Välillä mietin, että viihdyn kotona ihan liian hyvin. Tämän huomaan varsinkin näin syksyisin, sillä saatan olla suorastaan onnellinen siitä, että ulkona sataa tihuuttaa: sehän on mitä mainioin syy käpertyä sohvalle kirja kourassa . Kuten edellisessä postauksessa totesin, en ole todellakaan mikään kodinhengetär, en pidä kotihommista yhtään enkä ole muutenkaan puuhailevaa sorttia, sisustuksestakaan en ole erityisen innostunut. Huonekalut ja tavarat vain ajautuvat luokseni ja seuraavat sitten mukanani vuodesta toiseen. Pidän niiden tuttuudesta ja tarinoista paljon enemmän kuin mistään uudesta tai viimeisen päälle mietityistä ratkaisuista. Tietynlainen harmonia on viihtymisen kannalta silti tärkeää enkä hankintoja tehdessäni osta mitään, mikä ei sulaudu joukkoon.

Kotona olemisessa on erityisen mukavaa se, että ei tarvitse tehdä mitään, riittää, että saa vain olla. Hassutella lasten kanssa, lukea, tutkia valokuvia, eksyä Etsyyn, syödä silloin kuin huvittaa ja mitä huvittaa, lorvailla, bloggailla, lukea ja juoruilla puhelimessa. Nukkua päiväunet, ainakin silloin tällöin. Ihmetellä sitä, miten vinhaa vauhtia aika kuluu. Ja tosiaan, ihan olla vain.