|
Raksamies hommissa. |
|
Aurinkovarjon alla. |
|
Pankkivirkailijan kaffepaussi. |
|
Nuutuneen auringonpalvojan kiidätys hoitoon rantakirpulla. |
|
Lainaneuvotteluissa. |
Lapset saivat pikkuveljeltäni mitä hauskimman lahjan, kilokaupalla vanhoja legoja. Niistä on rakenneltu nyt parin päivän aikana vaikka mitä kivaa. Tällä hetkellä on tekeillä vanhanaikainen auto ja kukkakioski sekä ilmeisesti eläinhoitola. Legot ovat olleet aikoinaan kovassa käytössä omassa sisarusparvessani, mutta ne ovat säilyneen ihmeen hyvin. Jokunen ovi ja ikkuna on kärsinyt aikojen saatossa, mutta muuten osat ovat erinomaisessa kunnossa. Ohjeitakin on säästynyt jokunen, lupasinkin lapsille, että rakennamme niiden mukaan ainakin vanhan majakan tykötarpeineen jossain vaiheessa. Onneksi ensi viikko on lomaa, silloin on aikaa tonkia sopivia paloja noiden satojen, ellei tuhansien, yksilöiden joukosta. Palaan viimeistään silloin myös muihin joululahjoihin, jotka olivat tällä kertaa varsin sisustuspainotteisia. Sain nimittäin itse lahjaksi ruotsalaista art deco - keramiikkaa ja vanhan, kulahtaneen antiikkimaton sekä pitkään himoitsemani Ikean pienen ja tarpeellisen tarjoilukärryn. Miestäkin lahjottiin vanhalla sisustustavaralla ;) . Pientä mööpelivalssia on siis harrastettu taas kerran... Kuvia on luvassa sitten, kun allekirjoittanut on ollut kotosalla valoisaan aikaan edes hetken JA joku on siistinyt nurkat siedettäviksi kuvaamista varten. Kummallista, että siedän livenä sotkua ihan hyvin, mutta valokuvissa kaikenlainen epäjärjestys pistää silmään heti. Pitäisi siis varmaan ottaa kotikuvia enemmänkin !
Kivaa loppuviikkoa ! Jos en saa tuota muiden nyt sairastamaa tautia itse, niin palaan asiaan viimeistään viikonloppuna. Voikaa ainakin te hyvin !
Tiesitkö, että netistä löytyy paljon vanhoihin legoihin ohjeita. Niitä meidän pojat aina hyödyntävät kun rakentavat miehen vanhoja legoja. Yhtään ohjetta ei nimittäin ole tallella, mutta mies kyllä muistaa mitä hänellä oli pienenä. Joulupukin tuomaa palolaitosta täydennettiin juuri iskän vanhalla poliisiasemalla. Pyykkikoneessa (lakanan/tyynyliinan sisällä )tai tiskarissa ollaan pesty vanhoja aina tarvittaessa. Koukuttavia legoleikkejä!
VastaaPoistaEn tiennyt aiemmin, että on olemassa oikein sivustoja, joihin niitä ohjeita kerätään ! Aika hauskaa. Meillä on jotain ohjeita tallella, aika vähän kuitenkin tuohon kilomäärään nähden... Mietinkin tuota, että miten noita voisi parhaiten pestä. Kiitos ! :)
PoistaIhanan nostalgisia kuvia! Meillä oli myös lapsena noita samoja legoja ja vaikka ei ne paljon ole muuttuneet nykypäivään mennessä, tunnistin heti, että kuvissa ei ollut uusimpien pakettien palikoita :) Legot on ihan maailman parhaita leluja!
VastaaPoistaNykyään noissa paketeissa tulee paljon erikoisosia, nämä vanhat ovat niin paljon enemmän perusjuttuja sekä malleiltaan että väreiltään.
PoistaLegot on tosiaan ihan parhaita. Näillä tykkää leikkiä äitikin... ;)
Ihanat leikit ja upeat kuvat!
VastaaPoistaKiitos :)))
PoistaKaffepaussi oli mun suosikkini - täysin autenttiseksi rakennettu tilanne :-)
VastaaPoistaKieltämättä aika hauskat nuo pankkisalit, molemmat ! :)
PoistaLainaneuvottelussa on taas meidän suosikki :D
VastaaPoistaKyllä Lego on mahtava, kestää isältä pojalle. Ja pojanpojalle :D
-Helena ja Blackie-
Kiva tosiaan sekin :) Mun mielestä on just hauskaa, että paloja on sekalainen kasa eikä juurikaan ohjeita, näistä näyttää syntyvän vaikka mitä !
PoistaMahtavaa! Meillä legot ovat kestänee isältä pojille, toki uusiakin on ostettu. :)
VastaaPoistaSama juttu täällä, osa näistäkin legoista alkaa olla melkein nelikymppisiä... hyvin ovat kestäneet ! :)
PoistaOnni 6v, Legoleikkien itseoppinut asiantuntija, antoi arvionsa: HIENOJA! ;)
VastaaPoistaLegot on todella kehittäviä ja kivoja leluja... inhoan niitä vain silloin kun yksittäinen lego jää paljaan jalan alle *auts*
Meidänkin legot on Anttonilta jääneitä, eli noin 15 vuotiaita! Uusia toki hankitaan, vaikka aina päätämme että ei enää...
Hihii, pitääkin kertoa lapsille terveiset !
PoistaLegot on ihan parhaita, en muista lapsena juuri muilla jutuilla leikkineeni. Paitsi sisustelin mun nukkekotia ;)