lauantai 7. syyskuuta 2013

VOITTAJAFIILIS !

Kuvan kengät liittyvät tapaukseen.
Tuossa muutama viikko sitten mainitsin täälläkin ääneen, että minulla on tälle syksylle kaksi tavoitetta Kumiankka-projektin jatkoon liittyen. Ensimmäinen tavoite oli juosta kymppi tuntiin ja toisena tavoitteena oli kaivaa ne vatsalihakset esille. Sikspäkkiä ei valittevasti ole vielä näkynyt, mutta se kympin tavoite meni rikki tänään.  10. 02 km tuli juostua aikaan 56:36 ja varaa olisi ollut juosta vielä hiukan kovempaa. Ihan hyvä kuitenkin näin, jää sitten kirittävää tulevillekin lenkeille. Puhuu hän, joka vielä vuosi sitten inhosi juoksemista ja joka nyt suunnittelee voivansa  osallistua esimerkiksi johonkin juoksutapahtumaan, vaikkapa ensi keväänä. Huomannette tästä, että ihan mihinkään syvimpään murheen alhoon en ole vajonnut kaikesta valittamisesta huolimatta, kun kaikenlaisia tulevaisuuden suunnitelmia pystyn laatimaan esimerkiksi tällaisessa vähän vähemmänkin tärkeässä asiassa. Uutta varsinaista tavoitettakin mietin liikunnan saralla, tämä kympin juttu kun tuli toteutettua vähän liian nopealla aikataululla. Olen näköjään sellainen liikkuja, jota parhaiten motivoi jokin yksiselitteisesti mitattavissa oleva ( realistinen ) tavoite, kuitenkin sopivan rennolla meiningillä ja ilman kovia aikataulupaineita. Jatkossa eli syksyn aikana tavotteina voisivat olla kymppi aikaan 53:00 ja edelleen niiden vastalihasten löytyminen tuosta keskikerroksesta . Niitä kohti siis.

16 kommenttia:

  1. Waude! Minulla vain omenapiirakat paistuvat uunissa päivä päivän jälkeen...;)

    Polveni takia ei enää juoksua ikinä, mutta sen sijaan saan pyöräillä, ratsastaa, kävellä pitkkä matkaa ja uida. Eilen tuli kuntopyörä taloon eikä se jää nurkkaan pölyttymään!

    Sinä onnellinen joka voit juosta. Kohta voit osallistua oman ikäryhmäsi MM-kisoihin vaikka satasella tai kadella sataa, kuten teki R.

    Kumiankka ei katoa, mutta nyt olenkin käynyt mielettömän tyyriissä labroissa sen takia, että syy voi olla vaikka kortisolihormoni...Saan joka arkipäivä uutta viestiä nettiin omasta terveydentilastani ja pääsen sitä lukemaan salasanalla: Huimaa edistystä. Ja vähän pelottavaakin.

    Vauhdikasta syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, ajattelin lähinnä jotain kympin leikkimielistä kilpailua ! :DD

      Onneksi juoksulle löytyy vaihtoehtoja, tosin mulle se on helpoin ja tehokkain tapa kohottaa kuntoa. Kaikki aikatauluihin sidotut jutut ovat nounou, paitsi ajattelin yrittää saada tunnin joogaa mahtumaan viikkoon.

      Oletko kenties lukenut Kaisa Jaakkolan kirjoja ? :)) Mulla on tuossa kesken yksi.

      Poista
  2. Oi mahtavaa, onnea kympin tavoitteesta! Voin vain arvata hyvän olon fiiliksesi. Syysiloa treeneihin!

    VastaaPoista
  3. Hei upeeta! Mä diggaan tästä, antaa intoa taas omaankin yritykseen. Entäs ne leuat? ;)
    Suski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäisi varmaan asettaa tavoitteksi sitten ne leuanvedot myös ! Ehkä niiden vastalihasten löytymisen jälkeen sitten ? ;)

      Poista
  4. Kymppi alle tunnin on huikea suoritus! En ehkä itse pystyisi samaan, vaikka paljon urheilenkin... Saattaisi mennä tunti 7 min :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tarkkaan tunnut tietävän, että miten kauan sulla siihen kymppiin menee ! ;) Mähän en ole koskaan juossut niin paljon ja suunnitelmallisesti kuin nyt, olen jotenkin aina ajatellut, että se ei ol mun laji. Mun kiinnostusta lajia kohtaan ovat lisänneet selvästi älypuhelimen tuomat mahdollisuudet, alussa katsoin vaan aikaa ja lenkin pituutta ja ehkä vähän vauhtiakin, pikkuhiljaa sitten muita asioita, kuten nyt väliaikoja. Myös tavoitteet ovat muuttaneet muotoaan matkan varrella, tyyliin tavoitteena 30 min juoksua, 5 km juoksua, tunti juoksua, 10 km ja nyt sitten ovat mukaan tulleet aikatavoitteet. Hyviin juoksutuloksiin on varmasti vaikuttanut pelkän juoksemisen lisäksi se, että treenaan aika paljon jalkoja salilla.

      Poista
  5. Way to go girl! Oot mun idoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ! Mä en ole koskaan ollut kenenkään idoli ! :D

      Poista
  6. Oi vau!! Satuimpas eksymään juuri tänne kun sain omankin tavoitteen saavutettua :) Vasta kuukauden olen juoksennellut ympäriinsä ja tavoite oli puoli tuntia/5 km. No, kolme minuuttia meni yli mutta silti!! Se fiilis!! Priceless.
    Joten onnea hienosta saavutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Olen kyllä tyytyväinen. Nyt vaan uutta kohti.

      Ja tsemppiä sinne myös ! :)

      Poista
  7. Hienoa! Itse juoksi ruskamaratonilla Levillä 1.05 varttimaratonin, mutta siinäpä haastetta ensi syksyyn saada alle tuntiin... Lisään ihan blogin omalle blogilistalleni ja liityin myös lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se juoksuvauhti siitä paranee ! Itselläni on auttanut salitreenaus tähän, lihaskuntotreeniä on ollut paljon ja lisäksi olen takonut PK-alueella esim. sauvakävelemällä.

      Kiva, että löysit tiesi tänne ! :))

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !