sunnuntai 8. syyskuuta 2013

RUUSUKELIM


Vihdoinkin meillä on olohuoneessa matto, joka on täsmälleen toiveiden mukainen. Matto on semiantiikkia, siinä on ruusuja mustalla pohjalla ja se on tarpeeksi suuri. Lopultakin siis löytyi villainen ruusukelim,  joka on noin 20-50 vuotta vanha ja Moldovasta kotoisin. Maton kunto on lähes virheetön enkä usko, että sitä saa normikäytöllä mitenkään piloille. Tiiviiksi kudottu villa hylkii näköjään kaikkea, maitoa, kaurapuuroa, suklaakokkareita ja erikokoisia ja -laatuisia murusia. Luonnonmateriaalit vaan ovat niin täydellisiä käytössä, kestäviä ja hyvin ikääntyviä sekä helppohoitoisia.

 Ruusukelim-mattoja myy satunnaisesti esimerkiksi  Carpetvista ja vähän isommassa määrin mm. hollantilainen Rozenkelim .  Parisen vuotta meni, ennen kuin sopiva löytyi, mutta hyväähän kannattaa aina odottaa, eikö ?

Modovalaisista matoista voi lukea vaika täältä ja meidän kotiin voi vähän paremmin kurkata uusimmassa Unelmien Talo & Koti lehdessä. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille !

44 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan kaunis matto! Kannatti tosiaan odottaa sitä oikeaa.

    VastaaPoista
  2. Ihana! Ostitko Rozenkelimistä? Mulla on sieltä pari juttua kytiksellä. Vähän vielä punnitsen valintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Matto löytyi Carpetvistan valikoimista, Rozenkelimillä ei ole ollut sopivan väristä ja kokoista.

      Poista
  3. Siis aivan ihana! Minullakin on ollut projektina löytää joku vastaava, sitä odotellessa olen tyytynyt sellaisiin edullisiin "kopioihin" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole tyytynyt, vaan olen sinnitellyt sen vanhan taljan kanssa. Mä olen todennut, että mitään väliaikaista ei kannata hankkia, ei kotiin eikä itselle. Kiitos ! :)

      Poista
  4. Teillä on niin tunnelmallinen sisustus - ihana matto!

    VastaaPoista
  5. Upea matto, erittäin kauniit sävyt siinä. Ja onnitelut tuosta lehtijutustakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Tykkään itsekin kovasti noista murretuista värisävyistä. Matto on oikein sopiva hankinta tähän vuodenaikaan.

      Lehtijuttujen tekoa on ollut hauska seurata ja niistä on jäänyt kivat kuvat itselle muistoksi.

      Poista
  6. Onpa upea matto. Villamatossa on mahtavat ominaisuudet, riittää kun pyyhkii tahrat heti pois ja tuulettaa lumessa talvisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja niin on, meille ei taida enää muunlaisia tullakaan.

      Poista
  7. Ihana matto! Värit käy vallan hienosti yhteen :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis matto ja kaunis tuoli ja kaunis arkku ja....tykkään todella...:)

    VastaaPoista
  9. Kiitos mattovinkistä! Tuo hollantilainen putiikki oli ihan uusi tuttavuus. Kaunis huone noin ylipäätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos linkeistä oli jotain hyötyä. Tällä kokemuksella voin suositella ainakin tuota Carpetvistaa, tällaisia mattoja tosin siellä on paaaljon pienempi valikoima kuin tuossa toisessa putiikissa. :)

      Poista
  10. Voi miten kodikasta ja viihtyisää teillä on! Matto on kaunis, mutta mun katseen vangitsi toi aivan ihana nahkatuoli, wou! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nahkatuoli on miehen lahja kavereiltaan, mun muistaakseni valmistaja on tanskalainen ( ? ) S.O.U.L. ja sitä myy Vepsäläinen.

      Poista
  11. Ihana lehtijuttu. Hain lehden tänään.

    VastaaPoista
  12. Älyttömän ihana matto. Terkut Köpiksestä, täytyypä hakea Talo ja Koti tuohon Bolig livin jatkoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !

      Oi, Köpis on ihana. Toivottavasti reissunne oli onnistunut ! :)

      Poista
  13. Matto on kaunis! Muuten en kyllä voisi asua kodissanne, muistuttaa liikaa ensimmäistä työpaikkaani romu(antiikki)liikkeessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Ja uuh, ihan unelmalta kuulostaa tuo ensimmäinen työpaikkasi, vanhat esineet vaan ovat niiin kiinnostavia !

      Poista
  14. Olen kelimien ystävä. Tuo ruusukelim on todella kaunis ja muutenkin sisustus on upea, mutta kotoisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kelimit ovat kauniita ja kevyitä mattoja, olen tykästynyt niihin minäkin.

      Poista
  15. Tosi kaunis matto ja kaunis olkkari <3

    VastaaPoista
  16. Jestas miten upea matto! Sehän on kuin maalaus. Täytyy tunnustaa että sinun mattopostauksesi ovat innoittaneet etsimään villamattoja ja tänä kesänä sattui eteen sellainen löytö että huh heijaa. Laadukas "itämainen" villamatto virheettömäss kunnossa lähes käveli syliin kirppiksellä huikeaan 36€ hintaan. Eli iso kiitos inspiraatiosta, sekä minä että isäntä olemme erittäin tyytyväisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Ja kyllähän se tosiaan muistuttaa maalausta, kehyksineen päivineen.

      36 € villamatosta on ihan naurettavan vähän. Onnittelut hyvästä löydöstä !

      Poista
  17. Hieno matto! Ja kauniita värejä teillä, ihastelin jo lehtijutussakin!

    http://pjapienet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Meillä on tosiaan värejä, mutta ihan riittämiin sitä valkoistakin...

      Poista
  18. Vauu mikä matto. Lueskelin Unelmien Talo & Koti lehteä tietämättönä että teidän koti on siellä ja jäin hetkeksi "monttu auki" miettimään että kenenkäs tutun koti on päässyt lehteen. Haha, hassua kun ensimmäinen ajatus oli se "kenen tutun". Hoksasin kyllä pian kenen ihanasta kodista oli kyse. Niin ja korjasin ajatusta sitten että "no blogi tutun". :D Heh. Kivaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, tosiaan ! Mutta kyllähän tässä vähän tutustuukin :))

      Kiitos samoin sinne !

      Poista
  19. Arvaa, onko mielessä tuollainen matto ja just riittävän isona.

    Kiitos vinkistä: Lisäänkin huomiseen ostoslistaani Unelmien Talo & Koti -lehden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan :)) Voi olla vaikea löytää, mutta kokeile noita linkkejä.

      :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !