sunnuntai 4. elokuuta 2013

AHVENANMAALLA


Maltoin vihdoinkin käyttää muutaman hetken Ahvenanmaan reissun valokuvien läpikäymiseen. Ilmat vaan ovat olleet viime päivinä niin mahtavat, että koneella on tullut istuttua tosi vähän. Kuvia kertyi matkalta tosin onneksi vain 150 kappaletta, joten urakka ei ollut kovin iso. Osasyynä kuvien melko vähäiseen määrään oli varmastikin autossa istuttujen kilometrien määrä ja pari sateisempaa päivää ( sekä muiden perheenjäsenten huokailu aina, kun alan kaivaa kameraa esiin ).

Ensinnäkin pitää todeta, että Ahvenanmaa on ihana paikka ! Oikein hävettää, että näinkin vanhaksi piti elää, jotta se tuli todettua. Itse en autossa istumisesta juurikaan piittaa, mutta tuolla sitä teki ihan ilokseen. Aivan mielettömän hienoja taloja ja maisemia näki lähes joka käänteessä. Talot olivat lähes poikkeuksetta hyvin hoidettuja ja kauniilla pihoilla varustettuja. Ja sitä ruusujen määrää, oioi ! Talojen ja muiden rakennusten tyyli on saanut paljon enemmän vaikutteita lännestä kuin idästä ja täytyy sanoa, että jos joskus alamme rakentaa omaa taloa, niin lähtisin Ahvenanmaalle hakemaan ideoita sitä varten. Erityismaininnan arvoisia ovat Maarianhaminan hauskat neliönmuotoiset talot ja ihanat Kissankulmaa muistuttavat maatalot aidattuine pihoineen. Ja maaseutu ihan sinänsä oli todella kaunista katseltavaa, ainakin tällaiselle vanhojen rakennusten ystävälle, jonka mielestä punamullalla maalattuja taloja ja suloisia pieniä kivikirkkoja ei voi koskaan olla liikaa.




Majapaikkamme oli suurimman osan aikaa ( eli kolme yötä ) Lemlandissa sijaitseva bed & breakfast Amalia, jossa oli kauniisti laitetut, siistit huoneet, ystävällinen henkilökunta ja mahtava aamupala paikallisten tuottajien antimista. Erityismaininnan tässä kohtaa ansaitsee Haddnäs gårdin makkara, jota meidän perhe söi varmaan yhteensä pari kiloa sekä Grannasin tuorepuristettu omenamehu, jota haettiin kotiinkin pari laatikollista. Ihan kuin äitini tekemää mehua ja se on paljon sanottu se. Lapset olivat aivan innoissaan ja onnessan paikan eläimistä, kaneista, määkeistä ( lampaista ) ja häristä ( eli highlander-karjasta ), joita nuorimmainen ei ollutkaan "nähnyt vuosikymmeniin".  Matkaa majapaikasta Maarianhaminaan eli lähimpään ravitsemusliikkeeseen kertyi 22 kilometriä suuntaansa, joten hiukan suunnittelua päivän ruokailut aamupalaa lukuunottamatta vaativat. Muuten en keksi paikasta moitteen sanaa, paikka oli ihanan rauhallinen ja lenkkimaastotkin ihanteelliset. Yhden aamulenkin juoksin lähes täydellisessä hiljaisuudessa, ainoat kuulemani äänet olivat omien askeleideni lisäksi sähköaidan vaimea naksunta ja ainoa näkemäni liike metsäkauriin hyppy lenkkipolkuni ylitse.


Tekemisiin kuuluivat maisemien ja talojen ihailun, lampaiden syöttämisen ja  Äventyrsgolfissa pelailun ja uimisen lisäksi tietenkin syöminen kivoissa paikoissa. Parasta ruokaa saimme Stallhagenin panimopubissa, jonne kannattaa ihan ehdottomasti suunnata. Paikan pulled pork oli ihan tajuttoman hyvää eikä se olutkaan hassummalta maistunut ;) Kastelholma puolestaan kuuluu varmasti kaikkien Ahvenanmaan matkaajien kohteisiin joka tapauksessa, mutta sinne kannattaa mennä myös ihan siksi, että Michael Björklund on avannut sinne Smakbyn. Hieno paikka ja hyvä ruoka, kohtuuhintaan jopa. Pub Niska kuuluu samaisen herran luomuksiin ja voin kyllä lämpimästi suositella paikan plåtbrödia. Lampaanlihapizza bearnaisekastikkeella voi kuulostaa erikoiselta, mutta on oikeasti ihan mieletön makuyhdistelmä, samoin tykästyin kovasti lohen ja piparjuurimajoneesin yhdistelmään. Kahviloista taasen on pakko mainita Svarta Katten, josta saa ihan hillittömän hyviä leivonnaisia ja hyvää kahvia kohtuuhintaan. Muutenkin hintataso oli ihan kohtuullinen ja jokaisessa ruokapaikassa sai lapsille sopivat annokset helposti.



Kiersimme Ahvenanmaata autolla ristiin rastiin. Paikoista jäivät mieleen erityisesti Kastelholma sekä Geta ja sieltä Havsvidden. Getasta löytyy patikointireittejä rotkoineen ja luolineen, me tyydyimme lasten kanssa kesyyn Peikkopolkuun, jonne sinnekään ei kuitenkaan kannata lähteä korkkareissa ( tai tiukoissa farkuissa, kuten allekirjoittanut ). Maarianhaminan hauskinta tekemistä oli pelaaminen Äventyrsgolfissa ja tietysti lelukaupoissa käyminen lomarahojen kera. Museolaiva Pommernissa emme käyneet, vuorokauden oleilumme Maarianhaminassa kun oli melko sateinen. Ihailmme sitä kuitenkin ulkoa päin ja päätimme, että seuraavalla kerralla sitten. 


Reissu oli kaikenkaikkiaan oikein onnistunut, sopivan mittainen ja rento. Laivamatkat olivat hiukan tuskalliset, mutta onneksi Turusta matka Maarianhaminaan ei ole kauhean pitkä ja Tactic on kehitellyt kivoja matkapelejä. Yllätyksenä tuli sen sijaan se, miten hiljaista Ahvenanmaalla on jopa parhaimpaan sesonkiaikaan ja miten oikeasti ruotsinkielinen se on. Jotenkin olin kuvitellut, että kaikkialla on kova ryysis ja ruuhka ja että ihan oikeasti ihmiset osaavat myös suomea...


Jäin odottamaan mahdollisuutta lähteä tuonne jonain kauniina syyskuisena viikonloppuna. Paikan on pakko olla värien puolesta siihen vuodenaikaan upea, jopa hienompi kuin mitä nyt.

Vi ses !

Psst. Blogin Facebook-sivut päivittyvät vähän useammin kuin tämä varsinainen bogi täällä !

22 kommenttia:

  1. Meilläkin on ollut suunnitelmissa Ahvenanmaa, kunhan lapset vähän kasvaa. Olen lapsena käynyt siellä ainakin kahdesti, 6. luokan luokkaretkellä ja asuntoauto lomalla. Visby on myös ihana ja haaveissa reissu sinnekin.

    Ruova olikin varsin hyvin edustettuna uuden talo&koti lehden takasivuilla :) ensi kuussa päästään teille kylään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä olisi kiva joku kerta mennä fillaroimaan saarta ympäri, mutta lapset ovat meilläkin liian pieniä ainakin siihen hommaan. Ja Visbysta olen kuullut pelkkää hyvää, sekin olisi aika lähellä oleva kohde.

      Joo, vähän nauratti, kun sattumalta oli se mainos ja sitten sneak peak uudesta jutusta ! Elokuun lopussa ilmestyy tuo lehti, odotellessa ! :))

      Poista
  2. on pitkä aika siitä, kun olen Ahvenanmaalla käynyt...pitäsi ottaa uusiksi.
    Upeita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja kyllä tuonne useamman kerran matkaa, niin kaunista on !

      Poista
  3. Mä en oo koskaan käynyt Ahvenanmaalla. Ever, but never. Pakko päästä joku kerta. On siis aukko sivistyksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli aukko sivistyksessä tähän asti, mutta nyt se on onneksi korjattu ! :)

      Poista
  4. Nähnyt vuosikymmeniin - ihana! :) Ja kauniita kuvia, yksi niistä paikoista, jonne olisi päästävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa naurattiko ! Heikki on kuusi ;)

      Kiitos. Ja suosittelen kyllä lämpimästi !

      Poista
  5. Niinpä, Ahvenanmaa on melkein kuin ulkomailla olisi - ja kuitenkin niin kovasti kaunista kotimaata! Kiitos ihanasta matkabriiffistä, ja mukavia vinkkejä myöskin. ;)

    VastaaPoista
  6. Syyskuussa kannattaa ehdottomasti tulla. On kaunista ja rauhallista. Yhtenä syyskuisena viikonloppuna täällä vietetään "Skördefest"-tapahtumaa, joka on tosi kiva.

    Harmittaa, etten toisaalla tajunnut suositella sulle yhtä hyvää kirppistä, jossa myydään hyllyttäin vanhaa Arabiaa.

    Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että syksy on aivan upea siellä ! Pitäisi vaan saada varmistettua, että on ihan varmasti aurinkoista :)

      No voihan ! Ensi kerralla sitten ! :))

      Poista
  7. ... Ihania kuvia, minä en ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla, vaikka varmasti viimeiset 10 vuotta sinne olen keväällä uhonnut lähteväni! Aina on tullut jokin este. Ensi kesänä, ihan varmasti mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menkää ihmeessä käymään, ihana paikka eikä matkakaan ole paha ! :))

      Kiitos :)

      Poista
  8. Kiva kuvatarina. Alkoi heti tehdä mieli noille poluille. Edellisestä reissusta onkin vuosikymmeniä, kirjaimellisesti.

    VastaaPoista
  9. Miten ihania maisemia ja tunnelmia näissä kuvissa onkaan! Tuo majapaikkanne näyttää niin suloiselta sekin.

    ~ Piia Anneli / annelivia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Majapaikka oli tosiaan suloinen, voisin hyvin kuvitella meneväni sinne uudestaan !

      Poista
  10. Kiitos kommentistasi, tulin vastavierailulle! Kas kun en aiemmin hoksannut. Ihania kuvia sinulla täällä ja samoista aiheistakin kirjoittelet :) Jään seurailemaan.
    - Matleena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö ? :))

      Kiitos ! :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !