perjantai 7. syyskuuta 2012

IKEA-HAASTE

Sain Uuden Kuun Emilialta hauskan haasteen, koskien uutta Ikean kuvastoa 2012-2013 . Kuvastosta pitää valita kolme tuotetta, jotka haluaisit.  Lisäksi pitää valita yksi tuote, josta tulee The hitti, ja lopuksi haaste jaetaan eteenpäin kolmelle blogille. No, perjantai-ilta, ei juuri mitään pakollista tekemistä, joten tuumasta toimeen ja tuotteita selailemaan . Katalogiahan meille EI ole tietenkään tullut, joten olen nettisivujen varassa. Tässä sellaista, jotka kelpuuttaisin mielihyvin meille:
Emmie pärla
Strandmon
Backsöta

Matto on aivan ihana mustalla pohjalla kukkasineen. Matto menisi meille hyvin esimerkiksi olohuoneen valkoiselle lattialle mustan tapetin kaveriksi ( minun mielestäni, mies näyttää tälle punaista ! ) Nojatuoli on sopivan nostalginen muodoltaan, kelpaisi, ellei meillä olisi vastaavanlaista nahkanojatuolia. Lakanat taas ovat niiiiin minua, ruskeaa ja sinistä, runsaat kuviot. Tykkään ! Nämä olisivat lähteneet mukaan viime kerralla, mutta jäljellä oli vain tuplakokoa. Pöh. ( Ja muutenkin, kuinka monet lakanat ihminen tarvitsee ?! )


Ja se The hitti. Hmm. Tosi vaikea arvioida muiden makua, mutta otetaan varman päälle ja veikataan tätä:

Hektar


Heitän haasteen eteenpäin Anulle ja NinjalleRillalle ja Hannikselle.


4 kommenttia:

  1. No eipä voisi enempää olla just sun tyylinen matto! Voihan ihana!

    Tuo tuoli oli muuten ihan älyttömän hyvä istua. Kokeiltiin sitä molemmat miehen kanssa, ja toimi hyvin. Paikkaa vaan ei varmaan meiltä löydy. Tai mene ja tiedä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli pienoinen pakkomielle tuosta matosta ! Sun vika ;)

      Nojatuoli näyttää tosi mukavalta, eikä hintakaan ole paha. Meilläkään ei ole tilaa sille, mutta ihana se on !

      Poista
  2. SäHei hauskaa! Kiitos, teen haasteen :-) Muuten mä katsoin tuota Muuto- design henkistä valaisinta jo aikaisemmin, et siitä tulee varmaan suosittu.siis toi mitä veikkasit hitiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, käyn katsomassa sitten ! :)

      Uskon, että tuo valaisin on kohta " ei oo " -listalla joka Ikeassa.

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !