sunnuntai 2. tammikuuta 2011

SEKALAISTA VUODELTA 2010

Kaikenlaista tuli kivaa tuli löydettyä viime vuonna. Blogistania esimerkiksi. Ja ETSY . Paljon kivoja kirppis- ja second hand -löytöjä on tuli tehtyä pitkin vuotta. Ja vähän uusiakin juttuja on tullut hankittua.Kosmetiikkakaapin sisältö meni lähes täysin uusiksi, sillä vihdoin löysin oman juttuni eli luonnonkosmetiikan. Mineraalimeikit jäivät myös vakikäyttöön, nykyään mielestäni on suorastaan rikollista myydä perinteisiä meikkivoiteita ;-)  Ja kyllä, tunnen kuluttamisesta asiaankuuluvaa huonoa omatuntoa ja aina välillä päätänkin ostolakkoilla. Enemmän tai vähemmän.



Odd Mollyn tunikat on ostettu käytettynä eBaysta ja Huuto.netistä, ovat vanhempaa mallistoa. Alla Creamin Mitzy-mekko molemmissa kuvissa. Creamin vaatteet ovat yksi viime vuotinen löytö, kauniita ja himpan edullisempia, joskaan eivät yhtä laadukkaita kuin Odd Mollyt.



Miss R ja Miss E, tarvitseeko näistä sanoa sen enempää ? Mulberry on Mulberry.




Olen kokeillut muutamaa eri mineraalimeikkiä ja tykännyt kaikista enemmän kuin yhdestäkään meikkivoiteesta koskaan. Sitä täydellistä mineraalimeikkipohjaa ei kuitenkaan vielä viime vuonna löytynyt, testailut ovat kesken. Seuraavaksi aion tilata Lily Lololta näytteitä.

Luonnonkosmetiikka paransi sitkeän ihottuman ja on pitänyt ihoni kosteutettuna ja pehmeänä. Olen harvinaisen tykästynyt kuavssa näkyvän sarjan tuotteisiin, loistava hinta/laatu -suhde näissä !




Creamin vaatteet mainitsinkin jo aikaisemmin. Olen pitänyt paljon erityisesti tuota alushametta. Harmittaa vain se, etten ostanut harmaata myös silloin kuin sitä vielä oli kaupan.


Hunterit ovat hyvät, tukevat ja tyylikkäät kumpparit. Edelliset Vikingit irtisanoivat sopimuksensa ja jouduin hankkimaan nämä. En ole harmitellut sekuntiakaan. Ruskeat Octopusin nahkasaappaat ovat myös olleet ahkerassa käytössä, kivaa on lörttöinen varsi, joten alla saa tungettua paksummatkin sukat.







Ah, Etsy on sitten ihana ! Hyviä idoita, käsityötä, yksilöllisyyttä, kierrätystä. Olen hankkinut Etsystä Amy Butlerin kankaita, koruja, taidetta, vaatteita.  Tähän hurahtaa ihan liian helposti.


Mahtavia kirppislöytöjä, näitä ei voi asettaa mihinkään järjestykseen. Olen vain tyytyväinen, että olen sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ja kyllä, tavaraa on tässä taloudessa kohtalaisen paljon, mutta osaan myös luopua niistä tarvittaessa.  Monen muun tavoin aion käydä kaapit läpi ensi viikolla, sehän on mitä sopivinta lomapuuhaa, eikö ? ;-)

Viimevuotisia kirjailijalöytöjä ovat  Jhumpa Lahiri ja Joyce Carol Oates. Lahirit on nyt luettu , onneksi Oatesilta löytyy vielä vaikka mitä tutkimatonta materiaalia. Löytöjä omasta itsestäni on kasvava kiinnostus kaikenlaiseen luovaan, olen esimerkiksi valokuvannut viime vuonna enemmän kuin koskaan. Sisustus ja tuunaus ovat myös alkaneet kiinnostaa aikaisempaa enemmän. Pitkäaikaisena haavenani olisi kehittyä valokuvauksessa, mutta en oikein tiedä millaisia askeleita sen suhteen pitäisi ottaa.  Onneksi elämme digiaikaa, joten harjoitella voi itsekseenkin ilman pelkoa filmin pilaamisesta !

8 kommenttia:

  1. Kauniita kankaita, vaatteita ja asusteita! Ihastelen tuota tyyliä, mutta en vaan millään kykene samaan..

    Kurkkasin jo aiemmin läpi nuo edellisen postauksen kuvat, ovat upeita!

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia. Mäkin aion nyt tutustua luonnonkosmetiikkaan. Monen Body Shop -vuoden jälkeen on vain vaikea jaksaa edes ajatella muita, kun olen siis niihinkin ollut erittäin tyytyväinen.

    Arvaa näyttääkö mun Hai-kumisaappaat tylsiltä sun saappaisiin verrattuna!

    VastaaPoista
  3. Mä muistelisin nähneeni Sisukkaalla Creamin alusmekkoja myös harmaana, kurkkaahan!

    Ninja

    VastaaPoista
  4. kaakao: kiitos :-) Muista vinkkini aiemmassa postauksessa. Ja eBaysta löytyy vaikka mitä ihanaa käyetttynä.

    SatuK: mun mielestä on ollut helppoa siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Kurkkaa mun sivupalkissa olevat blogit Karkkipäivä ja Fashioned in Finland, niissä on paljon vinkkejä ja nettikauppoja ym. valintaa helpottamaan ( tai vaikeuttamaan, miten sen nyt ottaa ! )

    Ninja: kiitos, käyn katsomassa ja lasku tuleekin sitten sulle ;-)

    VastaaPoista
  5. Hauska katsaus menneeseen vuoteen, mukavalla tavalla inspiroiva ja erilainen. :) Pidän kovasti Odd Mollyn ja Creamin (sekä oman suosikkini Noa Noan) vaatteiden tyylistä. Viime kesänä löysin yllätyksekseni lapsuuteni kotipaikkakunnalta Savosta, pienestä kaupunkipahasesta, putiikin, joka myy Creamia ja osuin sinne alennusmyyntiaikaan. Se oli ihan oikeasti eräs kesän löydöistä.

    Ja Etsystä kiinnostuin kovasti kiitos juuri sinun blogisi.

    Oates on mahtava. Hän oli minunkin viime vuoden kirjailijalöytäni, seuraavaksi aion lukea häneltä Blondin. Jhumpa Lahiria en muuten ole ollenkaan lukenut, mutta uskoisin pitäväni. Hän voisikin olla tämän kirjavuoten ensimmäinen uusi tuttavuus (tai sitten Haruki Murakami, josta olen myös kuullut paljon hyvää).

    VastaaPoista
  6. lumiomena: toivoisin kovasti, että lukisit Lahirilta jotain. Haluaisin kuulla arviosi jostain hänen teoksestaan. Ehkäpä Kaimasta ? Haruki Murakami kiinnostaa myös minua, mutta luen nykyään niin vähän, että en millään ehdi lukea kaikkea mitä haluaisin.

    Etsy on kyllä mieletön, arvelen, että tykkäät !

    VastaaPoista
  7. Ihania sun asusteet itse ihailen ja huokailen. Mistä tilasit Pure kosmetiikkatuotteet???
    t.Kirsikka

    VastaaPoista
  8. Kirsikka: kiitos :-) Tuosta sivupalkista löytyy Organic Bodycare Shop, olen tilannut sieltä. Pure Nuff Stuffin omilta sivuilta voi tilata myös. Postikuluja tulee jonkun verran, mutta kun itse tuotteet ovat edullisia, niin se ei ole haitannut minua ainakaan. Toivottavasti tykästyt !

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !