maanantai 12. marraskuuta 2012

VÄHEMMÄN ROJUA, ENEMMÄN ELÄMÄÄ


Kaivelin arkistojen kätköstä yhden vanhan postaukseni, sillä tunnen tarvetta kerrata juuri kyseistä asiaa. Ei tarvitse kuin vilkaista ympärilleen tässä istuessa ja todeta, että kaikkea on, riittävästi ja liikaakin. Silti lähes jatkuvasti huomaan, että on taas tullut ostettua kaikenlaista, enemmän tai vähemmän tarpeellista. Viime viikonloppuna kävin sekä kirppiksellä että yhdessä antiikkiliikkeessä, enkä kummastakaan poistunut tyhjin käsin. Ja huom ! siellä kirpputorilla agendana olisi tavarasta eroonpääseminen, ei uuden ostaminen. Ja kyllä, myös käytetyn tavaran hankkiminen on shoppailua. Ei ihan hirveästi hyödytä, jos yhtä raivattua tavaraa kohden on kohta yksi tai kaksi uutta, ehkä mieluisampaa, mutta tavaraa kuitenkin. En oikein tiedä, miten selättää omista ongelmistani pahimmat, eli alla olevista kohdat viisi ja seitsemän. Olen kokeillut ostolakkoa ( ei toimi, keksin aina jonkun löydön tehdessäni syyn ostamiselle ), osittaista ostolakkoa ( keksin tähänkin jonkun pätevän syyn asian kiertämiseen ), yhden ja kahden tavaran hävittämistä jotain uutta hankkiessa ( toimii aika usein, mutta en ole tarpeeksi järjestelmällinen tässä ), järkisyitä ( " en tarvitse tätä tai mitään muutakaan " ), joka toimii joskus ( riippuu asiasta ) ja vaikka mitä muuta. Huoh.

"Rita Emmettin mukaan rojua on kaikki se, jolla ei ole paikkaa kotonamme tai työpaikallamme. Siivousalan ammattilaisten mukaan ylimääräisestä rojusta eroon hankkiutuminen vähentää usein kotitöitä jopa 40%.  "  Lainaus on kirjasta Ritva Rajander-Juusti Kohtuus kaikessa, enemmän elämää vähemmällä.

Suurin osa meistä tietää tuskallisen hyvin ne tavarapinot, joita siirrellään jatkuvasti paikasta A paikkaan B ja jotka todennäköisesti hetken kuluttua ovat paikassa C. Ne tavarapinot saavat kodin näyttämään epäsiistiltä ja ne vievät energiaa häiritsemällä ja aiheuttamalla toistuvia ajatuksia niiden hävittämisestä. Yleinen ratkaisu tähän pulmaan taitaa olla se, että koemme tarvitsevamme lisää säilytystilaa, isomman asunnon, lisää kaappeja, lisää laatikoita ja rasioita. Vaikka toteuttaisimme kaiken edellä mainitun, jonkun ajan kuluttua edessämme on sama ongelma: liikaa tavaraa vailla sijoituspaikkaa. Mitä sitten voisi asialle tehdä ? Poimin muutaman hyvän vinkin kirjasta Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria ( Kathrin Passig & Sasha Lobo ):

1) Näpit irti säilytysratkaisuista. Kaikki extrasäilytystila vain lisää ongelmaa, tyhjä tila vetää tavaroita puoleensa. Itse kutsun laatikoita ja muita pienempiä säilytystarvikkeita romunkerääjiksi. 

2) Epäselvät tapaukset kaatopaikalle. Jos et osaa päättää itse, niin hanki henkilökohtainen roskisopas ( jolla ei ole vaikeuksia heittää tavaraa pois ).

3) Perhepakkaukset ovat paholaisesta eli osta vain se määrä, jonka oikeasti tarvitset sillä hetkellä, vaikka saisit isomman määrän edullisemmin ( jotkut toki tarvitsevat perhepakkauksia, mutta ymmärsitte varmaan pointin ).

4) Älä hanki mitään varastoon.

5) Osta harkiten .

6) Lajittelu ei riitä, toimita tavarat sinne minne ne kuuluvat !

7) Tavarat pitäkööt suunsa supussa eli vältä muodostamasta tunnesiteitä tavaroihin.


"Emmettin kokemusten mukaan aineellisesta omaisuudesta luopuminen on merkitsevä teko, sillä sen avulla saa ammennetuksi energiaa, levollisuutta, iloa ja selkeyttä elämäänsä. Tavaramäärän vähentämisessä oleellista on tavaran säilyttäminen niin, että se on tarvittaessa helposti löydettävissä, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi esillä " Ritva Rajander-Juusti Kohtuus kaikessa, enemmän elämää vähemmällä. Näissä kahdessa ko.kirjan lainauksessa viitataan Rita Emmettin teokseen Kaikki paikallaan, rojuntaltuttajan käsikirja, jonka ajattelin lukea suraavaksi jonka luin myös.


 Onko muuten teillä muilla tarvetta tavaramäärän vähentämiseen vai onko homma hanskassa ? Hyvät vinkit jakoon, kiitos !

36 kommenttia:

  1. Homma on hanskassa, mutta hanska hukassa :D
    Puolustan aina ostojani sillä että laitan myös tehokkaasti kiertoon tavaraa. Joihinkin kiinnyn ja niistä en luovu. Mutta on se sellaista ikuista tasapainoilua onko romua liikaa vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan itsekin tavaraa kiertoon koko ajan, mutta silti tuntuu, että joka paikka pursuilee kaikenlaista. Ja nyt mulla on hyvä tekosyykin ostaa esim. astioita: Kallismaa. Kuitenkin osa kamoista jää kotiinkin, näköjään. Kirppikset ovat mulle varsinaisia vaaranpaikkoja, niille en saisi eksyä yhtään.

      Poista
  2. Elämä on taistelua liikaa tavaraa vastaan :) Isossa perheessä väkisinkin on tarvetta sille, tälle ja tuolle... Mutta oon niin sisäistänyt tuon moton "vähemmän tavaraa, enemmän elämää", että säälimättä laitan tavaraa kiertoon yhtälailla kuin sitä haalinkin :)
    - Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla, vaikka eihän sen pitäisi olla ! Ja tosiaan, perheenlisäyksen myötä sitä vasta tarvitseekin kaikenlaista, harrastusväleineitä, jatkuvasti uusia vaatteita jne. Huoh.

      Poista
  3. Amen. Meillä on hiissattu 3 vuoden aikana valehtelematta kuorma-autollinen tavaraa roskiin/kirpparille/kierrätykseen, ja silti ahdistaa. Nyt kun muutamme (taas) ahdistaa vielä enemmän. Toki meille on ilmaantunut kaikkea tavaraa lasten syntymän jälkeen, mutta silti. Sellainen askeettinen minimalismi vaikuttaa etenkin siivouspäivänä aika hauskalta idealta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askeettinen minimalismi ei oel yhtään mua, mutta kieltämättä, siivotessa siinä olisi puolensa. Yksi motivoiva tekijä tavaran kierrättämisessä ja vähentämisessä on juuri tuo siisteyspointti.

      Mutta hei, muuttohan on hyvä mahdollisuus karsia kaikenlaista ! :)

      Poista
  4. Minä olen kamala hamsteri... Ostan käsityötarvikkeita varastoon ja esim. lankoja ihan vaan kauniiden värien takia.... Olen kyllä siirtänyt shoppailun aika hyvin kirpputoreille paikatakseni huonoa omaatuntoa. Siivosin äskettäin vaatekaapit ja -huoneen, mutta tuossa ne ylimääräiset vaatteet odottavat kasseissa... Pitäis viedä ne nopeasti pois, etten ala näkemään niissä enää mahdollisuuksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo välivarastointi on vaarallista ! Kun päätöksen tavarasta luopumisesta on tehnyt, siitä pitäisi päästä eroon asap. Tai muuten tuo uusien mahdollisuuksien näkemisen vaihtoehto on varsin todellinen... Ja kyllä on käynyt niinkin, että olen jälkikäteen harmitellut jostain tavarasta luopumista hetkeä myöhemmin.

      Poista
  5. Hyvä keino on muuttaa pienempään kotiin, jossa on vähän säilytystilaa ;-) Meille kävi viime muutossa näin ja tuolloin todellakin paljastui kaiken sen käyttämättömän ja tarpeettoman roinan määrä! Minä käyn pari kertaa vuodessa kaiken läpi ja ylimääräiset/käyttämättömät jutut saavat mennä tarvitsijoille muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttamista pienempään on kokeiltu myös, toimii oikein hyvin ! Sekään vaan ei loputtomiin ole vaihtoehto, ainakaan kahden lapsen kanssa. Muuttaminen muutenkin on varsin hyödyllistä, kunhan siinä ruljanssissa vain ehtisi kippaamaan ne ylimääräiset jonnekin.

      Poista
  6. Huoh, oon siivonnut koko päivän maken vaatehuonetta... Valmiiksi tuli, mutta ei uskois ikinä, että kierrätykseen lähti 6 pientä jätesäkillistä vaatetta!!! Ja vielä Ouluun lähtee työkaverille pieni osa. Tosin puolustuksena sanottakoon, että makke "perii" kahden isoveljensä vaatteet. Mut silti!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo määrä ihan älyttömän paljon yhden pojan vaatehuoneesta ! :D Veikkaan, että sun vaatehuoneesta voisi helposti lähteä kierrätykseen saman verran... ;)

      Poista
  7. Samanlaisten juttujen kanssa täälläkin eletään...:)
    Olen yrittänyt opetella käymään esim. kirppapilla, ostamatta mitään, jos ei nyt jotakin ihan ihanaa ole löytynyt....:) Olen, jopa siinä vähän edistynyt. Aiemmin kirppareilla ja sisustuskaupoissa käydessä, oli sellainen olo, että eihän täältä voi ostamatta lehteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta kun yleensä löytyy jotain ihan ihanaa ! Mä en saisi käydä kaupoissa tai kirppiksillä ollenkaan, vaikka täytyy kyllä sanoa, että uutta ostan varsin vähän nykyään. Mutta vaikea noita paikkoja on vältellä ihan loputtomiin ja kirppislöytöjen tekeminen vaan on niin hauskaa !

      Poista
  8. Ma olen niinsanottu minimalisti mutta turhaa tavaraa kertyy silti, vahan mutta kuitenkin. Eilen vein sakillisen villa ja puuvillalankoja ystavilleni, saivat jakaa keskenaan. Mietin etta mitakohan ma olen ajatellut silloin kun olen ne ostanut, etta mulla on aikaa neuloa koko armeijalle...ja tanaan lahtee kangaskassi tyttojen opettajalle. Ihania kankaita taynna mutta kuka niista ehtii tassa perheessa joku jotakin tekemaan...

    Ma en kay enaa kirppiksilla silla ne on mulle ihan vihoviimeisia loukkuja. Sielta lotyy varmasti aarre jos toinenkin.

    oikeastihan sita tulee toimeen parilla perustavaralla...ennenvanhaan viis henkea saattoi asua kaksiossa. Sinne ei kauhean paljon mahdu tavaraa sitten enaa. Ajatelkaa etta nykyaan monilla kaksikymppisilla on jo pari kolme astiastoa kotonaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että vaikka olisi miten minimalisti tahansa, voi olla vaikea välttyä siltä, että kaikenlaista vain kertyy nurkkiin. Harva pystyy olemaan ostamatta yhtään mitään, varsinkin jos on kasvavia lapsia.

      Mäkään en saisi käydä kirpputoreilla ollenkaan, muu shoppailu ei enää tuota ongelmia. Verkkokauppojakin osaan vältellä, eli jotain edistystä on tapahtunut.

      Olen huomannut Kallismaalla ollessani, että miten vähällä sitä oikeasti tulee toimeen. Astioita, petivaatteita ja vaatteita toki tarvitaan ja työkaluja, siivousvälineitä myös ja jotain viihdykettä, siinäpä se. Kaikki koriste-esineet sun muut on ihan turhia eikä kolmea astiastoa ei tarvitse kukaan. Mutta pakko myöntää, että monessa turhassakin jutussa on puolensa, esimerkiksi ilman tauluja, kukkamaljakoita ja kynttilänjalkoja elämä olisi ainakin paljon epäesteettisempää :)

      Poista
  9. Tiedän niin, mistä puhut. Olen vähentänyt hurjasti kirppisostojeni määrää. Jotenkin on tullut seinä vastaan, mutta kyllä sitä tavaraa aina kertyy kuitenkin. Alkuvuodesta ja keväästä tyhjensin hurjalla kädellä kirppikselle ja kiertoon tavaraa. Se energian määrä oli uskomaton, mikä sen jälkeen tuli! Oli ihan mieletöntä raahata isoja Ikean kassillisia hullun lailla kamaa pois (ja saada rahaa siitä). Taisin silloin blogissani mainitakin, että pyrin säästämään vain sen, mikä todella puhuttelee sieluani. Projekti on vielä kesken. Haluaisin elää minimalistisesti, mutta kauniiden tavaroiden ympäröimänä. Rassaa nytkin kaikki kertyneet epämääräiset pinot. Eli vähä tavara tuo mielenrauhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivikiintiö itselläni tulikin jo täyteen, ehkä se kirppisostojen mittakin täyttyy joskus ?

      Muistan tuon blogikirjoituksesi. Mielestäni on oikein hyvä idea arvioida tavaran tärkeyttä sillä, että miten se puhuttelee, vaikka tuossa ylläolevassa listassa pyritäänkin lähinnä arvioimaan tavaran tarpeellisuutta. Itse yritän pohtia asioita molemmilta kanteilta, esim. harrastusvälineet eivät mitenkään erityisemmin puhuttele, mutta tarpeellisia ne ovat !

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva että tämä aihe kiinnostaa muitakin. Mullahan oli tässä taannoin luopumishaaste blogissani. Haastamistani blogeista taisi vain yksi tehdä asialle oikeasti jotakin. Taisin kylläkin haastaa sellaiset bloggarit jotka on varsinaisia keräilijöitä, joten ei iskenyt kipinää heillä. Meillä tyhjennys jatkuu. Niin rajusti että suljin Boogie Woogie Design -bloginkin. Uusi tulee aikanaan mutta erilainen. Tsemppiä romun roudaamiselle pois pois pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaa toki, vaikka itse lähinnä pyrin tasapainoilemaan, en niinkään pääsemään " kaikesta " eroon.

      Vai sellainen tyhjennys on siellä käynnissä ?! Kuulostaa vähän isommalta projektilta, tämä omani on lähinnä sellaista tarpeettoman kierrätystä. Tsemppiä sinne myös !

      Poista
  12. Mikä siinä onkin, että viimeisen kuukauden aikana liika tavara on ahdistanut ihan toden teolla! Olen yrittänyt päästä siitä eroon kirppiksellä ja huutonetissä, harkinnassa on myös että veisin laatikollisen tavaraa Konttiin. Vaatteita heitin jo UFFin laatikkoon. Tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, että less is more. Harkitsin jopa, että haastaisin itseni hävittämään kolme tavaraa viikossa. Meillä ei ONNEKSI ole paljoa säilytystilaa vanhassa kerrostalokaksiossamme, joten suuria romuvarastoja ei pääse kertymään. Kirjoitinkin tänään blogissani, että yritän pysyä tiukkana joulukoristeiden suhteen. Saas nähdä kuin käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikaisu aiempaan: blogikirjoituksesta olikin jo pari päivää aikaa :D Täytyy kai siivota pääkoppakin kaikesta tyhjästä, ettei tule tällaisia kömmähdyksiä.

      Poista
    2. Samaa tautia on näköjään liikkeellä monellakin, lieneeköhän se lähestyvä joulu ? Olen myös täyttänyt UFF:in pussia ja kirppispöytä on varattuna pariksi viikoksi. Täälläkin on lähellä Kontti, pitäisi varmaan selvittää sitäkin asiaa, että millaista tavaraa he vastaanottavat. En ole koskaan käynyt siellä, se on jotenkin hankalan matkan päässä.

      Pääkopan siivous tekisi terää täälläkin ! :D

      Poista
  13. Voi Petriina MIKSI kirjoitit juuri siitä, mikä itseä vaivaa. Nyt mun on pakko tehdä asialle jotain. Saisko jonkun tekemään sen mu puolesta?
    meillä on aina kaaon. tavaraa on liikaa, etenkin mun lehtiä. Eilen juuri tajusin, et meill pelkästään olkkarin täydet kirjahyllyt, tekee kodista "sotkuisen". Mut ei voi mitään. Kirjoja rakastan ja hyllyt kuuluu olkkariin. Piste.
    Oppisinpa laittamaan tavarat paikalleen. ja keksimään ne paikat :)

    Kiitos Petriina

    PINKKI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, onpa kiva kuulla susta pitkästä aikaa ! :)

      Kirjoitin, kun asia vaivaa itseäni säännöllisin väliajoin. Annan muuten oman vinkkini tuohon kirjahyllyasiaan: lopetin kirjojen ostamisen, kun tajusin, että eivät ne tarinat ja tieto mihinkään häviä, vaikka en niitä omaan hyllyyn hankikaan. Melkein kaiken saa kirjastosta tai netistäkin käytettynä, jos joskus tulee sellainen olo, että jokin teos on sittenkin pakko saada. Ei ole vielä tullut... vanhoja kirjoja vien joka kerta kirppikselle, niin nytkin. Vuorossa ovat keittokirjat, ensi kerralla sitten jotain muuta.

      :)

      Poista
  14. Huoh, karsinta olisi ihan ajankohtainen aihe täälläkin. Oikeastaan olen ihan hyvä heittämään tavaraa pois, mutta kuitenkin uutta tavaraa tulee tiuhempaan kuin vanhaa lähtee. Tapaan karsia käyttämättä jääneet vaatteet pusseihin, mutta siihen se sitten jääkin. Olen niin saamaton kirpparipöydän varaamisen tai kohteiden huuto.netiin syöttämisen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tuo, että kuitenkin tulee hankittua enemmän tai yhtä paljon kuin vanhaa lähtee kiertoon... ei se paljon auta, vaikka veisi joka viikko säkillisen UFF:ille, jos sisään tulee tavaraa samaa rataa.

      Mä olen myös huono esim. Huutiksen käytössä. satunnaisesti rykäisen, mutta se vaatii aina ponnistelua. Mun sisko tekee aika usein ilmoitukset mun puolesta, hih.

      Poista
  15. Kyllä, karsia pitäisi täälläkin. Viikonloppuna siivosin vaatekaappini ja laskin neuleet ja neuletakit. Niitä on 50 kpl. Luulisi vähemmänkin riittävän.
    Ennen joulua meinasin käydä kaikki kaapit läpi, vaikka yksi illassa. Tämä tavaran hamstraus on typerää. Ja sen huomaa siivotessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50 kpl neuleita ja neuletakkeja on tosiaan melko paljon :)

      Ohjeeksi tuohon romunraivaamiseen muuten annettiin juuri tuo, että ei kannata haukata liian isoa palaa kerralla, vaan jakaa homma osiin, tyyliin vaikka yksi hylly päivässä. Tsemppiä sinnekin !

      Poista
  16. Kuulin juuri ihan tavallisesta 3 vuotiaasta, jonka äiti tykkää shoppailla. Tytöllä on 107 hametta. Huutomerkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööh, ok. Ehkä mulla ei vielä ole hätää...

      Poista
  17. Minulla on menossa ainakin vuoden vievä raivaus ja sitten alkaa taas yksi remontti...

    Olen muuten huomannut, että viihdyn sitä paremmin, mitä vähemmän on tavaraa huoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma raivausproggis jatkuu myös. Ja kyllä se on totta, että turhan tavaran raivaus vapauttaa energiaa, tulee selkeyttä ja tilaa hengittää.

      Tsemppiä tähänkin projektiin !

      Poista
  18. Tää aihe puhuttelee kyllä minuakin... Asuimme 6 vuotta sitten puolet pienemmässä asunnossa, ja silti - 6 vuodessa ovat nämä 300 neliötä täyttyneet tarpeellisesta ja tarpeettomasta tavarasta. Jos varasto, autotalli- ja vaatehuoneita pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi kai "runsas", tai "tursuava".... kirppiksellä tavara toki kiertää, mutta kun ei edes kerralla saa kaikkea vietyä, ja "parhaat päältä" lähtee aina helposti kiertoon. Entäs nämä loput.... *huoh* Ikuisuusprojekti jatkukoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on puolet pienempi asunto ja silti tavaraa on ihan liikaa... ihan totta muuten tuo, että se paras kama menee päältä ja sitten niiden loppujen kanssa saa ihmetellä. Pitäisi olla ostamatta mitään uutta, mutta aika vaikea on tukkia kokonaan sitä sisääntuloaukkoa. Huoh.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !