sunnuntai 11. elokuuta 2013

TAPETTIHOMMIA ELI VÄHÄN REMPPAPÄIVITYSTÄ



Kallismaan remontti etenee hiljalleen. Navettaremontin lisäksi on tehty terassi ja vähän pihahommia sekä puuhasteltu sisätiloissa. Kunnon keittiötä ei vieläkään ole, mutta lankkulattiat on maalattu ja yksi huone on saatu levytettyä ja tapetoitua.  Levyttämisessä ja tapetoinnissa olikin urakkaa kerrakseen, talon seinät kun ovat ihan kierot,  joka suuntaan vähän tai vähän enemmän vinksallaan. En tullut oikein loppuun asti ajatelleeksi tuota tapettivalintaa... joku rönsyilevämpi kuvio olisi varmastikin ollut helpompi kaikinpuolin. Raitojen saaminen edes jotakuinkin suoraan oli nimittäin aikamoinen homma, mutta mies onnistui siinä olosuhteet huomioon ottaen oikein mallikelpoisesti.


Hirren päälle laitettiin ensin kerros hengittävää, huokoista puukuitulevyä eristeeksi ja pintaa tasoittamaan. Saumakohdat teipatattiin märällä paperinauhalla, puukuitulevyt esiliisteröitiin muovittomalla liisterillä ja tapetoitiin makulatuuripaperilla. Makulatuuritapetin päälle tuli sitten tämä Pihlgren & Ritolan Kanerva, jonka laittamisessa tosiaan oli melkoinen taiteileminen. Onneksi huonekorkeus on tässä huoneessa vain kahden metrin luokkaa, joten tapetin käsittely oli kuitenkin suhteellisen helppoa ( näin sivustakatsojan mielestä ainakin ).


Tapetin pohjaväri on ovela, sellainen haalea limenvihreä. Väriä on vaikea saada kuviin oikein, se näyttää helposti joko vihreältä tai sitten keltaiselta. Lattia on lakkaöljymaalilla maalattu vaaleanharmaaksi ja tulevat lattialistat maalataan samalla maalilla ja sävyllä. Vanhoja lattialistoja ei kannata enää laittaa paikoilleen, ne ovat harmittavan huonossa kunnossa. Katto jäänee tummaksi, en ole oikein innostunut sen maalaamisesta tai pinkopahvittamisesta. 


Tapettipöytänä toimi navetasta löytynyt vanha 50-luvun ( ? ) laakaovi. Näitä ovia on kymmenkunta ja olemme pohtineet niiden sijoituspaikkaa. Kaatopaikallekaan ovia ei oikein raaskisi viedä, joten jos joku tarvitsee tällaisia omaan käyttöönsä, saa hihkaista !

21 kommenttia:

  1. Onpa herttainen tapetti!

    Tuttua tuo linjojen kanssa taistelu, meilläkin seinät vähän sinne tänne kallellaan ja huonekorkeus vielä 3,5 metriä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika suloinen kyllä.

      Huhuh, tuo 3,5 metriä kuulostaa pelottavalta... tässäkin oli tosiaan tekeminen.

      Poista
  2. Kaunista tapettia. Minulla on ihan kauhea tapetointikuume. Nyt kesällä kummankin lapsen huone sai omat uudet tapettinsa ja haluaisin jatkaa hommaa työhuoneessa ja eteisessä, mutta jäänee ensi kesään. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä! Ja voi lääh noita lattialankkuja. Mökkikuume on suuuuuuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme tosi tyytyväisiä, että vanha lattia on säästynyt suurimmaksi osaksi. Yhteen huoneeseen sen joutuu tekemään uusiksi, mutta sillä ei onneksi ole kiire.

      Kiitos :)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää!Vinojen seinien tapetointi on kamalaa puuhaa, mutta sitten kun huone on kalustettu niin kummasti ne virheet katoaa.

    VastaaPoista
  5. Hienolta näyttää! Ja mun silmään tuo ruskea katto sopii tuohon oikein hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskea katto sopii munkin mielestä ihan hyvin. Huone on vaan tosi matala, joten siksi olemme miettineen katon maalausta/pahvittamista.

      Poista
  6. Tuo tapetti on niin kaunis! Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Se on aika erikoinen väriltään, mutta tykkään siitä silti. Tai juuri siksi :)

      Poista
  7. Olettepa edenneet hyvää vauhtia. Tapettivaihe on vaiheista paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapettivaihe on ihana vaihe :) Toivottavasti ei tule mitään ihmeellistä vastaan päätalon osalta sitten myöhemmin...

      Poista
  8. Hei vaan, tulin yhden FB-kommentin perässä tänne etsimään lattia-asioita ja löysinkin tämän postauksen. Ootteko jo kyysänneet laakaovet jonnekin vai vieläkö ovat jemmassa? Saattaisin olla X-määrästä kiinnostunut vähän koosta, kätisyydestä ja kunnosta riippuen.

    Tää Kallismaa-projekti on kyllä ihana. Jos ei olis raksan kanssa kiirus, voisin vaikka kadehtia :)

    Ninja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      ovet ovat edelleen tallessa, mutta just tähän hätään mulla ei ole antaa mitään tietoja . Ainakin pesun tarpeessa ne ovat. Kädensijat taitavat puuttua myös.

      Palataan tähän. Mä yritän muistaa kuvata ovet kun mennään Kallismaalle seuraavan kerran valoisaan aikaan !

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !