lauantai 13. lokakuuta 2012

VÄHÄN TYYLISTÄ ( JA SEN VIERESTÄ )


Pääsin tai jouduin, ihan kummin vain, tänään hengailemaan yksin kaupungille. Ohjelmassa oli kaikenlaisia pakollisia hankintoja lapsille, pikaisella aikataululla, joten reissua ei voinut millään välttää. Kaiken puuhan ja ystävän tapaamisen ohella jäin miettimään ( kunnallisvaalien ja hyväntekeväisyyden lisäksi ) näkemieni ihmisten (vaate)tyyliä ja sitä, että miksi jonkun tyyli viehättää kovastikin ja toisen sitten taas ei yhtään. Totesin, että erilaiset tyylit voivat olla varsinkin miellyttäviä, kunhan jotkut kriteerit täyttyvät: tietty harmonia yleisilmeessä ja persoonaalliset yksityiskohdat tekevät paljon.  Samoin se miellyttää,  että kaikki ei ole viimeisimmän muodin mukaista, vaan että omaan makuun uskalletaan luottaa. Kaikkien ei tarvitse todellakaan näyttää samalta, vaikka ajan henkeä haluaisikin seurata ! Klassisuus toimii myös aina, kunhan sen muistaa höystää. Pienikin omanlainen juttu voi muuttaa ilmeen persoonalliseksi ja kiinnostavaksi.

Itse poimin vaatetukseeni juttuja sieltä täältä, fiiliksen mukaan. Yksityiskohtia on paljon, varmaan liikaakiin  jonkun mielestä, mutta se ei haittaa yhtään. Pääasia on, että asu tuntuu omalta, viihtyisältä ja sellaiselta, että sitä ei tarvitse ajatella hetkeäkään päällepukemisen jälkeen. Rönsyjä saa ja pitää olla, hiukan ainakin, ja niiden vastakohtana jotain selkeyttä, yleensä simppelit farkut. Töitä varten ei onneksi tarvitse hankkia mitään erityistä, työnantaja kun tarjoaa tasapäistävää  pyjamatyyliä meille kaikille. Puolensa siinäkin.

*edit. asiaa tyylin vierestä sittenkin joskus toiste !

14 kommenttia:

  1. Hyviä huomioita! Ja pakko sanoa, että mulla oli tollai suden päärintaneula pienenä, isukki toi sen jostain lapinreissultaan :D! Ihana muisto tui siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii ! Tämän rintaneulan olen ostanut Minnalta, joka tekee näitä jämäpaloista :)

      Poista
  2. Voi sun tyylisi on just mitä parhain! Sulla on oma linjasi, persoonallinen ja kuitenkin klassinen olematta yhtään tylsä! Ja niitä pyjamia saa kyllä käyttää töissä ihan tarpeeksi, eli vapaalla pitääkin rönsyillä! Mukavuutta unohtamatta, se näkyy sun tyylissä. Näkee, että sun on mukava olla vaatteissas ja viihdyt asuissasi!

    Ihanat kuvat! Joko uusi kamera on hankittu? Näyttää niin hyvältä, ettei voi ainakaan olla viallisella laitteella otettuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :) Mä olen huomannut, että sellainen tietty rentous varmaan on yksi oleellinen osa omaa tyyliäni ja olen todennut miljoonaan kertaan, että liian "hienoja" vaatteita ei kannata hankkia, vaatteiden pitää tuntua mukavilta päällä enkä pidä siitä, jos niitä pitää varoa !

      Ei ole uutta kameraa vielä, nämä on otettu vanhalla rouskulla. Fiksailin niitä aika paljon... ja kamera kyllä toimii välillä, onneksi :)

      Poista
  3. Nykyään on kyllä kiva kun on niin monenlaisia tyylejä eikä vain yhtä muoti-ilmiötä jonka mukaan kaikkien pitää pukeutua. :)

    VastaaPoista
  4. Kuten sisustamisessa, myös vaateasioissa on jännä, miten jotain tyyliä voi ihailla ilman, että sitä itse osaisi käyttää. Mä ihailen sun asukuvia ja sun vaatteet pukee sua aina! Kuitenkin nuo kuvan asusteet olisivat mulle itselle liikaa, minähän en osaa käyttää edes yksistään tuollaisia kenkiä, joissa on remmejä, hih. :)

    Erilaiset tyylit viehättävät silmää aina. Kaikki käy katseltavaksi niin kauan kun vaatteet ovat siistejä, istuvia ja henkilö kantaa ne hyvin. Mun on vaikea ymmärtää joitan paljon hehkutettuja muotiluomuksia, joissa hameenhelmasta roikkuu langanpätkiä ja mittasuhteet ovat väärät kelle tahansa. Sellaisista tulee vain huonolla tavalla keskeneräinen fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tosi hyvin kuvitella, että aika monelle ( useimmalle ) esimerkiksi juuri tuo huivi ( ja siihen vielä lisättynä tuo rintakoru ) olisi ihan liikaa , mutta että noi remmit kengissäkin on too much , hihii ! :D

      Itsekin ihailen monenlaisia tyylejä, vaikka ne eivät välttämättä omilta tunnukaan. Enkä välttämättä jaksa minäkään innostua siitä, että haetaan vain jotain erikoista, vaikka joskus kieltämättä silmä tottuu erikoisempiinkin juttuihin.

      Poista
  5. Olen tässä jo useamman kerran käynyt katsomassa blogiasi jättämättä viestiä. Nyt on kuitenkin pakko sanoa, että olet yksi tyyliguriustani. Kuviasi, ja etenkin miten yhdistelet eri kokonaisuuksia, olet saanut minutkin katsomaan vaatekaappiani uusin silmin :). Kiitos siis inspiraatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, kiitos ! :) Kannattaa kokeilla kaikenlaista, aika usein yllättyy positiivisesti ( ja toisinaan taas ei... :D ).

      Poista
  6. Ihania värejä ja sopivat syksyyn tois hyvin. Onko tuo pantterikuvioinen huivi? Todella kaunis, mistä olet löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jonkun kissaeläimen turkkia tuo tosiaan imitoi ! :D Huivi on ostettu Ruotsista ja on merkiltään Ester Elenora. Mun mielestä heillä on edelleen myynnissä jotain samantyylistä !

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !