sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

OOPPERASSA ( KIRPPISMEKOSSA )



Eilen pääsimme miehen kanssa tuulettuman pääkaupunkiseudun rientoihin. Olimme oopperassa katsomassa ihania ja hauskoja Fiagron häitä. Kivaa oli pukeutua vaihteeksi vähän paremmin. Oma pikkumustani on kirppislöytö muistaakseni viime keväältä. Hintaa sillä taisi olla kympin verran. Mekko istuu kuin nakutettu ja on melko klassinen malliltaan. Hyvä löytö, käyttöä sille vain saisi olla enemmän kuin kerran vuodessa.

Asusteet ovat sieltä täältä, matkamuistoja ja lahjoja lähinnä.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

PÄÄSIÄISENÄ


Täällä valmistaudutaan pääsiäisen viettoon. Tänään otetaan rennosti grillattujen katkarapujen ja Pekingin ankan voimin, huomenna toivottavasti pääsemme kauan odotettuun oopperaan ja pääkaupunkiseudun hulinoihin miehen kanssa kahden. Sunnuntaina on sen perinteisen lampaanviulun ja pashan vuoro. Juhlapyhät ovat aina siitä mukavia, että niihin liittyy niin paljon hyviä ruokatraditioita ( ja yhdessäoloa, tietenkin ). Muu rekvisiitta, koristelut sun muut tuppaavatkin jäädä aina vähän vähemmälle. Nyt oli kuitenkin pakko lunastaa Wanha Naantali -kaupasta nuo pahviset tipukuviot, niin söpöt ne olivat.  Rairuohoakin on kasvatettu ja muutamat narsissit isketty purkkeihin ja aurinko paistaa. Ihana pääsiäisfiilis tauteilusta huolimatta !

***

Kiitos kommenteistanne edelliseen postaukseen. Lupaan palata tuohon The Happiness Project - kirjaan, kunhan saan sen vain kahlattua läpi ja ajateltua vähän. Epähuomiossa tilasin kirjan englanninkielisenä, joka kieltämättä hidastaa sen työstämistä hieman. En tajunnut, että siitä on olemassa suomenkielinenkin versio. No, ihan hyväähän se englanti tekee tuolle kielitaidolle, joka vuosi vuodelta tuntuu vähän huonenevan. Toki alkukielellä tavaamisessa on puolensa muutenkin, kirjan sisällön kannalta ajatellen erityisesti.

***

Minä pääsen nyt ruokapöytään, joten toivottelen herkullisia ja mukavia pyhäpäiviä kaikille muillekin !

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

HILJAISUUDESSA


Olen yrittänyt olla hiljaa kuin puunukke pari viime päivää. Ääni on välillä lähes kokonaan poissa ja lisäksi kova päänsärky on ollut seuranani tänään. Huomenna alkaa onneksi vapaata, niin saan sairastaa kaikessa rauhassa, kuten kunnon työntekijän kuuluukin. Kaikenlaisia terveyteen liittyviä ajatuksia olenkin ehtinyt ajatella tässä parin päivän aikana. Kuten esimerkiksi sitä, että millaisena itsestäänselvyytenä terveyttä yleensä pitää silloin, kun kaikki on hyvin. Kuitenkin ihan tavallisen flunssankin iskiessä sitä tajuaa, miten paljon sairastaminen rajoittaa elämää. Töitä ei välttämättä pysty tekemään ollenkaan, harrastuksiin ei pääse, ruoka ei maistu, koti rytöytyy, suunnitelmat pitää perua... ja kuitenkaan ei tarvitse olla vielä tällaisessa kohtaa juurikaan huolissaan esimerkiksi toimeentulosta tai läheisten pärjäämisestä. Mitä pitkäaikainen, toimintakykyä rajoittava vakava sairaus tarkottaisikaan koko elämän kannalta, sitä en uskalla edes ajatella. Omasta itsestään pitäisikin pitää mahdollisimman hyvää huolta, nyt. Ei siis ensi viikolla tai ensi vuonna tai kesän jälkeen. Kaikkeen ei ihminen pysty elintavoillaan ja valinnoillaan tietenkään vaikuttamaan, mutta monien sairauksien riskitekijöihin ja yleiseen hyvinvointiinsa kyllä. Kumiankkaprojektini onkin siirtynyt painonpudotuksesta yhä enemmän kokonaisvaltaisen hyvinvointiprojektin suuntaan, jota se tokikin on ollut osittain alusta lähtien. Yritän oppia ja opetella erityisesti sellaisia asioita, jotka lisäävät terveyttä ja hyvinvointia monipuolisesti. Yrityksen ja erehdyksen kautta, luonnollisesti. Kaikki asiat kun eivät sovi kaikille... Itse kullekin parhaiten sopivien asioiden löytyminen ja niiden työstäminen voi siis kestää, pitkäänkin. Olen esimerkiksi vasta nyt ymmärtänyt, että mitä tarkoittaa oman kunnon mukaan liikkuminen. Se ei omalla kohdallani tarkoita hampaat irvessä mahdollisimman pitkään ja kovilla tehoilla vääntämistä joka kerta, vaan enemmänkin kehon tuntemusten kuuntelemista. Se, että ei huvita lähteä lenkille tai salille jonain päivänä, ei välttämättä ollenkaan kerro laiskuudesta vaan siitä, että on lepopäivän paikka. Liika liikkuminen altistaa kehon stressille ja rasitusvammoille ja alentaa vastustuskykyäkin. Stressinhallintaa joudun muutenkin harjoittelemaan edelleen lähes joka päivä ja hyvää nukkumista myös; molemmat asioita, jotka ovat melkoisen oleellisia terveydenkin kannalta ja joissa niissäkin riittää opettelemista, aina vain. Kuten myös yhdessä tärkeimmistä yksilöllisen hyvinvoinnin osatekijässä: onnellisuudessa. Jo Demokritos oli sitä mieltä, että onnellinen on se, joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on. Pitäisi olla siis hyvinkin yksinkertaista olla onnellinen, mutta miten se onkin välillä kaikkea muuta kuin sitä ? Olenkin nyt tarttumassa Gretchen Rubinin The Happiness Project - kirjaan saadakseni siihen asiaan jotain lisäselvyyttä. Ja teen sen tosiaan nyt, enkä ensi viikolla tai ensi kesänä, ihan oman hyvinvointini vuoksi.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

MUSTAA JA RUUSUJA


Olen kovin ihastunut tähän yhdistelmään, jossa mustalla pohjalla on värikkäitä ruusuja tai muita kukkia. Ihastus alkoi yhdestä parisen vuotta sitten hankitusta maatuskahuivista ja se on pikkuhiljaa kasvanut koskemaan muutakin. Mustapohjaisia kirjontatöitä ja näitä kauniita venäläisiä tarjottimia esimerkiksi. Tämä kaunokainen löytyi viimekertaisella kirppisreissulla, josta alkaa muuten olla ihan liian kauan ! Kaipaan jotain uutta ja keväistä vaatekaappiin ja yleensä näin kesän korvalla kirppiksiltä tekee vaikka millaisia löytöjä. Kelpuuttaisin mielihyvin esimerkiksi jonkun vanhan kukka- tai pitsimekon kaappiini kesää varten. Kukka- tai pitsihamekin kävisi. Tai paitis, vaaleankeltaista silkkiä mielellään. Tuntuu kyllä melkoisen epätodennäköiseltä, että näin tarkoilla spekseillä löytäisin yhtään mitään, enkä kirppikselle lähtiessä yleensä ajattelekaan etsiväni mitään tiettyä. Asiat vain osuvat kohdalle, jos ovat osuakseen. Viimeksi oli tämän ja kahden mustapohjaisen ristipistotaulun kohtalo osua kohdalle. Parasta onkin, kun ei odota kierrokselta ennakkoon mitään, silloin voi yllättyä iloisesti !



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

PALMUSUNNUNTAIN PAKOLLISET


Pari kuvaa niistä pakollisista virpomisoksista ja herkuista, tietenkin. Oksat on tehty hyvän aikaa sitten valmiiksi odottamaan tätä päivää, vaikka niin hassusti kävikin, että meidän noidilla menikin sisu kaulaan loppujen lopuksi.  Äiti sentään tuli virvottua. Suklaamunia ja lakupötköjäkin on aika kassillinen vielä, meillä kun ei ole käynyt yhtään ainoaa vierasta virpojaa oven takana kolkuttelemassa ! Väkeni tuntien herkut kyllä häviävät parempiin suihin viimeistään ensi viikonloppuna, joten ei huolta hävikistä ;) Oksatkin saavat jäädä ensi viikonloppuun, niin ihanan värikkäitä ja kauniita ne ovat. Silkkipaperihaitarit ja rusetit on huolella taiteltu ja liimattu. Niiden tekeminen onkin lasten mielestä pääsiäisen parasta antia suklaamunayllätysten lisäksi. Eivätpä ole ajat yhtään muuttuneet sitten omien lapsuusvuosieni... Pääsiäismunien yllätyksetkin ovat pysyneet ihan samanlaisina, kummallista muovikrääsää ihan jokaisessa. Lukuunottamatta niitä säädettäviä sormuksia, jotka tietysti ovat aina yhtä upeita ! :D

Aurinkoista sunnuntai-iltapäivää kaikille muillekin ! Ohjelmassa piti olla vaatehuoneen siivousta, mutta jostain syystä mönkiminen ikkunattomassa tilassa ei houkuttele yhtään juuri nyt. Taidan suosiolla hakea tähän sen Hollinghurstin ja tutkia, josko herkkukassissa olisi jotain aikuiseenkin makuun sopivaa. 70%:sesta tummasta suklaasta valmistettuja munia tuskin löytyy, mutta yksi Kinder voisi mennä, vanhojen aikojen muistoksi. Ja loppupäivänhän saa näppärästi vietettyä sitä yllätystä kokoillessa. Muistini mukaan yllätyksen ohjeet eivät ole siitä helppolukuisimmasta päästä eikä sitä aina oikein edes tiedä, että mikä se juttu on, jota on kasaamassa. Vähän jännitystä elämään, hihii !

perjantai 22. maaliskuuta 2013

HARVINAISTA HERKKUA


Tänään on tarjolla kahta laatua harvinaista herkkua tässä huushollissa. Ensinnäkin olemme miehen kanssa kahden kotona koko illan ( ja yönkin )  ja toisekseen tein ensimmäistä kertaa ikinä fenkolikeittoa. Ihan mielettömän ihana keitto siitä tulikin. Jos yhtään tykkäät aniksen mausta, suosittelen kokeilemaan sen tekemistä vaikkapa tällä ohjeella: 

Fenkolikeitto

1 iso salaattifenkoli
1sipuli
1 kynsi valkosipulia 
pari varsisellerin vartta
oliiviöljyä
kasvislientä
mustapippuria
kuohukermaa
muutama fenkolinsiemen, jos haluat voimakkaamman makuista keittoa

Pilko kasvikset ja valkosipuli ja kuullota niitä oliiviöljyssä 5-10 minuuttia. Rouhi perään mustapippuria ja heitä perään fenkolinsiemenet. Lisää kasvislientä sen verran, että kasvikset peittyvät. Anna kiehua matalalla lämmöllä puolisen tuntia. Lisää nestettä tarvittaessa. Lisää kerma loppuvaiheessa. Kun kasvikset ovat tarpeeksi kypsiä, soseuta ne sauvasekoittimella. Tarjoile keitto esimerkiksi yrttiöljyn tai tuoreiden yrttien ja maalaisleivän kera.

Keitto on meillä tänään alkuruokana, ilman leipää. Sitä seuraa kuhaa à la Walewska kera italialaisten iskelmien ja saksalaisen valkoviinin... tähän voisi vaikka tottua.  Herkullista viikonloppua kaikille muillekin !

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

SE TOINEN PUOLI ASIASTA


... uskomattomat ulkoilukelit
... kauniit maisemat
... hyvät hiihtoladut
... kurattomauus
... valo
... lähestyvä loma
... auringon aiheuttama energiatason nousu


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

WHAT I'M WEARING TODAY...


...and what I wish I was wearing today...


Ihana auringonpaiste ja täydellinen ulkoilukeli, villalla hyvin kuorrutettuna. Selailen sisätiloissa ollessani kuitenkin itsepäisesti kesäkatalogeja ja suunnittelen Kallismaan keittiötä sekä piha-asioita. Haaveilen vielä joskus istuvani siellä(kin) olkihattu päässä ja aurinkolasit nenällä tekemättä yhtikäs mitään järkevää. Onneksi edes niitä aurinkolaseja on voinut käyttää näinä päivinä. Mutta pitkä on odottavan aika.

Anthropologie kiduttaa ihanilla esitteillään jatkuvasti. Ja joo, alkaa mennä hemo tähän ikitalveen, mutta lupaan, että en mainitse asiasta enää yhtään mitään vaan kärsin kauniisti kaikessa hilajisuudessa.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

KIITOS, HYVÄÄ !



Hyväähän tänne kuuluu, kiitos kysymästä ! Olen vain harrastanut pientä nettipaastoa, joka valitettavasti tarkoittaa vähemmän aikaa myös täällä blogin puolella. Sen sijaan olen ulkoillut ja urheillut senkin edestä sekä perehtynyt ravitsemusasioihin vähän pintaa syvemmältä. Nettipaastoilu on ollut aiheellista,  ihan liian pitkiä aikoja tulee vietettyä koneen vieressä kun tähän kerran istahtaa. Opettelen kohtuutta tässäkin asiassa, vaikka myönnettävä on, että tiukkaa on tehnyt aina välillä. Sitä suuremmalla syyllä jatketaan näin vielä ainakin hetki.

***

Narsissit tuovat pienen pilkahduksen keväästä. Sipulikukat ovat muutenkin ihania, niitä on kiva sulloa ryhmiksi kaikenlaisiin vateihin ja purnukoihin. Emalikulho on kirppislöytö, juuri sopiva tällaiseen tarkoitukseen. Viikonloppuna voisikin taas tehdä pienen kierroksen, vaikka kirppiskierrokset ovat myös olleet tauolla hetken. 

***

Rentoa viikonloppua ! Itse ajattelin rentoutua perheen, ystävien ja vähän myös A.S. Byattin ja Alan Hollinghurstin seurassa. Kävi niiin hyvä tuuri tänään kirjastoreissulla, että ihan hymyilyttää vieläkin. Joskus näinkin.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

RIKOLLISTA...


 ...mutta en voinut vastustaa kiusausta. Jostain syystä uudelle koneelleni on tallentunut vanhoja kesäkuvia. Niitä oli ihan mukava selailla läpi, vaan ihan hirveä ikävä on tuota valoa ja lämpöä ja sitä kaikkea, joita ne tuovat mukanaan. Eipä auta kuin fiilistellä tässä ruudun ääressä, toistaiseksi.

Aurinkoa loppuviikkoonne !



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

KOTISATUNNAISET


Kuvailin viikon aikana vaihteeksi vähän näitä tuttuja nurkkia, valo kun oli päivänä muutamana melkoisen ihana, vieläpä työpäivän jälkeenkin. Eteinen on saanut vähän maalia niskaansa ja muutaman taulun seinälle, mitään muuta täällä ei ole tapahtunut. Muutenkin on aika tylsää ja hiljaiseloa tämä oleminen, mutta toisaalta arki on parasta, kun se on tasaista ja yllätyksetöntä. Viime viikon isoimmat asiat olivat alustavat keskustelut navettaremontista, tutustuminen raakaproteiinijauheeseen, ensimmäiset narsissit ja salmon loverien pyörittely yhdelle ihanalle synttärisankarille. Muuten ollaan menty peruskaavalla: töitä, harrastuksia, liikuntaakin. Luulen, että olen tuon liikkumisen suhteen saamassa juonesta kiinni: olen vähentänyt tehoja ja käynyt salillakin vain noin kerran viikossa. Kroppa ei ole yhtään ylirasitustilassa nyt kun olen malttanut liikkua rauhallisemmin melko isoista määristä huolimatta. Hyvä näin. Kaikkea ei aina tarvitse näköjään tehdä hampaat irvessä ja täydellä kiukulla, melko kauan sen asian oppimiseen menikin. 

Palaan muuten tuohon raakaproteiiniasiaan myöhemmin. Olen vannonut, että en koske mihinkään proteiinivalmisteisiin, mutta vastaan tuli sellainen tuote, jonka kokeilua en voinut vastustaa.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

AAMUN AURINKOINEN


Tuossa jokin aika sitten valittelin omaa sitrushedelmien käyttöni vähyyttä. Joku ihana silloin vinkkasi verigreipeistä ja olenkin ollut tukevasti verigreippikoukussa ever since. Greippien syöminen vaan on melko työlästä, tahmaista mehua tuppaa olemaan joka paikassa sen syömisen jälkeen. Olenkin ratkaissut ongelman tunkemalla päivän pakollisen smoothien joukkoon, namnam. Tämän viikon aamut ovat menneet tällaisella setillä:

Aamun aurinkoinen

1 pieni banaani
100 g mansikoita
yhden verigreipin liha ja mehu
( rasvaton ) maitorahka 125 g
kaurahiutaleita 2 rkl
ruisleseitä 2 rkl
vettä

Soseuta satsi sauvasekoittimella korkeareunaisessa kulhossa tai tehosekoittimessa ja nauti. Juoma on melko makea, mutta halutessaan siihen voi lisätä vaikka lirauksen hunajaa. Tällä ohjeella makrot menevät kutakuinkin näin: hh 70 g, proteiini 19g ja rasva 2 g .  Itselleni sopii tällainen hiilarienergiapommi lähinnä vain heti aamuun, loppupäivän aikana ravintoainejakauma sitten tasoittuukin selvästi kuin itsestään . Aamusmoothiessakin olen yleensä käyttänyt enemmän marjoja ja vähemmän hedelmiä, mutta tällä hetkellä mennään tällä. Tosin noita kuvassakin näkyviä tavallisiakin jaffoja voisi testata samaan tarkoitukseen. Pitänee laittaa kauppalistalle niitäkin, vaihtelun vuoksi.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

HELMIKUU 2013


Ulkona parhaillaan riehuvan lumimyrskyn innoittamana kaivelin helmikuun kuvia. Totesin, että kovinkaan paljon en viime kuussakaan kameraa ulkoiluttanut, mutta jokunen ruutu sentään tallentui muistikortille. Lisääntynyt liikuntainnostus näkyy muiden harrastusten vähäisyytenä, viime kuussa kulutin huomattavasti enemmän aikaa salilla ja lenkkipoluilla kuin tässä koneen vieressä. Ihan hyvä niin ja toivonkin kovasti, että tämä vire jatkuu. Tosin tämän päivän jalkatreenin jälkeen voi olla, että ainakin pari, kolme päivää tästä eteenpäin on pelkkää istumista tiedossa. Aina kannattaa kokeilla jotain uutta ! ;)

Kivaa viikonlopun jatkoa talvisista tunnelmista huolimatta ! Minulla on nyt tiedossa legokaupungin rakentamista ja iltasatuja rauhallisissa merkeissä. Huomenna pääsen taas lumitöihin, huh. Toisaalta, se on melko hyvää hyötyliikuntaa, joten puolensa silläkin hommalla.