tiistai 25. syyskuuta 2012

EI MITÄÄN ASIAA...



... kunhan nyt tuntui siltä, että jotain pitäisi tännekin naputella. Puhuin viime viikolla aikakapeikosta, ja nyt pitää todeta, että se on tosiaankin täällä, pysyvästi ainakin jonkin aikaa. Olen pitänyt arjen pahimpana rastina aikataulutettua elämää ja olenkin ( tai olemmekin ) vältelleet sitä melkoisen hyvin tähän asti, työmenoja lukuunottamatta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että suurin osa viikoista töiden lisäksi menee luistinten nyörittämiseen, luisteluun sinänsä, ( saas nähdä, miten kipeät sisäreidet sain aikaiseksi tekemällä miljoona " makkaraa " , en näköjään osaa enää juurikaan mitään muuta) , kaikenlaisen rekvisiitan etsimiseen ja huoltamiseen, jumppaamiseen ja taloudenhoitoon. Toivon, että ennätän huomenissa testailla sitä lainakameraa sisätiloissa, nämä kuvat ovat siltä edelliseltä, viime viikkoiselta kierrokselta. Samoja aiheita kuin aina aikaisemminkin tähän aikaan, luonto vaan on niin kaunis varsinkin juuri nyt. Ja vanhat rakennukset toki viehättävät aina. Kallismaan remontti ei ole muuten edennyt sitten viime raportoinnin yhtään mihinkään, saunan katto on edelleen piipunpelliä ja -hattua vailla eikä kukaan ole tiettävästi käynyt maalamassa leivinuunia eikä tuvan kattoa uusiksi. Tarvitseeko sanoa, että harmittaa tietyllä tavalla tämä kaikki muu elämä, mutta näinhän se monesti on, että syksy ja talvi ja osa keväästäkin on kiireisempää aikaa kuin kesä. Pitäisi kuitenkin sen verran saada tässä joku viikonloppu aikaiseksi, että käymme laittamassa Kallismaan talviteloille, lämmöt päälle, hiiribaarit lähistölle ja piha siivoten. Iso plussa on, jos joku saa maalattuakin nuo edellä mainitsemani jutut vielä tämän syksyn aikana. Keväällä odottavat sitten iso navettaremontti ( nosto, oikaisu ja uusi katto Museoviraston toiveiden mukaan ) ja sisärempan jatko.  Huhtikuuta odotellessa.

4 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ihania syyskuvia! Tykkään aivan hirmuisesti tästä sinun blogistasi! :)

    withasilverlining.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Oletsä muuten tajunnut hakea museovirastolta avustusta sitä navettaremppaa varten?? Mun mielestä siellä on haku just parhaillaan menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tod. ole ! Mutta mä luulen, että se ei ole tarpeeksi arvokas rakennus siihen, se on kuitenkin rakennettu vasta 1930. Mutta itse töllin kattoremppaan kyllä ajattelin hakea sitä... pitää varmaan kuitenkin käydä katsomassa ne sivut, eihän sitä koskaan tiedä. Kiitos muistutuksesta !

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !