Ajatuksia herättävä lehtiartikkeli liittyen nuorten naisten ulkonäkökeskeisyyteen löytyy täältä . Myös Bisquits kirjoitteli aiheeseen liittyen omassa blogissaan jokin aika sitten. Itseäni jäi vaivaamaan erityisesti tuo Aamulehden artikkeli. Jotenkin kävi jutun tyttöjä sääliksi ja hiukan ihmetyttikin se aika ja rahamäärä mitä kyseiset neidot ovat valmiita panostamaan ulkonäköönsä. Erityisesti se, mitä nämä kyseiset henkilöt kuvittelevat hyvän ulkonäön merkitsevän elämässä ja eteenpäin menemisessä. Onko se parikymppisten ajatuksissa aivan tavallista ? Ja tarkoittaako kaunis heille ihan jotain muuta kuin minun ikäisilleni vanhoille kävyille ? Itse en juurikaan perusta ulkonäöstä, jossa kaikki on tehtyä: tukka, silmät, rinnat, kynnet jne.
Itsekin olen turhamainen tiettyyn pisteeseen saakka, mutta loputtomasti aikaa ja vaivaa en jaksa enkä halua ulkonäkööni käyttää. Kampaajalla käyn kun jaksan, geelikynnet otin tasan kerran, mutta luovuin niistä heti, kun tajusin mikä vaiva niistä on. Meikkinä on yleensä huulirasvaa ja ripsaria, välillä ei sitäkään. Kieltämättä näytän ainakin omissa silmissäni paremmalta, kun olen hiukan viitsinyt laittautua... Kauniista vaatteista pidän siinä kuin kauniista sisustuksestakin, minulle ne merkitsevät arjen estetiikkaa. Työssäni ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä eikä sitä varten tarvitse laittautua mitenkään, työpaikka tarjoaa työvaatteet ja jalkineina on terveyssandaalit. Ihanan helppoa !
Mitä ajatuksia teissä artikkeli herättää ? Kauhistuttaako, naurattaako vai ärsyttääkö ? Miten tärkeä ulkonäkö saa olla ja mitä olet itse valmis tekemään omasi eteen ?
Itsekin olen turhamainen tiettyyn pisteeseen saakka, mutta loputtomasti aikaa ja vaivaa en jaksa enkä halua ulkonäkööni käyttää. Kampaajalla käyn kun jaksan, geelikynnet otin tasan kerran, mutta luovuin niistä heti, kun tajusin mikä vaiva niistä on. Meikkinä on yleensä huulirasvaa ja ripsaria, välillä ei sitäkään. Kieltämättä näytän ainakin omissa silmissäni paremmalta, kun olen hiukan viitsinyt laittautua... Kauniista vaatteista pidän siinä kuin kauniista sisustuksestakin, minulle ne merkitsevät arjen estetiikkaa. Työssäni ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä eikä sitä varten tarvitse laittautua mitenkään, työpaikka tarjoaa työvaatteet ja jalkineina on terveyssandaalit. Ihanan helppoa !
Mitä ajatuksia teissä artikkeli herättää ? Kauhistuttaako, naurattaako vai ärsyttääkö ? Miten tärkeä ulkonäkö saa olla ja mitä olet itse valmis tekemään omasi eteen ?
Tekstit
Niin paljon tästä aiheesta on puhuttu ja kirjoitettu siellä täällä, että oli ihan pakko käydä lukemassa tuo Aamulehden juttu ja vieläpä kurkistaa mainittuun mungolife-blogiinkin. Well, well. JOtenkin tuntuu surulliselta, että ulkoiset asiat ovat nousseet niin korkeaan asemaan. Ehkä ne ennenkin olivat melko tärkeitä tietyssä iässä, mutta tämä netti ja kaiken julkisuus ovat räjäyttäneet ajatustavan huomionarvon ihan eri potenssiin kuin ennen(vanhaan). Luulisin, että suuriman osan kohdalla iän karttuminen auttaa kohtaamaan realiteetit. Elämä ei ole vain kauneutta ja ruusuilla tanssimista. On myös vastoinkäymisiä, sairautta, menetyksiä, joihin ei kaunis ulkonäkö auta.
VastaaPoistaItse arvostan siistiä pukeutumista, persoonallista ulkonäköä ja sitä, että jokainen uskaltaa olla oman näköisensä. Rakennekynnet näyttävät mielestäni kummallisilta, kampaajalla sentään jokainen saa puolestaan käydä niin usein kuin haluaa :)Itsekin pukeudun töissä tosi kivaan vihreään tai valkoiseen ja vain niiden terveyskenkien kuosia vaihtelen välillä...
Koska en itse ole varsinaisesti omaa TOIVOMAANI tyyliä vielä oikein löytänytkään, olenkin lisännyt sinun blogisi sivupalkkiini. Käyn täällä katsomassa, mitä bongauksia olet tehnyt ja valitsen sitten niistä, niin kuin postimyyntikatalogista ;) Helppoa kuin heinänteko! :D :D
Mä olen lueskellut ja mietiskellyt millaisen girl power -mallin nyt alle 10-vuotiaat tytöt saa, kun osa aikuisista naisista on niin ulkonäkö- ja suorituskeskeisiä. En osaa vieläkään sanoa mitään, mutta ajatteluttava aihe. Odotan myös uteliaana Miljonääriäidit-sarjaa. Saa nähdä pystyykö sitä katsomaan.
VastaaPoistaAnu
Kiva, että kommentoitte :-)
VastaaPoistaItse mietin paljonkin sitä, millaisen mallin annan lapsilleni. Ystäväperheen teini-ikäisen sairastuttua erittäin pahaan syömishäiriöön olen erityisesti kiinnittänyt paino- ja syömisasioihin huomiota. Vaikka itse tuskastelisin sitä, että en mahdu farkkuihini, en koskaan moiti ääneen itseäni ja varon kommentoimasta lapsille yhtään mitään kenenkään painoon tai syömiseen liittyvää. Tässä talossa ei tulla koskaan kuulemaan sanaa dieetti tai laihdutuskuuri, vaikka tilanne olisi mikä. Varsinkin naiset sortuvat usein ääneen puhumaan siitä ja tästä epäkohdastaan lasten kuullen ja sehän on oiva pohja sille, että itseään ei hyväksytä sellaisena kuin on. Ulkopuolisia vaikutteita ei tietenkään voi poissulkea , ja niitähän tänä päivänä riittää...
Ja olen samaa mieltä siitä, että persoonallisuus ja se oma tyyli ovat ulkonäössä tärkeintä. Ehkä noissa jutun tytöissä yhtenä häiritsevänä asiana koen sen, että liian tehty ulkonäkö kadottaa persoonallisuuden.
Ja Mirka :-) Blogeissa on yleensä kivaa just se, että vaatteita näkee oikeiden ihmisten päällä erilaisine yhdistelmineen eivätkä kuvat ole viimeisen päälle stailattuja. Kiva kuulla, että omasta blogistani on sellaista iloa, mitä haluaisinkin tarjota: tarkoitus ei ole vain esitellä itseäni eri kuvakulmista. :-)
Vastavierailulla.
VastaaPoistaOtitpa esiin mielenkiintoisen aiheen.
Mun ensimmäinen ajatus oli vähän samansuuntainen kuin artikkelin ensimmäisen kommentoijan. On ihanaa olla parikymppinen vailla huolen häivää ja keskittyä ja vain itseensä - kyllä se toinenkin maailma sieltä sitten tulee kun on sen aika.
Itse olen kolmevitonen kolmen pienen alle eskari-ikäisen äiti. Mulle on tiettyyn pisteeseen asti tärkeää, miltä näytän, mutta mulla se liittyy enemmän huoliteltuun olemukseen. Mulla on rakennekynnet, joita huollatan kerran kuussa, kampaajalla käyn n. 4 krt vuodessa ja kosmetologilla satunnaisesti muutaman kerran vuodessa. Enemmän koitan pitää huolta itsestäni ja ulkonäöstäni ulkoilemalla ja urheilemalla ja se onkin mun henkireikä. Paljon muuta sitten ei ehdi... Paitsi silloin tällöin shoppailla. Lasten jälkeen sitäjotenkin on paremmin tajunnut, mikä oikeasti on tärkää ja ymmärrän toisaalta noita parikymppisiä hirmu hyvin - kyllä hekin sen sitten joskus tajuavat:).
Toiset ihmiset vain ovat kauniimpia kuin toiset - mutta musta tärkeintä on huolliteltu olemus. Mä olen sitä mieltä, että pitää olla puhdas ja siisti - tietysti palvelualalla eri lailla kuin laitoskeittiössä (kumpaakaan mitenkään väheksymättä) ja kaikki siihen päälle on sitten miellyttävyydessä plussaa, mutta ensin mainitut riittävät hyvin:).
Mä luulen, että kauneuteen pyrkiminen mun osalta on estetiikkaa - tykkään katsoa kaikkea kaunista.
Ja mitä tulee noihin painojuttuihin - TOTTA! Gradussani sivusin aikoinaan syömishäiriöitä ja lasten lihavuutta - molemmat ovat hurjan tavallisia. Mäkin olen tosi tarkka sanomisissani mitä tulee painoon ja ulkonäköasioihin - vaikka kyllä kehun lapsiani söpöiksi ja kauniiksi.
Tulipas sekava sepustus - saakohan tästä mitään tolkkua...:). No, yhteenvetona - mun mielestä ulkonäköön ja olemukseen on suotavaa HIUKAN panostaa, mutta kukin tavallaan ja tyylillään.
Mä yritän myös välttää oman (tai muidenkin) ulkonäön kritisoimista ääneen ja varsinkin lasten kuullen. Toisaalta poden ehkä jo liiankin huonoa omaatuntoa, jos sanon vaikkapa kaksivuotiasta lastani pömppömassuksi.
VastaaPoistaToisaalta olen ystäväpiirissä seurannut sivusta 14-vuotiaiden tyttöjen anoreksiaa, bulimiaa, plastiikkakirurgihaaveita, sitä kuinka pullukalta häviää ystävät, kun laihtuu normaalikokoon jne. Ihan hirveitä juttuja. Itsemurhayrityksiä myöten. Suurimpaan osaan syynä ulkonäköpaineet ja täydellisyydentavoittelu.
Anu
Tanja, oikein kiva kun kävit ja viitsit heti kommentoidakin :-)
VastaaPoistaJäin vielä miettimään sitä, että miksi se mua niin häiritsee joidenkin 20-kymppisten ajatusmaailma. Tulin siihen tulokseen, että häiritsevintä siinä on se, millaisen esikuvan he antavat nuoremmilleen. Kun itsellä on lapsia ja tosiaan on läheltä joutunut seuraamaan kaikenlaista, niin mietteliääksi vetää. Pelkään juuri sitä täydellisyydentavoittelua ja ulkonäköpaineita ja sitä, mihin se yksilön kohdalla voi johtaa.
Uskon siihen, että lapsia kuitenkin pitää myös kehua, sopivasti. Niiden pitää saada tietää, että ovat hyviä juuri sellaisena kuin ovat, Mäkin sanon lapsilleni, että ovat kauniita ja maailman ihanimpia, mutta yritän ( varsinkin tyttären kohdalla ) kehua enemmän tekemisiä kuin ulkonäköä. Terve itsetunto fyysisen terveyden lisäksi on parasta, mitä lapsilleen voi toivoa.