maanantai 30. heinäkuuta 2012

KANTARELLI-PEKONIPASTA


Sienessä emme ole ehtineet käydä tänä kesänä kuin pari kertaa ihan pikaisesti. Takuupaikassa, josta saa melkein aina satsin näitä keltaisia suloisuuksia. Kantsuista tulee hyvää risottoa ja pastaa, tässä ohje meidän perheen lemppariin:

Kantarelli-pekonipasta


kantarelleja
pekonia
sipulia
persiljaa
kermaa
oliiviöljyä. mustapippuria, suolaa

spagettia tai muuta nauhapastaa keitettynä al dente

Saksi pekoni suikaleiksi ja paista pannulla rapsakaksi. Laita pekoni valumaan talouspaperin päälle. Sillä välin puhdista ja paloittele sienet ja silppua sipuli. Kuullota sipulia miedolla lämmöllä oliiviöljyssä. Laita  hetken kuluttua sienet pannulle, anna niiden ylimääräisen nesteen haihtua. Lisää sekaan pekoni ja kerma, saksi joukkoon persiljasilppua. Rouhaise sekaan mustapippuria ja tarvittaessa suolaa. Sekoita kastike pastan kanssa. Koristele annokset persiljatupsulla ja halutessasi silputuilla sipulivarsilla. Hyvää ja helppoa, jälleen kerran !

Valmiista annoksesta ei valitettavasti ole kuvia. Mielestäni spagetti näyttää helposti kuvissa vettyneeltä peruukiltä, mikä ei ole kovinkaan ruokahalua herättävää... pitäisi varmaan harjoitella enemmän ruokakuvien ottamista. Mutta kun yleensä vaan on jo melkoinen nälkä siinä vaiheessa kun ruoka alkaa olla valmista ja pasta nyt ainakaan ei kestä odottamista yhtään.  Tyydymme siis pääsääntöisesti kuviin raaka-aineista, ei voi mitään.

4 kommenttia:

  1. Oi, mikä IHANA ohje!
    Täytyy koittaa ehdottomasti (ekaks täytyy tosin mennä sieneen).

    Kauniit on nuo kuvat, ihana keltaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantarelleissa on melkein parasta juuri tuo väri, se on ihana !

      Ja ohje on tosiaan hyvä, kannattaa kokeilla :)

      Poista
  2. Kokeilin juuri ohjetta ja aivan huippuhyvää!!! Nopea valmistaa ja voin todellakin suositella. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että onnistui ! Näin hyvistä raaka-aineista ei saa kuin hyvää... mutta kerron miehelleni terveiset, tämä on hänen ohjeensa :)

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !