Olen monta kertaa täälläkin pohtinut sitä, että olisko sittenkin helpompaa olla ilman lomia. Tuntuu taas vaihteeksi niin tuskalliselta tämä ajatus arkeen paluusta. Meillä on onneksi ollut siihen pehmeä lasku, kun oma lomani on kestänyt vielä ensimmäisen koulu- ja harrastusviikon verran. Puuhaa onkin riittänyt, on pitänyt miettiä ja valmistaa sopivia eväitä liikkuvalle koululaiselle, neuvotella pelisäännöistä kotona, metsästää harrastusvälineitä ja sopivia vaatteita, sumplia aikatauluja, juosta koulun, päiväkodin ja jäähallin väliä, päällystää kirjoja ja miettiä, että mitähän tästäkin oikein tulee. Kaikesta tuskailustani huolimatta olen päättänyt, että ihan hyvä siitä tulee, kunhan muutama tärkeä asia vain hoituu.
1. Nukkumisesta ei tingitä. Lapsille vähintään kymmenen tuntia unta vuorokaudessa ja aikuisille kahdeksan. Väsyneenä ei mistään tule mitään, ei töistä, ei liikkumisesta, ei kotihommista, ei ajattelusta tai järkevän ruokavalion noudattamisesta.
2. Hyvästä syömisestä ei tingitä. Tarpeeksi väriä, hyviä rasvoja ja proteiineja kaikkien lautaselle. Haasteelliseksi asian tekee meillä se, että perheen pienin voisi hyvin elää pelkällä suklaalla ja makkaralla ja vieroksuu erityisesti monia maitotuotteita sekä lähes kaikkea rehulta tai muuten epämääräiseltä vaikuttavaa. Aterioita ja välipaloja pitää suunnitella etukäteen ainakin päivä tai kaksi.
3. Riittävästi omalle tasolle sopivaa ja monipuolista liikuntaa. Sellaista, joka virkistää, muttei rasita liikaa. Jos salille tai lenkille ei oikeasti ehdi tai jaksa lähteä ja olo on sellainen, että ei ole tehnyt "mitään" voi silloin tsekata vaikka Movesin avulla vuorokauden hyötyliikunnat. Terveyden kannalta kun riittää, että fyysistä aktiivisuutta on tarpeeksi paljon, tyylillähän ei ole niin väliä. Moves on siitä kiva, että se on päällä koko ajan. Riittää, että puhelin on päällä ja mukana, niin se toimii. Tällaiselle vähän numerofriikille hyötyliikkujalle tuo on oikein toimiva juttu, Sportstrackerin ja muiden sovellusten lisäksi. Kiitos vain, sisareni, loistavasta vinkistä !
4. Etukäteissuunnittelua ja ennakointia, varsinkin tiukkoina päivinä. Yhteinen kalenteri olisi loistava, mielellään sähköinen sellainen. Vielä ei ole löytynyt sopivaa, vinkatkaa, jos tiedätte jonkun hyvän version !
5. Vain pakolliset aikataulut sallitaan, kaikkea ylimääräistä menoa yritetään välttää.
6. Nettiajan ja tv:n katselun minimointi. Miten se onkin niin, että kun tähän koneen viereen istahtaa, saatta hujauksessa mennä tunti taikka kaksi ? Sähköpostia tai Facebookia EI tarvitse vilkuilla viiden minuutin välein, ei missään mitään oleellista kuitenkaan tapahdu.
Ja bonuksena: kaikki paikoilleen ja paikka kaikelle. Öhöm. Helpottaisi elämää ja erityisesti aamulähtöjä kummasti, kun tämä kohta toteutuisi. Tuskin toteutuu neljän ripottelijan taloudessa, mutta aina sopii yrittää.
Keittiökuvat liittyvät asiaan lähinnä sillä, että olen yrittänyt ottaa tavakseni tehdä sunnuntaisin alkuviikon sapuskat. Ainakin töihin otettavat eväät ja jotain muutakin yleensä. Tänään valmistui maailman parasta bataattisosekeittoa kattilallinen. Helppoa ja hyvää, sellaista kiitos muutenkin tähän loppuvuoteen !
Erinomainen listaus, haluaisin itsekin toteuttaa jokaisen kohdan samalla tavoin! Kohdat 5 ja 6 ovat haasteellisimpia, mutta yritetään ainakin :-)
VastaaPoistaMulle on vaikeinta kohdat neljä ja kuusi. Vaikka tajuanikin, että molemmissa on korjattavaa, on se korjaaminen kuitenkin aika haasteellista. Mutta yritetään !
PoistaHyvältä kuulostaa tuo sinun suunnitelmasi. Kyllä se arki siitä taas lähtee rullaamaan. Meillä alkoi viime viikolla jo todenteolla, ja iltaisin olin kyllä niin rättipoikkiväsynyt. Liikunta pitää ehdottomasti saada takaisin päiväjärjestykseen kesän rentoilun jälkeen. Siitä saa niin paljon virtaa!:)
VastaaPoistaSopiva liikunta kieltämättä virkistää hyvin ! Onneksi olen kesälläkin liikkunut, joten ihan nollasta ei tarvitse aloittaa.
PoistaVoimia arkeen! Meillä arkea on eletty jo viikko (mies ja lapset) - pari (minä) ja vieläkin hieman takkuaa. Olisi niin ihanaa viipyillä kesässä...
VastaaPoistaKiinnostuin heti tuosta Moves-sovelluksesta. Mutta miten paljon se vie puhelimen virtaa?
Kiitos !
PoistaNäyttäisi vievän aika paljon akkua :/ Mutta ei voi mitään, koukutuin siihen heti ! Kokeile ainakin, saahan sen poistettua sitten.
Ihana keittiö sulla! Onko tiili oikeasti vanhaa seinää vai laattaa?
VastaaPoistat.Sini
Kiitos. Seinä on halkaistua aito tiiltä eli kai se laataksi lasketaan. Olisikin aitoa vanhaa tiiltä, toiveissa on...
PoistaKyllä se arki taas siitä, kun alkuun pääsee. Aika helppoakin oikeastaan :) Meillä mies laittoi meille molempien puhelimessa näkyvän kalenterin, kun en enää meinaa muistaa mitään (ja hän koska on hänen vuoronsa noukkia lapset hoidosta). Uudet haasteet töissä vievät kai hetken kaiken kapasiteetin ja ei niin tärkeä meinaa jäädä. Kalenterista on hyvä tsekata miehen työreissut, omat iltavuoroni ja kaikki muut kissanristiäiset. Sen pohjalta teen työvuorolistoja ja lasten päikkyyn hoitovuorot... Tuon 8 tuntia unta joka yö, yritän toteuttaa itsekin! Viitenä kotivuonna totuin kukkumaan ja aamuisin nukkumaan :)
VastaaPoistaMillaisen kalenterin löysitte ? Olen yrittänyt googlettaa eri vaihtoehtoja, mutta epäselväksi on jäänyt se, että mikä niistä on toimivin.
PoistaNukkuminen on ehkä tärkeintä elämässä :) syömisen lisäksi. Molempiin kannattaa satsata !
Meillä on käytössä nokia lumioissa Kohtauspaikka, johon voidaan molemmat tehdä yhteisiä kalenterimerkinkintöjä (Näkyy sitten molempien puhelimien kalenterissa) ja sinne voi tehdä myös yhteisen ostoslistan :) Ihanaa syksyä! Unen, hyvän ruuan ja toimivan arjen parissa :) terv.ingrid
PoistaMä kurkkasin tuon sovelluksen, mutta se olikin vain Windows-pohjaisille puhelimille ? Yhteinen ostoslista olisi kieltämättä tosi jees !
PoistaKiitos ja kiitos samoin ! Kyllä tää tästä, vähän alkukankeutta vain. :)))
Wau, hyvä listaus, mutta luovutan jo heti. Nelonen onnistuu ;)
VastaaPoistaEi kai siinä mitään, jos tuntee, että jaksaa ja pystyy ilmankin :) Mä en jaksa enkä pysty mihinkään ilman nukkumista ja hyviä syömisiä. Ja tuntuu siltä, että liikunnastakin on tulossa aina vain tärkeämpää. Nelonen taas on mun kompastuskivi :)) Mä niin tarvitsisin kalenteria, mutta en osaa sellaista käyttää. Niinpä meidän lapset ovat aina ne, joiden äiti ei taaskaan muistanut...
PoistaSanos muuta, arkea arkea..
VastaaPoistaMukavaa uutta viikkoa! :)
Kiitos samoin sinne ! :)
PoistaVautsi, upea keittiö! Hienoa vanhaa tiiliseinää, tykkään :)
VastaaPoistaKiitos ! Mutta seinä ei ole oikeasti vanhaa tiiltä ks vastaukseni tuossa yllä ! :)
PoistaUpea keittiö, tiiliseinästä minäkin olen kiinnostunut, miten se on tehty? Vinkkaatko miten maailman paras bataattisosekeitto tehdään? Kiitos! Tiina
VastaaPoistaTiili on halkaistua antiikkitiiltä, joka on muurauslaastilla kiinnitetty seinään. Auttoiko yhtään ? :)
PoistaVinkkaan. Ohje on kylläkin melko epämääräinen, pitääkin itse asiassa tuumia vähän ensin ! :D
Kiitos, kyllä auttoi!
PoistaIhan samoja asioita täälläkin pähkäillään, ja päätin minäkin, että eiköhän tämä tästä... Viikonloppuna sitten kerätään viikoksi virtaa kesäkodissa. Vieläkö te rynnitte maalle viikonlopuiksi?
VastaaPoistaOnpas muuten hyvä lista!
Kyllä se siitä ! Ainakaan mihinkään epätoivon suohon EI kannata jäädä kieriskelemään.
PoistaEi valitettavasti rynnitä. Nyt on kovasti kaikkea pakollista ohjelmaa :/ Harmittaa, mutta onneksi ehdittiin olla siellä keväällä ja alkukesästä aika paljon.
Kiitos ! :))
Joo bataattikeittovinkki, kiitos
VastaaPoistaIhana kuva, ihana keittiö.
Arkeen palaaminen.... Hmmm.... Meillä on sujunut ihan ok, mutta kun eskaritaksille vien muksua ennen kasia, niin mietin et JOKA AAMUKO? Tähän aikaan?
Tulossa ! :) ja thanks :))
VastaaPoistaEnnen kasia on ihan normaalia mulle. Ajattelin alkaa käymään salilla vielä ennen työpäivää. Katsotaan, että onko liian heviä, mutta aion kuitenkin kokeilla. ;D
Toi sun lista kuullostaa ihan siltä niin kuin sulla muka olisi homma hanskassa... :D ei vaan, samoja suunnitelmia yllättäen mullakin, mutta unta ei mulle ole tarjolla kuin valitettavasti sellaiset seitsemän tuntia max. Työnanatjani pitää huolen siitä, että iltakymmeneltä puurran vielä sitä hemmetin Isoa Kirjaa.
VastaaPoistaTunnustan, että ei se kyllä aina ole hanskassa. Toivoisin, että voisin väittää muuta, mutta se on totuus.
PoistaNukkumisesta mä en tingi. Onneksi ei ole pakkokaan, mä olen valinnut tällaisen helpon tien :)
Hyviä ohjeita! Erityisen vaikeaa on noudattaa kohtia neljä ja bonus (voi sitä sukkaparien metsästystä!) mutta syksyllä olen optimistinen kaiken uuden oppimisen suhteen ;) Onneksi nyt on toistaiseksi ollut vielä aika ihanat, aurinkoiset ilmat, se antaa energiaa. Mukavaa, nyt jo puolessa välissä olevaa, viikkoa!
VastaaPoistaSamat ongelmakohdat minulla ! Kohdat neljä ja bonus, huhuh. Mutta yritän oppia minäkin.
PoistaKiitos ja kiitos samoin ! :)
Tosi hyvä ohjelista, tulee varmasti heti jo tarmokkaampi ja tehokkaampi olo, kun edes laatii listan, mitä toteuttaa. Tsemppiä ja energiaa arjen aloitukseen ja mukavaa viikonlopun odotusta! :)
VastaaPoistaVälillä on ihan hyvä koota ajatuksiaan, mutta en ole oikein listaihminen muuten. Pitäisi varmaan opetella olemaan sellainen !
PoistaKiitos ja kiitos samoin ! :)
Kävin taas lukemassa kuulumisia :) Tutulta kuulostaa!
VastaaPoistaMä lätkäisin eilen seinälle Ferm Livingin "This month" seinätarran, nyt pitäis vaan (myös miehen!) muistaa kirjoittaa siihen kaikki ylös... Ja tuplakalenteria pitää tolla systeemillä ylläpitää, toinen puhelimessa siis. Mä vaan tykkäisin, ettei tarvitsis aina aamuisin sitä puhelinta räplätä, ja että lapsetkin näkis yhdellä silmäyksellä seinältä missä mennään. Katsotaan miten lähtee toimimaan... Aika haastavaa on nyt arki, kun aikuisilla on harrastuksensa ja jumpparilla nyt harkkoja/leirejä/kisoja 3-4 kertaa viikossa ja pienemmän futiskin vie 2 iltaa. Kodinhoitaja olis kiva ;)
Kiva kuulla sustakin ! :))
PoistaMäkin olen miettinyt samaista tarraa ja just tuosta syystä, että lapsetkin oppisivat hahmottamaan päivien kulkua. Meillä ihan samat kuvioit, luistelijaneidolla neljä jäätä ja kahdet oheiset per viikko, molemmilla fudis ( loppuu onneksi kohta ) ja nuoremmalla alkaa jäkis kohta, miehellä pelit ja golf ja mulla sitten omat jutut. Uhkarohekasti ajattelin salin ja juoksun liäsäksi ottaa syksyyn joogan ja yhden Pilateksen alkeiskurssin. Ja ai niin, meillä on se remonttikin... ;)) Mutta en valita, tää on kuitenkin paljon mukavempaa kuin ihan pikkulapsiaika, josta mulle jäi aikamoiset traumat ! :D