perjantai 13. tammikuuta 2012

TAMMIKUU


Jos talvi olisi tällainen kuin näissä kuvissa, hieman lunta, hieman pakkasta ja auringonpaistetta, niin sitten se saisi olla. En nurisisi ( kovasti ainakaan, ehkä pimeydestä kuitenkin olisi pakko avautua aina silloin tällöin ), vaan nauttisin ulkoilusta ja kauneudesta. No, tälläkin hetkellä on sysipimeää ja räntää tulee taivaan täydeltä. On niin liukasta, että mieli tekisi mummoutua ja hankkia joko kävelykeppi piikillä tai sellaiset rautahäkkyrät kenkiin. Lohduttaudun sillä, että tammikuu on jo puolessa välissä melkein, helmikuuhan on jo sitten melkein kevättä !

7 kommenttia:

  1. Tiivistit ajatukseni täydellisesti! Tuollaisen talven minäkin voisin ottaa!

    Kauniit pakkaskuvat!

    VastaaPoista
  2. Jep, sama homma!

    Meidän kotimäki on sellainen jäätikkö ettei taas paremmasta ole tietoa. Toinen maasto-ominaisuuksilla varusteltu auto nousee pihaan ja toinen jää armotta kadun varteen. Pihassa ei todellakaan voi liikkua kuin jääpiikin avulla, ellei halua uusia purukalustoa.
    Eilen vetäistiin pari-kolme säkillistä suolaa ja siitä tulee hetken apu. Onneksi jokainen päivä mennään kohti kevättä!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia, kelpaisi tännekin nuo kelit! Pääkallokelit vallitsee täälläkin, minulla on onneksi tukena nuo "hyökkäysvaunut" (eli lastenrattaat) niin uskaltaa vähän köpsötellä ulkona. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  4. Mä ottaisin vielä hiukan enempi lunta, että pääsisi hiihtämään. Nyt täällä päin on jäätä ja päällä kaksi senttiä tuoreita hiutaleita. Oikea pääkallokeli siis.

    Minä, mainoksen suuruhri, menin ostamaan Leonidan suosituksesta nastalenkkarit talvilenkkeilyyn, mutta en ole päässyt vielä testaamaan. Ne on niin tymäkän näköiset ja tuntuiset, että pitävät huhujen mukaan vaikka kirkkaalla jäällä.

    VastaaPoista
  5. Tie on kevyt: eikö kuulostakin hyvältä ! Kiitos.

    Nanna: jos käy vahinko, niin mä voin antaa virtuaaliapua sitten :-D Joo, teidän mäki taitaa olla aika haastava näillä keleillä.

    Susanna: hyökkäysvaunut on hyvä tuki kyllä, mutta niiden työntäminen lumessa... ei kiitos ! Ja kiitos samoin !

    Mirka: tänne taas tuli lisää lunta, harmittelen sitä juuri. Toi pari senttiä olis riittänyt ihan hyvin. Nastalenkkarit ? Ok, pitääpä googlettaa !

    VastaaPoista
  6. Ihanan talviset kuvat, etenkin nuo jääpuikot. Tosin jos meidän lapset näkisivät ne, niin ne olisivat saman tien katkottu ja otettu aseiksi tai sitten kaverit imeskelisivät niitä salassa :)

    Onneksi meillä on nyt kunnon talvi, sopivasti lunta ja pikku pakkasta. Kieli pitkällä odotellaan, että milloin se kaupungin latukone ehtisi meidän pururadalla saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanan talvista ! Tosin se ihanuus ei pitkään kestänyt, taas on suojasää, plääh.

      Hiihtäminen on hauskaa, harmi vain, että täällä ei siihen ole juurikaan mahdollisuuksia :-/

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !