torstai 31. maaliskuuta 2011

LAATUA ETSIMÄSSÄ


Halvalla ei saa hyvää.  Köyhän ei kannata ostaa halpaa. Ja niin edelleen. Kallis ei välttämättä ole hyvä eikä yleensä ainakaan paras hinta-laatusuhteeltaan. Ja niin edelleen.

Olen kohtalaisen kypsä siihen, että edes kohtuullisen suurella rahallisella panostuksella ei saa hyvää tavaraa. Eilen hajosi pari vuotta vanha Alessin keittiörullateline, naps, ja se oli kahdessa osassa. Ostin sen aikoinani juuri siksi, että halvat puiset muutaman euron - kympin häkkyrät tuppasivat räjähtelemään käsiin. Just.  Odd Mollyn vaatteiden osalta paloi käpy aivan karrelle siinä vaiheessa, kun kuvassa näkyvä Pointelle poncho ensin karisti nappinsa kerran käytön jälkeen ja heti perään huomasin siinä ISON purkautuman toisen napinläven ympärillä.  Ja siitä parin päivän sisään huomasin Melton coatin KAIKKIEN napinläpien purkaantuneen niin, että kangas irtosi ompleen alta :-/   Muutakin valitettavaa ko. merkin vaatteista löytyy. Soitin vaatteiden maahantuojalle, jota asia kiinnosti harvinaisen vähän. Eipä minun yhden naisen boikottini varmaankaan missään myyntitilastoissa näy, mutta se, että maahantuoja ei mitenkään edes pahoittele asiaa ja kuittaa kommentit olankohautuksella on suorastaan harvinaisen tympeää. Ko. merkin vaatteiden laadussa on tapahtunut merkittävää heikentymistä sitten alkuvuosien ja sama koskee kuulemma muitakin aiemmin laadukkaita vaatemerkkejä, kuten Filippa K:ta. Taidan itse siirtyä pysyvästi kirppis/H&M/second hand -linjalle, harmittaa sen verran paljon. Itse asiassa kaapissani on kohta lähes kymmenen vuotta vanhoja H&M:n vaatteita, jotka pelittävät edelleen ihan hyvin, ja kirppishankinnoissa ei ainakaa ole isojen summien hukkaan heittämisestä kyse, vaikka joku artikkeli sattuisikin olemaan ihan ritsa.

Onko muilla vastaavia kokemuksia ? Mitäs tehtäis ?

26 kommenttia:

  1. Meilasin sulle :D en viitsinyt tässä selittää.....

    VastaaPoista
  2. Ihan samoja havaintoja. Parikin kallista vaatetta on mennyt pilalle ekassa pesussa tai jotenkin muuten osoittanut huonolaatuisuutensa. Sen sijaan yhtäkin henkkamaukka-villatakkia pidin vuosikausia, siis kirjaimellisesti kulutin sen puhki. Pesussa se ei miksikään mennyt.

    Pari vuotta sitten ostin elämäni ensimmäisen Laura Ashleyn vaatteen. Olin aina kuvitellut että ovat superlaadukkaita, kun hintaakin on melkoisesti. Vasta kotona huomasin että paita on Made in Turkey. Silloin tuli kyllä mieleen, että mitä järkeä: jos halpisketjujen ja kalliiden merkkien vaatteet on valmistettu samoissa halvan tuotannon maissa, missä se ero loppujen lopuksi on? Paitsi hinnassa ja mielikuvassa?

    Ai niin, sama juttu muuten farkkujen kanssa. Alipalkatut kiinalaisnaiset valmistavat sekä kalliimmat että halvemmat merkit.

    Tarkoitus ei nyt ollut puolustaa H&M:ää tai muita halpisketjuja, vaan todeta ettei hinta todellakaan aina takaa laatua.

    Mutta mitäs tosiaan tehtäis? Mulla vaateostot ovat jääneet viime aikoina vähiin, mutta periaatteessa yritän varmistua siitä että hinnalle on joku muukin peruste kuin merkki: kotimaisuus ja laadukas materiaali ovat aika hyviä perusteita.

    VastaaPoista
  3. mirka: kiitos, palaan asiaan :-)

    Lumikko: mietin ihan samaa asiaa tätä kirjoittaessani ! Kaikki vaatteet ovat nykyään made in China tai Turkey tai mitä lie. Varmaankin ainoat Euroopassa valmistetut vaatteet, joita olen viime vuosina hankkinut, ovat hiukan iäkkäämpiä kirpputorilöytöjä :-/ Mielikuvissa ja ehkä suunnittelussa on se ero, jos jotain pitää hakea. Niin, ja siinä hinnassa myös.

    En minäkään halua mainostaa H&M:aa, mutta en kyllä moitikaan ko. firmaa tässä valossa. Lastenkin H&M-vaattet ovat kestäneet käyttöä ja kierrätystä tosi hvyin, olen ihan yllättynyt siitä !

    Toisin kuin voisi ehkä kuvitella, niin en minäkään pelkän merkin perusteella osta mitään. Odd Mollyn vaatteita olen ostanut siksi, että kukaan muu ei tehnyt sellaisia muutama vuosi sitten ja tykästyin vaatteiden tyyliin ensi silmäyksellä. Laatu olikin vielä silloin erinomaista. Nyt tosiaan boikotoin kyseistä merkkiä, haluan ostaa sellaista, joka kestää käyttöä ja aikaa. Kotimaisuus ja laadukas materiaali ovat erinomaisia kriteereitä, vielä kun löytyisi joku valmistaja, joka täyttää nämä ehdot ja lisäksi tekee visuaalisesti silmääni miellyttäviä tuotteita.

    VastaaPoista
  4. Jep, mua kyrsii ihan kympillä, kun ostaa lapselle 30-100 euron trikoopaidan Småfolkilta, Gantilta jne.. ja se on muutamassa pesussa aivan haalistunut ja nyppyinen. Ostan samaan aikaan H&M:n 7,95 euron paidan. Pesen henkkamaukkaa suhteessa paljon enemmän, kuin noita "parempia". Ja kappas, parissa kuukaudessa henkkamaukan paita on vielä ihan samannäköinen, kun se kalliimpi on nyppyinen, usein muotonsa menettänyt ja väreiltä haalistunut. Argh!

    Niin, ja lisättäköön, että mulla on oikeasti aika monta H&M:n paitaa vuodelta -98, jolloin olin siellä töissä.

    VastaaPoista
  5. Molly-debattihan on kai vieläkin aikalailla käynnissä lahden toisella puolella juuri laatuongelmiin liittyen. Eli varmaan kannattaisi maahantuojaakin hiukan kiinnostaa... :/

    VastaaPoista
  6. Nanna: meillä on ollut lapsilla pari Gantin trikoopaitaa, jotka menivät HETI aivan hirveän näköisiksi, nyppyisiksi ja nuhjaantuneiksi :-/ Ei tosiaan kannata ja meillä onkin pysytty vuosia H&M/Lindex/ GAP -linjalla. Näitä vaatteita joudun heittämään pois vain siksi, että niihin tulee joitain ikitahroja, joita ei saa millään konstilla pois. Muut lähtevät yhden taikka kahden lapsen käytön jälkeen eteenpäin :-)

    VastaaPoista
  7. Soccermom: joo, näin olen ymmärtänyt ja siksi hiukan ihmettelinkin suhtautumista tähän asiaan. Kun ongelma on tosiaan tiedossa ( ? ) eikä mikään yksittäisen ihmisen valituksen aihe. Kiva kun kävit pitkästä aikaa ! :-)

    VastaaPoista
  8. Nyt on pakko kommentoida, vaikka on kiire! Mulla on OM:n vaatteissa tullut samat ongelmat vastaan. Mielestäni villatakkikin nyt nyppyyntyy ihan yhtä lailla kuin halvat tekokuituneuleet. Laatu on laskenut tuotannon kasvaessa. Ihan selvä.

    Paljon olis aiheesta, mutta nopeasti vain sanon, että mä ostan kans tästä lähin sitä mikä on edullista, mistä luulen pitäväni pidempään ja kirppistelen.
    Nahkakenkiä en vielä tekonahkaan vaihda, niissä laatu ja korjattavuus onneksi on säilynyt ainakin osittain.

    VastaaPoista
  9. Kannatan kirppisvaatteiden suosimista! Valitettavasti ns. kalliidenkin merkkien teko tapahtuu usein sarjatuotantona eikä laatua pystytä aina kunnolla valvomaan. Toisaalta itse olen erittäin tyytyväinen esim. Max Maran, Peak Performancen tai Andiatan laatuun. Lisäksi kotimaisten suunnittelijoiden kuten katri/n:n tai IVANAHelsinkin vaatteet ovat kestäneet minulla erittäin hyvin.

    VastaaPoista
  10. Omat mollyni ovat kestäneet toistaiseksi. Onkin valitettavaa, jos laatu on heikentynyt noin selvästi. Mielestäni tuon hintaluokan vaatteen tulee kestää. Nyppyyntyminen, irtoilevat napit, ratkeilevat saumat ja haalistuminen ei sovi laadukkuutta markkinoivaan brändiin.

    Tosi kurja juttu! Täytyy sanoa, että harkitsen seuraavaa ostostani kaksi kertaa.

    VastaaPoista
  11. Voi että. Kurja lukea. Minä en ole minkään vaatemerkin suosija, mutta hankin juuri elämäni toisen OM:n neuletakin muutama viikko sitten uskoen sen laadukkuuteen ja jonkinlaiseen "persoonallisuuteen". No, aika näyttäköön, onko neuletakki kelvollinen ja sekundaa. Siitä olin hieman näreissäni, että se tehty Kiinassa. Tuohon hintaan odottaisi saavansa edes jotain Euroopassa tehtyä.

    Odd Mollyn maahantuoja hoiti hommansa mielestäni huonosti. Hänen olisi pitänyt edes pahoitella tuotteen laatua ja ehkä tarjoutua korvaamaan osa tuotteesta tai tarjota joku pieni juttu tilalle. Yksikin asiakas on tärkeä, koska yksilöistä koostuu satoja asiakkaita.

    VastaaPoista
  12. Emilia: tosi kurja kuulla, että sinulla on vastaavia kokemuksia :-/ Juuri hypistelen ainakin pari vuotta vanhaa OM:n neuletakkia, jonka olen ostanut vielpä käytettynä: siinä ei ole moitteen sijaa ! Siis mitä ihmettä on oikein tapahtunut ? Ja ei, tekonahkaa ei tähänkään taloon tule, ei kenkinä eikä muuten !

    Absolutely white: ostaisin vaikka kaiken kirpputorilta, mutta kun se on niin tuuripeliä kokojen kanssa :-) Max Marasta minulla ei ole mitään kokemusta eikä Andiatasta. Peak Performancenkin laatu laski mielestäni siinä vaiheessa, kun niitä alettiin myydä joka kaupassa ( omistaja vaihtui ). Kotimaisia suunnittelijoita pitänee tosiaan ruveta seuraamaan tarkemmin, josko sieltä löytyisi minullekin joku suosikki :-)

    Lehtokotilo: minullakin on iso osa OM:n vaatteista pysynyt hyvänä, mutta silti näitä rikkoontumisia ja muita on ollut ihan liikaa ! Varsinkin hiljattain.

    Katja: ei kaikissa OM:n vaatteissa ole onneksi ollut moittimista. Toivottavasti olet saanut käyttöösi hyvät ja kestävät yksilöt. Sehän siinä on, että OM tekee hurjan kivoja vaatteita, erilaisia kuin muut. En olelöytänyt vastaavia vaatteita mistään ( paitsi suoria kopioita esim. KappAhlista ).

    VastaaPoista
  13. Liity meidän totaali2nd-ihmisten joukkoon! :D

    Kirppis- ja kierrätysvaatteiden yksi hyvä puoli on se, että ostohetkellä jo yleensä näkee, millaiseksi vaate menee käytössä ja pesussa. Ei ole ensimmäisen pesun yllärikulahtamisen vaaraa ;) Saman merkin sisällä on paljonkin eroja - myös H&M:ssä. Toinen vaate kestää vuodesta toiseen, toinen kulahtaa kahdessa pesussa ihan mahdottomaksi.

    VastaaPoista
  14. Hyvä aihe, ja itsellenikin tärkeä. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa ajatusta olen minäkin suosinut, mutta mitä järkeä jos kalliskin sanoo poks ensimmäisessä käytössä! OM:t toistaiseksi pysyneet ehjinä käytössäni, mutta kun näitä juttuja olen kuullut yhden jos toisenkin "suusta", niin olen jättänyt yhtä villatakkia lukuunottamatta koko kevät-kesä malliston väliin... Harmi tämmöinen!
    Mielestäni maahantuojan käytös oli törkeää.
    Muutenkin allekirjoitan melkein kaikki tämän postauksen kommentit.

    VastaaPoista
  15. Ninnuska: aika paljon ostan käytettynä jo nyt, puolet ainakin :-) Ihan totta tuo mitä sanot, ostohetkellä käytetystä näkee sen, että millaiseksi se on jo mennyt käytössä. Se mitä pitäisi opetella ( oikeasti ) on se, että itse tekisi/korjaisi/tuunaisi vaattensa.

    Susanna: niinpä ! Jos H&M:lta saa vastaaavan ( huom ! ei kuitenkaan samanlaisen ) noin 1/10 hinnalla ja laatu on vähintään yhtä hyvää, niin eipä ole mitään järkeä maksaa noita summia mitä tiettyjen merkkien vaatteista pyydetään :-/

    VastaaPoista
  16. Surullista tuo laadun huonontuminen Mollyn vaatteissa. Mäkin olen ostanut vain muutaman OM vaatteen tästä kevät/kesä-mallistosta. Kovin moni juttu ei vaan houkuttele niin paljon, että olisin valmis maksamaan täyttä hintaa. Ehkä sitten, kun alennusmyynnit alkavat olla 40-50% luokkaa...

    Sen sijaan olen ostanut useita vaatteita uusimmasta Chillin mallistosta ja niiden laadussa ei ole ollut valittamista. Eli niitä voi ainakin vielä suositella, jos muuten tykkäät ko. merkistä :) (Toivottavasti CN ei ikinä kasva niin isoksi, että alkavat tinkiä laadusta..) Kokemukseni mukaan hyvin ovat kestäneet myös ainakin Hunkydoryn ja DAY Birger&Mikkelsenin vaatteet.

    H&M:ltä saa ihan käypää tavaraa, kunhan jättää ne pahimmat tekokuiturätit väliin. Ostan lastenvaatteet useimmiten Po.pista, Benettonilta tai juuri H&M:ltä, ja esim. H&M:n trikoo-raitapaidat ovat kestäneet yhtä hyvin kuin Po.pin vastaavat. Sen sijaan housuissa on ollut suurta eroa Po.pin hyväksi. Benettonin lastenvaatteet ovat laadultaan korkeintaan keskinkertaisia, mutta sieltä löytyy usein nättejä vaatteita erityisesti tytölle.

    Tee joskus sellainen postaus, missä on parhaat vinkit vaatelöytöjen tekemiseksi kirpparilta :) Mitä kannattaa katsoa, mistä jne.? Mulle nuo kirpparit ovat aika vieras maailma, olen enemmänkin kunnostautunut alennusmyyntien suhteen, joten olisi kiva lukea vinkkejä :) Mitä mieltä muuten olet ebayn Molly-tarjonnasta? Olen käynyt siellä joskus katselemassa, mutta mielestäni hinnat ovat vaikuttaneet aika korkeilta verrattuna siihen, millä hinnalla saisi takuulla uusia ja aitoja Mollyja alennusmyynneistä. Eri asia tietysti ne hienot vintage-löydöt joita ei enää kaupasta saa, mutta niitä taitaa haluta moni muukin ja hinnat ovat sitten sen mukaisia... Mutta jos joskus jaksat, niin kirjoita siitäkin, kun sulla on kokemusta noista 2nd hand -jutuista :)

    VastaaPoista
  17. Mollyhullu: itse en ole ostanut mitään tämän kevään mallistosta, eivät houkuttele nuo vaatteet tällä hetkellä yhtään :-/ CN tekee kivoja vaatteita, mutta ne eivät ole ihan "mun". Hunkydorylta on ihan ok sen vähän perusteella, mitä minulla on ja DAY samoin.

    Tosiaan, halpakaupoissa on merkin sisällä enemmän laatuvaihtelua, se tasalaatuisuus siis puuttuu. Osa on ihan kuraa ja osa taas paljon enemmän kuin hintansa arvoista. Benettonin laatu on menetetty jo vuosia sitten, mutta eivätpä ne kovin hinnakkaitakaan ole.

    Tein juuri hiljattain postauksen kirppislöytöjen tekemisestä, mutta se oli sellainen yleiskatsaus. Mietin tätä ehdotustasi, josko keksisin jotain lisäsanottavaa siihen edelliseen :-) nettihuutokaupoistakin voisin kirjoittaa jotain, hmmm. Odd Mollyt eBayssa ovat tosiaan usein a) aika hintavia b) feikkejä c) sellaisia, jotka ovat jääneet käsiin aikoinaan, yleensä ihan syystä ;-) Niitä vanhempia yleensä kärkkyy aika moni ja hinnat kohoavat suhteellisen korkealle niissä. Kiitos ehdotuksesta, otan näitä mielihyvin vastaan ( vaikka joskus toteuttaminen voi kestää ! )

    VastaaPoista
  18. Tilasin taannoin Wishwearista OM:n alusmekon. Parasta oli, että se tuli suoraan tehtaan paketissa ja oli valmiiksi rikki! Yksi olkain oli katkennut. Oli kyllä Wishwearin myyjäkin ihmeissään. ChillNorwayn hupparissa oli myös kirjailtu logo siten, että se oli tehnyt reiän huppuun. Harmi, että huomasin tämän vasta niin myöhään, etten enää viitsinyt siitä motkottaa. ;( Murr. Myös minulla on muutamat OM:n neuleet rumasti nukkantuneita. Hyviä kokemuksia on puolestaan Gantista, Hilfigeristä ja FilippaK:sta.

    VastaaPoista
  19. Vino pino: aika erikoista tuo, että tuote on valmiiksi rikki ! Olen muuten tilannut Wishwearista yhden OM:n paidan, joka oli kokoa-paria pienempi kuin mitä kokolappu antoi ymmärtää :-/ Laputusvirhe kuulemma. Palautin paidan ja sain rahat takaisin, palvelu siellä oli kyllä moitteetonta. Wishwearilla on muutenkin kivoja vaatteita myynnissä, harmi vain, että putiikki on ihan väärässä päässä Suomea ! Onneksi on internet :-) Neuleiden nukkaantuminen ajaa minut melkein järjiläni, nukkaputsarista huolimatta ! ;-)

    VastaaPoista
  20. Käsittämätöntä, ettei maahantuojaa kiinnosta laadun heikkeneminen. Mielestäni heidän pitäisi kyllä tällaiset valitukset (etenkin, kun kyse ei selvästikään ole yksittäiskappaleesta) välittää eteenpäin valmistajataholle.

    Mutta tässäpä hyvä esimerkki siitä, miten kuluttaja saa äänensä kuuluville!

    VastaaPoista
  21. Karenina : olen ihan samaa mieltä ! Kyse oli kuitenkin kahdesta eri tuotteesta. Olisi varmaankin pitänyt latoa kaikki tiskiin samaan syssyyn :-/

    Ja kyllä vain, vaikka tämän blogin lukijamäärät eivät mitään huimia olekaan, niin useampi sata ihmistä täällä päivän aikana kuitenkin käy.

    VastaaPoista
  22. Moikka!Kiva kuulla että muitakin raivostuttaa vaatteiden laatu!! Yhdyn myös mielipiteeseen että halpis-kauppojen vaatteet voivat olla jopa parempilaatuisia....
    Mielestäni kannattaa ehdottomasti kertoa eteenpäin vioista, muutenhan vaatteen valmistaja ei ikinä saa tietoa siitä ja uskoo että vaatteet ovat korkealaatuisia!
    Ja kirppiksiltä ostaisin mielelläni vaatteita, mutta kun niitä olen kierellyt (tosin aika harvoin) niin en ikinä löydä mitään... Mielestäni siellä myydään paljon tosi huonokuntoista kamaa,nukkavieruja y.m....

    VastaaPoista
  23. Ladybird: kyllä raivostuttaa, tosiaankin ! Ja olen samaa mieltä, palautetta pitää laittaa eteenpäin, juuri sen palautteen itsensä vuoksi.

    Kirppiksillä on kieltämättä paljon myynnissä sellaista, jonka paikka olisi roskissa tai kaatiksella :-/ Mutta kyllä niistäkin löytöjä tekee, kun jaksaa vain kierrellä. Kaikilla ei tietenkään ole aikaa tai halua siihen, ymmärrän senkin hyvin ! Kiva kun kävit sinäkin pitkästä aikaa !

    VastaaPoista
  24. Lueskelen sun vanhempia OM-bloggauksia... Hyvä että laadusta ja sen puutteesta puhutaan. Olen ruotsalaisista blogeista saanut käsityksen, että OM:n pääkonttoriinkin otetaan noista ongelmista yhteyttä, mitä mieltä olet siitä? Mahtaisiko joku Mollyn edustaja vastata sellaiseen yhteydneottoon?

    VastaaPoista
  25. Mietin tuotakin vaihtoehtoa, mutta laiskuuttani se jäi tekemättä.... Varmaan olisi pitänyt dokumentoida ja laittaa kaikki jutut yhteen ja lähettää sitten viestiä suoraan pääkallopaikalle. Maahantuoja oli tosiaan harvinaisen nihkeä vastaanottamaan kritiikkiä :/

    VastaaPoista
  26. Moi, ensimmäistä kertaa eksyin blogiisi ja sinulla on hyviä ja mielenkiintoisia kirjoituksia.

    Nuo laatuasiat tekstiilialalla ovat kinkkisiä ja itseänikin on suututtanut, että valmisvaatteet saattavat yhden käyttökerran jälkeen ratketa saumoista tai mennä muutoin rikki.

    Halusin kommentoida sinulle tuota, mikseivät valmistajat/maahantuojat kauheasti silti välitä kritiikistä tekstiilituotteisiinsa liittyen.

    Tämä johtuu varmasti pitkälti siitä, että tekstiilialalla yrityksillä ei ole tuottajavastuuta. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että tekstiiliyritykset eivät ole vastuussa esim. tuotteen kulutuskestävyydestä tai mitä tuotteelle tapahtuu sen jälkeen, kun se on ns. ympäristöjätettä.

    Valitettavasti edellämainittu on todennäköisesti yksi syy myös jatkuvaan laadun heikkenemiseen, kun valmistajat tuottavat yhä kiihtyvällä nopeudella jatkuvasti ja kokoajan uutta sesongista toiseen. Käytännössä yrityksien kannalta on yhden tekevää kestääkö tuote kuukauden vai puoli vuotta, koska vaikka tuote ei kestäisikään valmistaja voi vain vedota siihen ettei ole tuottajavastuussa.

    Tämä on johtanut siihen, että vaatteet valmistetaan ajatuksella että niiden ei ole tarkoituskaan kestää kuin sen tietyn sesongin ajan.

    Kuluttaja kannalta, joka etsii laatua ja kestävyyttä, tämä on aika kamalaa. Niin kauan kuin tekstiilialalle ei saada muutosta tähän asiaan liittyen, en usko että laatukaan oleellisesti paranee, mikä on sekä ympäristöä että kuluttajia ajatellen todella valitettavaa.

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !