitään! Love it!
VastaaPoistaOsa onnistui tosi hyvin ! En valitettavasti voi ottaa läheskään koko kunniaa itselleni, esimerkiksi tuo hieno kakku on sisareni tekemä ja spagetin ja lihapullat väänsi tytär :) Omat työvälineet sopivat käteen oikein hyvin tässäkin hommassa. Ja vähän tällaistahan mä duunissakin puuhailen... ;)))
Poistaheh, upeeta työskentelyä! mutta ei ihme, onhan "välineet" ihan huippua :D
VastaaPoista-Helena ja Blackie-
Välineet olivat ihan kuin tähän tehdyt ! :D Ihmeellistä, että näistä ei ole mitään askartelukäyttöön tehtyä sovellusta...
PoistaVau -onpa mahtavat muovailut! Suosikkini on lihapullat ja muna ja pekoni. Huikeita suorastaan! :)
VastaaPoistaKiitos :) Näistä tuli kivoja. Toivottavasti ne kestävät leikkimisen !
PoistaVau! Välineistä olen ihan kateellinen!
VastaaPoistaNäitä välineitä voi tosiaan olla vaikea saada ellei joku tuttu pysty niitä diilaamaan. Käteviä ne kyllä ovat, askartelussakin !
PoistaKivaa puuhaa. Ihana paistinpannu ja muna. Omistat erittäin hyvät työvälineet :)
VastaaPoistaVälineet olivat kieltämättä kohdillaan :)
PoistaTulipa niistä hienoja! Meilläkin asuu yksi Petshop-fani, mun mielestä niitä isopäitä alkaa olla jo ihan tarpeeksi... Emman petshopit asuu mun vanhassa Lundia-nukketalossa, joka odottaa jo kolmatta vuotta tuunausta. Niin paljon ideoita, liuan vähän aikaa!
VastaaPoistaHei, just näin ! Liian paljon kaikkea, liian vähän aikaa. Meidän petshop-talo on myös autotallissa, vaiheessa. Ehkä se valmistuu sitten viimeistään tytölle rippijuhliin ?!
PoistaHauskoja!
VastaaPoistaHauskoja! Ostin kanssa cernit-massaa ja lapset saivat askarrella siitä pikkuisia joululahjoja. Ja saivat laittaa niihin nahkanauhaa ja irtosilmät... Mitä he saivat aikaan, en tiedä vielä, koska lopputulos on suurisalaisuus jopa äidille. Upeasti viihtyivät puuhan äärellä. Lisäksi ostin sitä huoneenlämmössä kovettuvaa massaa jota voi maalata, ja tänään on valmiita töitä maalattu akryyliväreillä. Tämäkin lopputulos selvinnee äidille vasta jouluna.
VastaaPoistaHyvä idea tuo maalaus ! Teimme muutamat piparkakut, jotka voisi koristella valkoisella akryylimaalilla jossain vaiheessa.
PoistaHihii, sulla on kivoja ylläreitä tiedossa !
Hauskoja!
VastaaPoistaSirpilläkin pääsee pitkälle! Samoin norsunjalka on hyvä (en ikinä muista sen oikeaa nimeä..).
:)
PoistaSirppiä meillä ei ollut käytössä ollenkaan, en löytänyt sellaista hylätyistä. Enkä punssariakaan ( just sitä norsunjalkaa ). Pitää tutkia romukoppaa vielä ajan kanssa.
ihania :)
VastaaPoista