lauantai 20. lokakuuta 2012

JOKIRANNASSA



Tänään oli mukava syyspäivä. Kiertelin rauhassa Turun keskustassa, käväisin Olga-neidissä ( ja niillä sukkisostoksilla ) sekä treffasin yhtä kivaa kaveria Blankon kuuluisan lammasceasar-salaatin äärellä. Olin saanut käskyn ottaa mukaan uuden kamerani pientä räpläämistä varten, tokihan tein työtä käskettyä. Vaivanpalkaksi raahaamisesta sain muutaman kivan kuvan muistoksi, myös itsestäni. Meillä minä otan yleensä kuvat, sillä seurauksella, että jälkipolvet varmaan kuvittelevat meidän perheen olleen kolmihenkinen ( mies plus lapset ).  Ja miehen jos valjastaa ottamaan kuvia, saa saaliiksi epätarkkoja kuvia kera hassujen sommitelmien, sellaisten, joissa rouvan ( ja lasten ) pää(t) on keskellä kuvaa noin hartioista ylöspäin ja ympärillä riittävästi tyhjää vaikka kymmeneen muuhun otokseen. Valotuksesta ja muusta ei kannata edes mainita... Näissä kuvissa on sen sijaan ihanat värit ja tunnelmat sekä kivat kuvakulmat. Kiitos M. !



35 kommenttia:

  1. Oli tosi hienoja ja tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuneita ovat omasta mielestäni myös !

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nii-in, ei kannata laittaa jatkossakaan miestä asialle vaan pyytää kaveria... ;)

      Poista
  3. Kauniita kuvia, kyllä! Minulla on saman suuntaisia kokemuksia miehen ottamista kuvista... Näytän niissä aina vielä lyhyemmältä ja paksummalta, mitä oikeasti olen. Tai sitten niissä on se todellisuus ja itse jotenkin etsii ne imartelevimmat kuvakulmat ja polttovälit xD

    VastaaPoista
  4. No ompa kyllä uppeita kuvia...Lehtimattokin niin tasanen js koskematon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei ole meidän tontilla tuo kaunis lehtimatto ! :D

      Poista
  5. Todella kauniita ja tunnelmallisia syyskuvia. Ehkä M voisi useimminkin räplätä kameraasi :)

    VastaaPoista
  6. Blankon lammassalaatti on kyllä vertaansa vailla! :) Oon uusi lukija, oletko siis ihan turkulainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina yhtä hyvää kyllä. Enkä ole turkulainen, enää. Asun naapurissa :)

      Poista
  7. Syksyisen kaunista!

    Juu, Blankossa olen minäkin käynyt, ja jokirannassa on muitakin hyviä ruokapaikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Balnko, Tintå, Sergio's, Mami, Rocca jne... löytyy kieltämättä kaikenlaista hyvää noista paikoista !

      Poista
  8. Ihanasti sä matchaat ympäristöön tai ympäristö suhun : )

    Lammasceasar - kuulostaa täydelliseltä! Onko se siis sellainen, että perinteisten kana/katkarapupalojen sijaan on lammaspaloja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)))

      Just sellainen. Kokeile joskus, sopii hyvin !

      Poista
  9. Upeita kuvia, naapurikaupungin joen rannasta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain täältä siis sinäkin ? Kiitos, viesti menee eteenpäin :)

      Poista
  10. Ihana blogi sinulle... muutaman mutkan kautta onneksi löysin tieni tänne ja ihastuin ikihyviksi... Kirjauduin heti lukijaksesi, jotta löydän toistekin.
    Turussa joskus asuneena, on ihana katsella näitä sinun kuviasi... Nostalgiaa;)

    Terkuin, Frida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos. Mukavaa, että löysit tiesi tänne :)

      Nostalgiaa ovat nämä kuvat minullekin, vanhoja tuttuja maisemia on välillä kova ikävä. :)

      Poista
  11. Tosi kaunei kuvii sunst ja aurajoest!

    Ja mä luulen, että meidänkin perhettä tullaan joskus luulemaan äidittömäksi.. tosin mies ottaa hyviä kuvia, silloin harvoin kun kameraan tarttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Meillä mies ei tartu kameraan kuin harvoin eikä kuvissa ole silloinkaan kehumista... pitäisi varmaan kouluttaa sitä vähän ! ;)

      Poista
  12. Hurjan kauniita syksyisiä kuvia ja kaunis sinä kuvissa!

    VastaaPoista
  13. Jokiranta on kyllä kaunis, kuten toki myös kuvissa esiintyvä naismalli... ;) Blankon lammascaesaria en vielä maistanutkaan, seuraavalla Turun visiitillä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä Blankoon ihan sen vuoksi, niin hyvää se on ! :)

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos :))) Viitta on yksi parhaita 2ndhand löytöjä ever !

      Poista
  15. Kiitos Petriina! Eksyin lukukammiostani näille sivuille ja kommentoin ekaa kertaa. Oli tosi kivaa ja hauska nähdä omia kuviaan kerrankin oman näytön ulkopuolella! Hauskaa syksyä! M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi :) Ja kiva, että kommentoit ! Älä raada liikaa, olen susta vähän huolissani... nähdään taas jossain vaiheessa, viimeistään sitten lopputentin jälkeen :)

      Poista
  16. Ihanat kuvat kotokaupungistani syysasussa! Varmasti ihana muisto kuvakansioihisi.
    Meillä sama ongelma, minusta itsestäni ei ole kuvia, kun minä olen ainoa joka kuvaan... ja aina kun minä olen itse päässyt mukaan kuvaan, niin tilanne on "järjestetty", sellainen "sano Mikki"-tilanne. Plääh. Ei mitään ihania tilannekuvia...

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !