perjantai 2. marraskuuta 2012

KESÄKOTIKIVAA KIRPPIKSELTÄ


Olen katsellut sillä silmällä tällaisia kukallisia emalikippoja vaikka miten kauan. Järki on sanonut, että niillä ei meillä kotona tee mitään, mutta tänä kesänä keksin hyvän syyn hankkia muutaman kupposen.  Kallismaa kaipaa kipeästi kaikenlaisia mummolafiilistä henkiviä juttuja. Mitään käsitystä ei vielä ole, että mikä näiden varsinainen tarkoitus on, mutta luulen keksiväni sitä kysyttäessä yhden taikka kaksi. Pääasia on kuitenkin, että kipposet ovat suloisia ja ah, niin kesäisiä !

34 kommenttia:

  1. Oi kyllä, suloisia ovat!

    Etsin itse jokin aika sitten emalikulhoa tai vanhaa kattilaa koiralle vesikipoksi. Löysinkin, tuota samaa tyyliä kuin sinulla. :) Mutta olipa niiden hinnoissa eroa! Ihan samanlaisesta tavarasta pyydettiin kaikkea 8-40euron välillä. Korkea hintataso ja iso rojun määrä on se syy, miksi en itse kirppareita harrasta. Sulla selkeästi on joku vakituinen siisti ja edullinen paikka, sellaisen kun löytäisi itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rojun määrä kirppareilla ahdistaa kieltämättä välillä. Vakipaikkani on tosiaan melko siisti, edullisesta en tiedä. Maksan kirpparijutuista ihan hyvän hinnan, jos näen jotain sellaista, jonka haluan. Tosin, nämä kipot olivat edullisia, kolme euroa pienemmät ja isompi viisi :)

      Poista
  2. Mä en käsitä! Kaikki muut löytää noita kippoja, ja vielä useita(!), mutta minä en koskaan, en yhtäkään. Tai sitten jos tulee yksi huonokuntoinen vastaan, niin hintä on ihan törkeän korkea.

    Että ihanat on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh. Ei näitä aina näykään, nyt kävi tuuri ! Mutta pidän sut mielessä, jos osun yhtä hyvälle apajalle joskus :)

      Poista
  3. Emalit onkin tosi ihania ♥ Käytetään näitä tarjoilukippoina, muutama huono on pihalla kukka-astiana ja pari pientä neidin "keittiössä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri laitoin yhden ruukkukukan tuohon keltakukkaiseen, hyvin näyttää toimivan kotonakin ! :)

      Poista
  4. Mun tämmöisessä mummolakipossa on tällä hetkelläääää, hmmmm Sylvanian famielies tyyppei. :) heh. Kyllä niille siis aina jotain keksii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, meillä ei noita ( vielä ainakaan ) ole ! :)

      Poista
  5. Niin ihanat! Mullakin on yksi. Sain sen ystävältä joskus tuliaisina ja täynnä oman pihan luumuja.

    Noihan suorastaan huutaa sisäänsä ensi kesän mansikoita ja mustikoita. Että sitä odotellessa.
    Ja just eilen mietin, että kuukausi on taas kulunut ja kohta sulta pukkaa lokakuu kuvina. Vaikka just laitoit heinäkuun kuvina. Onneksi aika kuluu nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan tuliaisen olet saanut !

      Just näin. Marjoja ja sen sellaisia. Ja tein tänään sen kollaasin, en ole vain ehtinyt koneelle juurikaan. Tulossa on siis !

      Poista
  6. Oi, mulla on yksi tuollainen kippo, lapsuudenkodista kulkeutunut. Olisi ihana löytää lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä näkyy aina välillä, mutta taitavat tosiaan mennä kaupaksi aika äkkiä !

      Poista
  7. Meillä on mökillä samanlainen tuo kannellinen. Siinä säilytetään puuhellan päällä tulitikkuaskit. Siis tuiki tarpeellinen!

    VastaaPoista
  8. Erityisen kaunis tuo kannellinen, semmoista en oo ennen nähnyt. Mutta söpöjä kyllä kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin just tuosta kannellisesta. Vähän erikoisempi versio, mutta on tosiaan söpöjä noi muutkin.

      Poista
  9. Kauniita. Meillekin nuo sopisivat nyt, kun asumme maalla.

    VastaaPoista
  10. Mä olen ekat emalikipponi ostanut kirppikseltä jo lukioikäisenä ja käytössä ovat edelleen. Opiskeluvuosien bileissä niistä tarjottiin sipsit ja joskus jopa boolit, nykyään pop cornit tai salaatit. Kyllä noille aina käyttöä löytyy!

    Ninja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan löytyy, keksin jo itsekin pari käyttötarkoitusta näille. Ja boolimaljakin tuli hankittua tänään. :D

      Poista
  11. Me säilytetään noissa esillä marjoja, hedelmiä, tomaatteja jne. Niistä voisi tarjota vaikka kiisseliä tai vispipuuroa tai vaikkapa perunamuusia.

    a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan just eniten on tarvetta marjakipoille ja sen sellaisille. Ja voi vitsit, mun pitää varmaan tehdä vispipuuroa joku päivä !

      Poista
  12. Mullakin on noita kesäkodissa. Kannelliseen teen usein salaatin. Saa sitten jämät kannen kanssa jääkaappiin. Muissa säilön kaikenlaisia pieniäå tarjottavia. Ovat ne vaan niiiin kauniita!
    ps. Yhdeltä kirppikseltä löysin noita pelkkiä kansia. Nekin lähtivät mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea tuo salaatin tarjoaminen kannellisesta astiasta. Tosin, tuo purkki on aika pieni. Ja ovat tosiaan kauniita !

      Mitä meinaat tehdä kansien kanssa ?

      Poista
  13. Voi miten herkkiä - ja kauniisti kuvattuna. On se vaan niin kivaa, kun voi elää kesääkin tässä sivussa mm. tällaisten esineiden kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja juuri näin, ihan samaa mietin tänään. Kesää vähän erilaisessa muodossa tämäkin. :)

      Poista
  14. Tutunnäköisiä kippoja. Mun mummolla oli tuo oikeanpuoleinen ja keskimmäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, etttä näitä on ollut aika monessa mummolassa. Hauskoja ja nostalgisia ! :)

      Poista
  15. Minulla sokeria tuollaisessa kannellisessa kipossa, tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  16. Luulen, että tuo kannellinen on liian iso siihen tarkoitukseen, mutta joku pienempi astia voisikin mennä hyvin vaikka noin !

    VastaaPoista
  17. Meillä on lapsuudessa tarjoiltu tuollaisesta kannellisesta kiisseliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkakiisseliä tällaisesta kulhosta, kyllä kiitos ! :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !