maanantai 2. tammikuuta 2012

RIISUTTU


Olohuoneessa on riisuttu tunnelma. Joulukuusi ja koristeet siivottiin eilen pois. Toisaalta tilantuntua tuli lisää, kuusi oli kohtalaisen iso ja tuuhea, joten se pimensikin hiukan. Sain sentään loput verhot ikkunaan, ne peittävät kaljuinta kohtaa edes hiukan. Arki ei ole joulun poiskorjaamisesta huolimatta alkanut vielä täysin, lomailen tämän viikon. Tekemistä riittää kotonakin ihan tarpeeksi, siivoamista, fiksailua, suunnittelua. Ajattelin varata taas kirppispaikan pariksi viikoksi ja kiikuttaa kaiken ylimääräisen sinne. Tuntuu olevan ilmassa tällaisia suunnitelmia muillakin !

***

Otsikon nimi jäi hieman mietityttämään. Tännekin ollaan tultu aika erikoisilla hakusanoilla, kuten " alaston Petriina " ,  joka hiukan ihmetytti aikoinaan. Osa hakusanoista taas on hauskoja kuten " miesten Kontio-saappaat " , "lehmityttö " ja " amerikan arkku haisee " .  Olen ennenkin sanonut, että  olisi kiva tietää miten hakukoneet toimivat tuloksia etsiessään.  Ihan hirveästi en itse tilastoja seuraile, tosin kävijämääriä on hauska tietää, samoin kuin tietoa siitä, että mistä tänne tullaan. Google Analytics tarjoaa kyllä paljon muutakin informaatiota, mutta en ole kokenut tarvetta perehtyä siihen kovinkaan perusteellisesti. 


Mukavaa alkanutta viikkoa ihan jokaiselle, oli se arki sitten alkanut jo taikka ei !

9 kommenttia:

  1. Meillä riisutaan joulu vasta ensi viikonloppuna. Että jaksaa sitten odotella taas ensi jouluun=)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä seesteiseltä ja rauhalliselta. Ehkäpä ne joulukoristeet sietäisi korjata pois täälläkin, vaikka tuskin tilalle mitään samanmoista tunnelmaa saadaan siltikään.

    Noi hakusanat o kyllä mahtavia. PArhaiten mulla on jäänyt mieleen "aikuisviihde emilia" ja "miten kasvattaa lapsi". Molemmista kun on ihan yhtä vähän tietoa ja taitoa :)

    Iloa alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
  3. Ihanan rauhallinen tuo riisuttu olkkari. Ja ihan ääneen nauroin tota hakusanajuttua! Onneks olkoon lomasta! Voin sanoa, et oli niin karu palata arkeen tänään. Uni ei tullut millään illalla ja aamulla meinattiin tyttöjen kanssa kuolla. Nauti viikosta!

    VastaaPoista
  4. Ihanan avaran ja rauhallisen näköinen olkkari! Minä en lisäisi tuonne mitään...
    Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  5. Sä olet ollut ahkera! Täällä vielä on joulua. Tosin tontut on karsittu pois. Niin saamaton olo, mutta tällä viikolla saatava pois ja sitten ihana raikas talvi tilalle ♥

    VastaaPoista
  6. jarna: meillä oli joulu niin pitkään, itsenäisyyspäivästä !

    Emilia: tykkään tuosta rauhallisuudesta. Helpompi siivotakin :-) Tosin, meillä on autotallissa ja varastossa paaaljon ylimääräistä. Olen jo päättänyt, että kiertoon menee suurin osa.

    Hahhah noita hakusanoja ! :-D Ja kiitos samoin !

    selma: loman jälkeen paluu arkeen on tosiaan aika kova ! Ei meinais millään jaksaa ekoja päiviä. Hyvä, jos nauratti edes täällä :-)

    Mollyhullu: ei ole tarkoituskaan :-) Ihanaa, kun on edes yksi tyhjä pläntti. Ja tuossa takana on pariovet parvekkeelle. Kiitos samoin !

    Sini: olen joo, vähän pakon edessä :-) Raikasta talvea tilalle, juuri niin !

    VastaaPoista
  7. Amerikan arkku haisee :) Tuo on ehkä paras, aika hervoton.

    Mutta teidän riisuttu olohuone näyttää kivalta. Kauniilta, riisutulta.

    VastaaPoista
  8. Kaunis olkkari. Taidanpa minäkin heivata joulukuusen huomenna pihalle.

    Voi apua, noita hakusanoja. :D Mun blogista haetaan dating seuraa Suomesta ja ehkä ehdoton helmi on vaaleanpunaiset nahkahousut. Sillä muuten tullaan yllättävän usein blogiin. Mietin vaan, että kuka sellaisia hakee ja miksi?

    VastaaPoista
  9. Kirjailijatar: eikö olekin hauska. Hihittelin sille tovin.

    Kiitos :-)

    Katri: vaaleanpunaiset nahkahousut !? :-D Pitääkin laittaa Googleen ja katsoa vastaukset, jospa se selvittäisi asiaa.

    Kuusen poisheittäminen tekee paljon, tulee jotenkin avaramman ja siistimmän näköistä ( ja sehän look kestää sitten loppuvuoden ;-) )

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !