sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

VILLIÄ


Hirrrveän villiä, minulle. Leopardikuosi siis. Toki pitsillä ja ruusuilla höystettynä, mutta silti. Tämä Ester Elenoran huivi löytyi länsinaapurista, Suomessa en olekaan tähän kyseiseen merkkiin törmännyt. Huivi on iso ja pehmoinen, se menee hyvin nyt keväällä vaikka vähän kevyemmänkin takin kanssa. Varsinkin tumman, tylsän asun tämäkin huivi piristää hetkessä.


Bongasin huivin yhdeltä blogikirppikseltä. Omakin blogikirppis on ollut perustettuna jo ajat sitten, mutta en ole myynyt sitä kautta mitään. Kertokaapa te, kannattaako sitä kautta myydä vai pitääkö turvautua perinteisempään menetelmään eli Huutikseen ? Ajattelin luopua joistain vanhemmista ihanuuksista ja pohdin sopivaa myyntikanavaa. 

Mukavaa sunnuntai-iltaa ! 

9 kommenttia:

  1. Vau, hieman leopardia kaivataan aina. Olin itsekin kovin arka leopardikuvion suhteen, mutta kun ensimmäisen hankin, tulikin sitä sitten yllättäen lisää.
    Kaunis huivi!

    Ja kyllä, blogikirppis kannattaa ja on mielestäni paljon kätevämpi, kuin huutis. Ostan ainakin itsekin mielummin kirppikseltä, en koskaan huutiksesta. En jaksa kytätä huutoja. Ja itse olen saanut hirrrveästi vaatteita, kenkiä ja laukkuja kirppiksen kautta myytyä eteenpäin. Monen satasen edestä.

    VastaaPoista
  2. Pistä vain blogikirppis pystyyn :)

    VastaaPoista
  3. Mahtava huivi! :) Tuli mieleen, että vanhoja huiveja vois vähän tuunailla laittamalla vaikka pitsiä reunaan jne. Ja mä kannatan myös blogikirppistä!

    VastaaPoista
  4. Blogikirppis ehdottomasti -täällä odotellaan! :-) Hieno huivi muuten.

    VastaaPoista
  5. Hirrrrveen ihana on huivi!
    Pikkasen leopardia pitää aina olla. Ees vähän ja silloin tällöin :)
    Blogikirppis vaan pystyyn. Minä olen kerran kokeillut ja toimi ihan loistavasti.

    VastaaPoista
  6. En ole blogikirppistä pitänyt, mutta kylläkin pari hyvää löytöä joskus toisten kirppiksiltä tehnyt. Kannatan siis ainakin kokeilemaan! :) Mua niiiiin harmitti kun en tilannut tuota huivia kun tilasin pari muuta Esteriä ruotsalaisesta nettikaupasta. Tajusin vasta tilauksen tehtyäni, että se olisi ollut juuri sopiva eräälle rohkealle ja värikkäälle perheenjäsenelle :)

    VastaaPoista
  7. Helena: minäkin jo mietin, että josko jotain muutakin... hmmm. ;)

    Muistelenkin, että sulla on ollut blogikirppis. Kiva kuulla, että myynti on sujunut.

    siina*k : joo, taidan laittaa :)

    Sini: tosi hyvä idea ! Ja kiitos :)

    Rilla: kiitos :) Joo, mä alan olla samaa mieltä kyllä tästä leopardikuosista.

    Taidan kokeilla, katsotaan sitten omat kokemukset.

    Susanna: tämä oli eka kerta kun ostin jotain, mutta pidän silmät auki jatkossakin :)

    VastaaPoista
  8. Himoshoppaaja: anteeksi, olit jäänyt välistä :) Kiitos ja joo, laitetaan pystyyn kunhan ennätetään !

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !