lauantai 21. heinäkuuta 2012

LOMATUNNELMIA OSA II


Lisää lomatunnelmia, niitä julkaisukelpoisia. Otin viikon aikana aika monta kuvaa, osan  remontin dokumentointia varten ja kyllä, suurimman osan ihan vain fiiliksen vuoksi. Muutakin tekemistä olisi miehen mukaan ollut, paljonkin, esimerkiksi nupinaulojen nyppimistä ja siivoamista.  Kannoin kyllä vettä, tiskasin, pesin pottuja ja viihdytin lapsia kaiken ohella, joten en minäkään ihan jouten ole ollut. Ja siihen remppaankin osallistu(i)n mahdollisuuksien mukaan, mutta tosiasia on, että yllättävän moni homma vaatii ihan sitä itseään eli fyysistä voimaa. Pinkopahveja oli tuvassa viisi kerrosta, jokainen kerros oikein tanakasti kiinni lyötynä ja paksujen listojen alla. Sorkkarauta ja vanhat tongit osoittautuivat kaikkein tarpeellisimmiksi työkaluiksi, tosin allakirjoittaneella on sorkkarautakielto, jostain syystä. Nupinaulojen poistaminen muistuttaa maitokulmahampaan poistoa, joten se on tosiaan ihan minun hommaani, kuten mieskin totesi. Remontista ja remonttisuunnitelmista lisää todennäköisesti huomenna tai viimeistään alkuviikosta. 

***

Blogini löytyy vihdoin myös Facebookista, saa käydä tykkäämässä !


4 kommenttia:

  1. Ou jee. Täältä sympatiapisteitä nupinaulojen poistourakalle. Eri kivaa puuhaa, kyllä :D
    Ja kauneus- ja tunnelmapisteet upeille kuville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou jee, arvaan, että olet itse nyppinyt pois muutaman ! ;)

      Kiitos :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !