Vain pieni muistutus siitä, että vielä ehtii tehdä hyvää ennen joulua !
HOPE Yhdessä ja Yhteisesti ry on kotimainen hyväntekeväisyysyhdistys, jonka tarkoituksena on tukea lapsiperheitä lasten paremman arjen puolesta täällä Suomessa. Hope mm. kerää ja jakaa hyväkuntoisia lastenvaatteita ja -tarvikkeita, kodinkoneita ja huonekaluja vähävaraisille perheille/kriisiperheille sekä tukee huonossa tilanteessa olevien lasten harrastustoimintaa yhteistyötahojen kanssa. Hope ry on perustettu vuonna 2009 ja se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, jonka toiminta perustuu lähes täysin vapaaehtoistyöntekijöiden auttamishaluun.
Tällä hetkellä Hopen monet paikallistoimijat tekevät töitä tuodakseen joulun niihinkin perheisiin, joissa se ei automaattisesti tarkoita yltäkylläisyyttä ja lahjavuoria. Turun Hope järjestää joululahjakeräyksen 20.12. 2012 klo 17:00 alkaen varastollaan Turun Itäharjulla ( Kalevantie 17 ). Paketteihin voi kääriä hyväkuntoisia käytettyjä tai uusia tavaroita, voit myös auttaa tuomalla paikalle esim. jouluherkkuja. Merkitse paketin päälle tarralapulla sen sisältö, jotta tavara kohtaa vastaanottajansa mahdollisimman hyvin. Apua tarvitsevat perheet noutavat paketteja varastolta sitten myöhemmin. Lisätietoa Turun joululahjakeräyksestä löytyy Facebook-sivulta.
Myös rahalahjoitus auttaa. Voit lahjoittaa Hope ry:n valtakunnalliseen toimintaan :
Luvan saaja: Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry
Luvan myöntänyt viranomainen: Poliisihallitus, 15.10.2012
Luvan numero: 2020/2012/3157Keräyksen toimeenpanoaika ja -alue: 15.10.2012-14.9.2014 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Kerätyt varat käytetään vähäosaisten lapsiperheiden tukemistyöhön Suomessa.
Muita auttamistapoja löytyy mm. tämän linkin takaa. Hopella on myös sekä valtakunnalliset että paikalliset Facebook-sivut, joilta löytyvät helposti ajankohtaiset keräykset ja muut asiat. Pienetkin teot merkitsevät, kiitos niistä Sinulle !
Antaminen tuo uskomattoman paljon hyvää mieltä kun tietää että voi olla avuksi jollekin, joka apua tarvitsee.
VastaaPoistaTuo se joskus, mutta yleensä vain mietin, että voisi ja pitäisi tehdä paljon enemmänkin...
PoistaAivan! Hyvä kirjoitus! Me itse emme tänä jouluna lähetä yhtään korttia emmekä juuri osta lahjoja, vaan niihin varatut rahat menevät meillä hyväntekeväisyyteen!! Kohteet ehdittiin jo valita, mutta HOPE on varmasti oiva kohde niille, joilla se ei vielä ole valittuna.
VastaaPoista-Helena ja Blackie-
Monet firmatkin lahjoittavat joulukorttirahansa hyväntekeväisyyteen, pidän sitä oikein hyvänä ajatuksena.
VastaaPoistaAvuntarvitsijoita on niin paljon, mutta jotenkin lapset tuntuvat itselleni läheisimmältä kohteelta. :)