torstai 31. toukokuuta 2012

ASPARAGUS OFFICINALIS


Sain tänään ihan sattumalta käsiini lähes puolitoista kiloa tuoretta, kotimaista parsaa. Parsa on suurta herkkuani, varsinkin grillattuna voisulan kera. Myös miehen hartaudella valmistama hollandaise-kastike sopii näiden suloisten, sirojen tankojen kanssa. Ihan pikkuinen miinus tulee vain tuohon kastikkeeseen käytettävän voin määrästä... voitte varmaan kuvitella.

Parsaa on nyt sen verran paljon, että ajattelin tehdä ensimmäistä kertaa ikinä myös parsakeittoa. Tai sitten taas herkuttelemme tällä, joka on ehkä paras tähän vuodenaikaan sopiva pastaruoka. Tässähän iskee suorastaan runsaudenpula eri vaihtoehtoja miettiessä. Silti ajattelin kysäistä, että mikä on sinun lemppariversiosi tästä herkusta ? Lisää ideoita haussa nääs.



15 kommenttia:

  1. Perinteisesti keitän ja sitten Hollandaise-kastiketta. En oikeastaan osaa näistä muuta, mutta minun makuhermoni eivät erota mitään vikaa Blå Bandin pussiparsakeitossa, siinä juhlavassa, kun vain laittaa siihen kuohukermaa.

    Ehkä voisi grillata, kun oikein parsaa varten hankimme grillipannunkin Ikeasta ja sitten vain voita päälle.

    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla parsaa grillattuna, se vaan on niin hyvää !

      Kiitos :)

      Poista
  2. Oletkohan sinä horoskoopissa härkä kun olet niin esteetikko ja myös kulinaristi...;-)

    VastaaPoista
  3. Minä myös ilmoittaudun parsan suuuuureksi ystäväksi. Pieneksi suureksi tai jotain sellaista :) Tykkään hirmu paljon! Hollandaisen kanssa parasta. Lisänä mun tulee usein vielä hiukan lisättyä raskausastetta paistamalla pekonimurusia siihen päälle. + ripaus mustapippuria... nam. Pitääköhän sitä hakea parsaa heti huomenna torilta :D ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, haitko ? :D Yksi hyvä versio on kääriä nippu parsaa parmankinkkuun ja työntää se hetkeksi uuniin. Sitten siihen päälle voisulaa... namnam. Tuli vaan tuosta peksusta mieleen.

      Poista
  4. Kokkeileppa sopivan rapsakoitten parsojen päälle tirraus sitruunaa, lorraus olliiviöljyä ja rippaus sormisuolaa, siis aivan ihanata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmaan on ja kuulostaa mukavan yksinkertaiselta myös !

      Poista
  5. I♥Parsa
    Mun herkkua on uunissa paahdetut parsanpätkät kirsikkatomaatinpuolikkaiden, savuisten calamata-oliiveiden, oliiviöljyn ja timjamin kera. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista en ole vielä kokeillutkaan, kuulostaa hyvältä !

      Poista
  6. Parasta parsa on sellaisenaan keitettynä, voisulan, parmesaanilla höystetyn munahakkeluksen tai hollandaise-kastikkeen kanssa, mutta rakastan kyllä parsarisottoakin. Meillä syödään parsaa varmaan ihan liikaa... Ai niin, Hesarissa oli valkoisesta parsasta tehty keitto vähän aikaa sitten, se oli herkullista! En kyllä musa mitä kaikkea siihen tuli, mutta ainakin valkoviiniä ja kermaa : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä se Hesarin keittoresepti:
      http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Kuohkea+parsakeitto/1329103907164
      Suosittelen, oli hyvää:)

      Poista
    2. Parsarisotto on tosiaan ihanaa. Enkä kyllä usko, että parsaa voi mitenkään syödä liikaa ?! :)

      Keittoa on pakko kokeilla, tosin meillä on vihreää parsaa. Mahtaakohan se toimia samalla tavalla ?

      Poista
  7. Oi nam, rakastan parsaa!
    Aiemmin olen aina keittänyt parsat ja nauttinut hollandaisen kanssa, mutta sain vinkin hiljattain, että paistamalla tulee vielä parempia ja tottahan se oli. Parsat uunivuokaan, loraus öljyä ja suolaa mukaan ja n. 15 min. n. 200 astetta. Täydellistä rapsakkuutta. Tänään joutuu muuten tekemään ;)Parsarisottoa täytyisi joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistaminen varmaan säilyttää rapsakkuuden paremmin. Keitettäessä saa olla tarkkana, ettei tule ylikypsää... Joo, risottoa kannattaa kokeilla ilman muuta !

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !