sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

SILKKITÄKKI SIJATTUNA


Anun kanssa olen hieronut kauppoja kahdesta kauniista vihreänsävyisestä "silkki"täkistä. Vielä ne eivät ole päässeet uuteen kotiinsa. Nappasin tänään kirpputorilta sitten kotiin vielä tällaisenkin, kauniin kullanoranssin Familonin vanhan täkin. Vesipesu on kielletty ohjeen mukaan, mutta nakkasin peiton koneeseen kuitenkin. Pesin sen kolmessakympissä eikä se ainakaan nopeasti tarkasteltuna kärsinyt vaurioita ( epäilen kyllä, että sitä on pesty aiemminkin koneessa, peitto ei nimittäin ollut kovinkaan pullea ). Ajattelin sitä sen yhden ruskeasävyisen Amy Butlerin kankaan kaveriksi, taustapuoleksi torkkupeitolle. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että täkin paikka on makuuhuoneessa <3


 Mutta kyllä nämäkin kävisivät yhteen hyvin, eikö ?

10 kommenttia:

  1. Ihana täkki, sopii tosi hyvin yhteen. Minulla on sama kullanvärinen täkki + punainen sellainen. En tiennytkään että ovat familonin, kutsun niitä huvilatäkeiksi ( lapsena huvilalla oli näitä) voi pestä surutta, ei mene mikskään:) hyvää sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Vaikea valinta tosiaan! Tuo on aivan mahtava yhdistelmä tuo ruskea AB ja tuo täkki. <3 (Mutta jos tuo täkki on sellainen kuin luulen, mun ompelukone ei pysty ompelemaan sen läpi, on liian paksu. Meinaan, että jos mahdollisesti suunnittelit tuota projektia mun äitiysloman tylsyyden tappamiseen :D)

    VastaaPoista
  3. mirka: huvilatäkki, mainio nimitys ! Näitä oli lapsuudessa aina kesämökeillä varapeittoina :-)

    Ninnuska: en ihmettele, että epäilet allekirjoittanutta joka käänteessä ;-) Sitä ei tosiaan pysty tavallisella koneella ompelemaan, joten voit huokaista helpotuksesta tässä kohtaa ;-) Mutta hyvin tuo ruskea kangas kyllä sopii tähän täkkiin.

    VastaaPoista
  4. Ihana täkki. Jos jää kodittomaksi, kelpaa mulle...

    anu

    VastaaPoista
  5. Upeanvärinen täkki, tuollaista kullanoranssia en olekaan ennen nähnyt. Mulla on kaksi Familonin vaaleanpunaista täkkiä. Ovat äidin vanhat ja alkavat olla aika finaalissa koska ovat niin ahkerasti käytetyt. En tiedä mitä teen jahka niistä aika jättää... Miksei täällä ole täkkejä kirppiksellä???

    VastaaPoista
  6. Anu: :-) Tämä ei ole niin kirkkaan oranssi, kuin kuvista voisi päätellä. Ja hinta oli "hieman" eri kuin niillä sinun löydöilläsi, kerro niiden kahden peiton hinta kolmella !

    Rhia: enpä ole minäkään ennen tällaiseen täkkiin törmännyt kirppiksellä. Olin nyt sellaisessa paikassa, jossa en ole ennen ollutkaan. Tämä oli suurinpiirtein ainoa ostamisen arvoinen asia... ;-) Vaaleanpunaiset täkit kuulostavat tosi kauniilta !

    VastaaPoista
  7. Voi miten paljon IHANAA silmänruokaa blogissasi, upeita värejä; laittauduin lukijaksi, palaan useamminkin ;-D
    Löysin tänne Uuden kuun Mirkan blogista.

    VastaaPoista
  8. Tosi nätti!

    Minäkin muistan lapsuudesta, varmaan mummilasta, tuollaiset Familonin täkit, joskin syvänpunaiset. :)

    VastaaPoista
  9. Oi että on nätti peite! Osaisinpa itsekin noin hyvin!

    VastaaPoista
  10. Mags: voi kiitos <3 Kiva, että laittauduit :-)

    Karoliina: tämän tyyppisiä on kuulemma annettu paljon häälahjaksi joskus !

    Jessica: en ole itse tehnyt tuota Amy Butlerin peittoa, jos sitä tarkoitat :-) Se on Ninnuskan tekemä, itse en ikinä kykenisi moiseen.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !