sunnuntai 27. helmikuuta 2011

KIRPPIKSELTÄ


Vihdoin ja viimein palaan arvontapostauksen kommenteissa toivottuun juttuun kirppislöydöistä. Tänäänkin haahuilin parilla kirpputorilla tunnin tai kaksi ja mietin samalla kuumeisesti, että mitä voisin asiasta kirjoittaa. Monesti siis kysellään sitä, että miten ihmeessä löydän kirpputoreilta ylipäätään mitään. No ensinnäkin, kirppiksillä pitää KÄYDÄ. Ei kai sellaisesta paikasta mitään löydäkään, jossa ei koskaan käy ! Parhaita paikkoja ovat sellaiset, joihin ihmiset tulevat myymään päiväksi tai kahdeksi. Itsepalvelukirpputorien hinnat ja tarjonta eivät ole mielestäni niin hyvät. Tänäänkin hämmästelin ylihintaisia, kaatopaikalle kuuluvia täysin vanhentuneita rättejä ja kenkiä silmät pyöreinä. Toisekseen, kirpputorille pitää lähteä sillä asenteella, että ei etsi mitään. Mieli ja silmät avoimina siis. Hauskinta on juuri se, että ei yhtään tiedä millaisten tavaroiden kanssa kotiin tulee. Joskus käpälään tarttuvat nukenvaunut ja toisinaan vanhat taloustikkaat. Tänään oli taloustikaspäivä. Näin ja otin ne. Tuumasta toimeen siis. Ihan mielettömän pitkään ei yleensä päätöstä voi pohtia, samoista asioista ovat kiinnostuneet muutkin ihmiset. Kuten vaikkapa ihanista sinisistä tikkaista ;-)

Sitten kokeillaan, että miten ne toimivat...
Hyvät näköalat ainakin...
Hyvä ostos. Tarpeellinen, kristallikruunun päällä näytti olevan aimo kerros pölyä.


1) Mene kirpputorille. Mielellään ajoissa, heti kun se aukeaa.
2) Käy siellä säännöllisesti, jos mahdollista.
3) Katsele itsesi tyylisiä myyjiä. Ainakin vaatepuolella olen tehnyt parhaat löydöt tällaisista pöydistä.
4) Itsepalvelukirppiksellä tongin sellaiset pöydät, mistä löydän yhden kiinnostavan tuotteen. Yleensä niistä löytyy enemmänkin hyviä juttuja.
5) Tee päätökset nopeasti. Harhat saa yleensä helposti eteenpäin kavereille tai hyväntekeväisyyteen.
6) Älä osta jobbareilta
7) Älä jankuta hinnasta. Jos myyjä pyytää ryöstöhintaa, unohda se. Toisaalta, hyvää tuotetta ei kannata jättää muutaman euron vuoksi ostamatta. Mieti, haluatko tuotteen vain siksi, että saat sen halvalla. Itse ostan vain sellaista, josta voisin maksaa kaupassa normaalihinnan ja se, että tuote on käytetty, on minulle itseisarvo sinänsä.
8) Tarkista tuotteen kunto ennen ostopäätöstä.
9) Sovita, jos mahdollista.
10) Good luck !



7 kommenttia:

  1. Mulla on just parhaillaan kirppispöytä pyörimässä ja varsin mukavasti on tavara mennyt. Tosin myyn vain sellaista, jota voisin itsekin ostaa. Eli jos vaatteessa on pienikin tahra, se lentää kyllä muihin säkkeihin.
    Mutta en voinut kuin ihmetellä viereistä pöytää. Siinä oli mm. punavalkoraitainen Maripaita myynnissä 5e... ja värit aivan sekoittuneet ja se oli nyppyinen. Ihan suoraa roskiskamaa mulle, mutta näemmä jollekin kovin arvokas!

    VastaaPoista
  2. No tuo on varmaan se paras neuvo, että mene sinne kirpparille! : ) Itse kuulun yleensä niihin jotka ihmettelevät, että kuinka kirppiksiltä voi löytää jotain ihanaa, kun omiin silmiin ei yleensä osu hittejä.

    Viimeksi kun olin myymässä kirpparilla, niin tein myös löytöjä. Sattumaan ja tuuriakin siis tarvitaan. Ja nopeat elävät!

    ps. Ihanat saappaat sinulla!!

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä kirjoitus, allekirjoitan joka sanan! Minultakin aina kysytään, miten sieltä mitään voi löytää. :) Tärkeintä on tosiaan mennä paikan päälle HETI kun se aukeaa tai jopa vähän ennen. :) Eilen löysin mm. täysin uuden Gantin neuleen ja uuden toppatakin yhteishintaan 9 e! :D

    VastaaPoista
  4. nanna: hyvä periaate tuo, että myy vain sellaista, jonka itsekin voisi ostaa. Just tuollaista hinnoittelua ihmettelen, josta mainitsit esimerkin: roskiskamaa hirveällä hinnalla. Eihän tuollaista voi haluta kukaan edes ilmaiseksi, mitä ihmiset oikein ajattelevat ? Jos tuote on käyetetty loppuun, se on lopussa vaikka merkkilappu olisi mikä tahansa !

    Anne: kiitos :-) Ja totta, nopeat syövät hitaat !

    BagMiss: hyvät löydöt olet tehnyt, sopuhintaan vielä :-)

    VastaaPoista
  5. Loistavia löytöjä. Itselle muistiin, että kirpputorille kahden seuraavan viikon aikana:)

    VastaaPoista
  6. Zelda: eikö vain ! GT:n paita oli ehkä vähän hintava, mutta se oli hauska päällä. Ja olen vallan ihastunut tuohon neuletunikaan, se on ihanan pehmeä ja mukava. Mene ihmeessä, jos vain siihen on tilaisuus !

    VastaaPoista
  7. Hyvät täsmävinkit kirpputoriostoksia varten!

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !