tiistai 30. marraskuuta 2010

SUUNNITELMIA


Ennen joulua pitäisi vielä valmistella ja vetää läpi yhdet syntymäpäiväjuhlat. Niihin on valmistauduttu jo pitkin vuotta miettimällä vieraslistaa ja teemaa. Ehdotuksia on tullut kaikenlaisia, sekä helposti että vähemmän helposti toteutettavia. Erikoisin ehdotus on ollut valkovuokkosyntymäpäivät ja tavallisin prinsessateemalliset juhlat. Prinsessasynttärit kuitenkin pidettiin jo viime vuonna ja yhteistuumin olemme nyt sankarin kanssa päätymässä eläinsynttäreihin. Heikkona hetkenäni menin lupaamaan juhlien kohokohdaksi leppäkerttukakun, ja nyt alkaa sen hankkiminen hieman stressata. En osaa leipoa yhtään, kaikkein vähiten jotain kakkua ! Apua ! Muutenkin pitäisi keksiä jotain kivaa tarjottavaa, jotain vähemmän sokerista ja enemmän terveellistä. Aikuisillekin pitäisi olla jotain herkkuja. Kaikenlaiset ehdotukset otetaan mielihyvin vastaan! Jostain syystä omassa pääkopassani lyö ihan tyhjää, kun on tällaisista asioista kyse. Pitäisiköhän palkata party planner ? Kai niitä sellaisiakin on, jotka ovat erikoistuneet pikkulasten juhlien järjestämiseen ? ;-)

6 kommenttia:

  1. Moikka!

    Lisäsin blogisi joku aika sitten listalleni. (En kylläkään saa ilmoituksia uusista päivityksistä, mikä on vähän outoa?)

    Meillä oli vähän aikaa sitten Noan synttärijuhlat ja niissä tarjottiin mansikka-vuohenjuusto-pinaattisalaattia, BLT-voileipiä, tomaatti-mozzarella-basilikatikkuja, hedelmätikkuja, poppareita, cupckeja ja pavlovakakkua (FB:ssa on kuvia). Ainakin noihin tikkuihin saa helposti terveellisiä juttuja. Ja jos tikkuun laittaa koristeeksi jotain eläinaiheeseen liittyvää, niin ne on kiva näköisiäkin sekä sopivat teemaan. Kakkuasiassa en oikein osaa antaa vinkkejä, koska en ole koskaan tehnyt mitään teemakakkua.

    Kauniita kuvia koko blogi pullollaan!

    VastaaPoista
  2. Koska K:n juhlat on? Ehtisinköhän mä tehdä teille sen leppiskakun...

    Pikkulasten synttäreillä ei onneksi ohjelmaa tarvitse niin kamalasti olla. Onko juhlat naamiaset? Silloin ohjelmaa tulee jo niistä asuista, kun niitä ihmetellään ja nauretaan :) Sitten voisi ripotella muovieläimiä juhlakattauksen joukkoon.

    Yksi, mikä tuntuu eskarissakin olevan suosittua, on eläinnaamareiden teko. Mitä jos olisi valmiita pahvisia puolinaamareita, joissa kuminauha valmiina - jokainen saisi itse koristella (värittää, liimata höyheniä/lankaa/tekokarvaa/paperinpaloja) omansa eläimelliseen tyyliin.

    VastaaPoista
  3. Leppiskakun voisi toisaalta korvata leppismuffinsseilla. tekee niihin vaan punaiseksi värjätystä kermavaahdosta kuoren ja iskee siihen lakusta tehdyt pisteet :)

    Meillä oli Emman synttäreillä aasinhännänkiinnitystä, se oli kiva ja yksinkertainen leikki, joka nauratti kaikkia. tarkoitus oli tehdä aasi itse, mutta sitten löysin parilla eurolla Tiimarista valmiin aasinhäntäpelin ja laiskuus voitti.

    VastaaPoista
  4. Kiitos ideoista ! Ja kiitos Atsalea leipomisehdotuksesta. Miten on, mahtaisitkohan ehtiä leipoa sen kakun ? Kaikki muu onnistuu kyllä, mutta se kakku tuntuu ylivoimaisen vaikealta.

    kaakao: kiva :-). Käyntejä on päivittäin paljon suhteessa lukijoihin ja minä ainakin mielelläni tiedän, ketä täällä käy. Omituista kyllä, jos päivitykset eivät näy ? Onkohan muilla samaa ongelmaa ? Tarjoilunne Noan synttäreillä kuulostavat älyttömän herkullisilta, ehkä jotain tikkuja pitänee tehdä. Hedelmät tähän vuodenaikaan vaan eivät ole ihan parhaimmillaan täälläpäin maailmaa... Ja kiitos !

    VastaaPoista
  5. Leppiskakun saa helpoiten kakkukeisarilta tilaamalla. Varmasti onnistuisit kyllä leipomisessakin, mitä näitä muita "tekosiasi" olen seurannut. Vau, mikä krääsämarket tuossa pöydällä! :)

    Aikuisille suosittelen kuohuviiniä ja vaikka kevyitä tapaksia. Niillä pääsee hyvään alkuun! Eikä se määrä, vaan se laatu. Kuten kaikessa muussakin.

    VastaaPoista
  6. Petriina, soittele tai tekstaa aikataulusta - siis että koska juhlat on! Mulla on vielä pitkä aika seuraavaan oman muksun synttärikakkuun, joten voisin kyllä hyvin auttaa sua tossa, koska nuo fantasiakakut on oikeastaan ainoa leivonnan muoto, josta tykkään :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !