perjantai 18. marraskuuta 2011

KAAOS


Keittiöremontin piti olla valmis, no, eilen. Sitä se ei tietenkään ole. Olemme iloisia, jos ensiviikon loppuun mennessä ollaan siinä vaiheessa, että tavarat ovat kaapeissa ja suurimmat ryjät on viety pois. Istuskelen tässä sohvalla kaiken kaaoksen keskellä, kone on sylissä ja kaffekuppi lattialla. Ihmettelen, että mitä tekisin seuraavaksi. Siivoaminen on oikeastaan aika turhaa tässä vaiheessa eikä ruoanlaitosta voi puhua siinä yhteydessä, kun lämmittää valmista lihaperunasoselaatikkoa mikrossa. Kerrankin on sellainen tilanne ihan oikeasti, että on oikeastaan pakko istua tässä koko ilta tai oikeastaan viikonlopunkin tekemättä mitään yleishyödyllistä, voin lukea rauhassa ja surffata netissä sydämeni kyllyydestä. Yes !

Tolixit tulivat kolmisen  viikkoa sitten. Ne ovat mukavan kevyet ja sirot tuolit, tosin aika matalat ja vähän liukkaatkin istua. Tällä hetkellä ne toimivat pääosin laskutilana siellä täällä, helposti siirreltävät kun ovat. Raskaiden umpipuisten tuolien jälkeen nämä tuntuvat tosi näppäriltä juuri tuon siirreltävyyden vuoksi. Vaikka tuoleja sai odottaa useamman kuukauden ajan, kannatti se odotus kyllä !

8 kommenttia:

  1. Teillä on siis kenttäkeittiö meneillään :D Uah, tuli heti mieleen oma remppa, kun kenttäkeittiö oli pari kuukautta.. sitä aikaa en kaipaa, heh

    Tolixit on ihanat!! Mä himoaisin vintage-tolixia.. sellaista vaaleanvihreää. Tai no, mikä tahansa väri kävisi!

    VastaaPoista
  2. Petriina, ainakin on hyvä kirja pinon päällimmäisenä;-)

    Miten minä en näe näissä kuvissa kaaosta...ehkä se on nurkan takana.

    VastaaPoista
  3. Mulla on tässä näköetäisyydellä sama kirja pinon päällimmäisenä.

    Tulivatko Tolixit kaukaa?

    Kyllä se siitä. Mä inhoan remppojen loppuvaiheita, kun viimeistelyssä aina meinaa loppua puhti.
    anu

    VastaaPoista
  4. Ihanat tuolit!!!!!!!! (tuliko tarpeeksi huutomerkkejä?)Mm..

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. On hienot tuolit!

    Mä bongasin taustalta yksityiskohdan, joka veti sun hymyyn :D Ne verhot toimii?! Ou jes. 8)

    VastaaPoista
  6. nanna: hahhah, ja mä olen kenttäkeittiön vääpeli ! :-D Kahden kuukauden keittiöremppa menis mulla yli hilseen, tämäkin tuntuu rasittavalta.

    Leena: aloitin tuon kirjan edellispäivänä, vaikuttaa hyvältä ! Ja vakuutan, että täällä on täysi kaaos ;-)

    Anu: joo, kyllä tämä tästä. En vaan malttaisi odottaa... Musta tuntuu, että meillä jää aina jotain pikkujuttuja roikkumaan vaikka miten pitkäksi aikaa.

    Tolixit tulivat Englannista, oli nopeampi toimitus kuin mitä kotimainen firma lupasi.

    Anni: joo !!!! :-D Mukavaa viikonloppua myös sinne.

    Ninnuska: verhot toimivat hyvin ! Olenko unohtanut ne kuvat ? Kääk.

    VastaaPoista
  7. Kaaos -ai missä!? :D Remontit tuppaa venymään, siis aina! En ymmärrä, miten on niin vaikea arvioida esim. pienen(kin) keittiön remppaa... Eikö olisi parempi sanoa vähän yläkanttiin? Ei kai sitten.

    Viikonlopun suunnitelmasi kuulostavat hyvältä, joten nauti kahvikupposesta, tietokoneesta ja tietty lapsien seurasta...

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Himoshoppaaja: niinhän ne taitaa tehdä , venyä siis. Munkin mielestä olisi parempi sanoa vähän yläkanttiin, olisi miellyttävä yllätys niin päin, että remppa kestäisi vähemmän aikaa kuin ajateltu.

    Ja toki !

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !