perjantai 30. heinäkuuta 2010

MASALIISA


Masaliisa on herkkua ! Oikeastaan se on ainoa leivonnainen, jota syön mielelläni. En ole tehnyt masaliisaa itse, vaan lapset plus heidän tätinsä leipoivat tämän ihanuuden. Reunapaloista on melkein riidelty, kuorrutetta  kun on niissä hiukan enemmän.

Masaliisa


2 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g sulatettua voita
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhoa
1 dl maitoa
2 tl leivinjauhoa

Sekoita keskenään munat ja sokeri. Lisää seokseen vehnäjauhot,  kaakao , vaniljasokeri ja leivinjauhe. Sekoita. Lisää sulatettu voi, sekoita ja lisää  lopuksi  maito.  Levitä taikina leivinpaperille uunipellille. Paista n. 175 C° noin 20 minuuttia.  Anna jäähtyä. Tästä pohjasta tuli sopivan paksuinen noin 36 cm x 38 cm uunipellille.

Kuorrute


3 1/2 dl tomusokeria
4 rkl sulatettua voita
4 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria

Sekoita ja levitä pohjan päälle. Päälle strösseleitä.

Huom. Omassa versiossamme kuorrute oli tehty puolitoistakertaisena. Oli juuri sopiva määrä tälle pohjalle.



Kolmevuotiaan herkkupepun sormejäljet näkyvät kuvissa kivasti. Millä nimellä muuten tunnet tämän leivonnaisen ?

15 kommenttia:

  1. Kas, mokkapalat! Ne on kyllä hyviä :)

    VastaaPoista
  2. Tämän herkun nimi on Masaliisa tai poikavauva, joista jälkimmäinen oli minullekin uusi nimi. Ystäväni käyttää sitä nimeä -joka on itseasiassa aika hauska ja veikeä! :D Hyvää se kuitenkin on, on nimi mikä tahansa. Nam nam.

    VastaaPoista
  3. Mokkapalat. Poikavauvan olin kuullut, Masaliisaa en. Mä voisin syödä pelkkää kuorrutetta...

    Anu

    VastaaPoista
  4. Sehän on tulomantorttua!

    t. Johanna

    VastaaPoista
  5. Mokkaruudut :D

    Ja poikkean joukosta, mä skippaan ohi aina tämän leivonnaisen. :D

    VastaaPoista
  6. Meillä tuo on Tuulosmaantorttua :D

    VastaaPoista
  7. En ole ikinä kuullut seuraavia nimityksiä: suklaapelti, poikavauva ( ??! ), tulomantorttu tai Tuulosmaantorttu. Olisipa kiva tietää eri nimitysten taustat :-D

    VastaaPoista
  8. Mokkaruudut. Minä taas en ole kuullut mitään muista nimityksistä. Liityn Ninnuskan joukkoon, minäkin jätän tän väliin. ;)

    -aatu

    VastaaPoista
  9. Oi tämä resepti täytyy ottaakin talteen! <3 Mummo teki aina tätä, Mustaamakiaa :)

    VastaaPoista
  10. Mustamakia kuulostaa ihan lakupötköltä :-D

    VastaaPoista
  11. Mulle tämä on tullut tutuksi mamman tekemänä ja nimellä Ellin torttu, liekö hän aikanaan saanut reseptin joltain Elliltä. Lapsena kun oltiin mamman luona niin kotiin lähtiessä saatiin automatkalle näitä evääksi. Oi niitä ihania muistoja.

    VastaaPoista
  12. Hih, vanhemmat ovat varmaan olleet iloisia näin tahmaisesta eväästä :-)

    VastaaPoista
  13. Mulle nuo ovat mokkapaloja, koska pohjassa on kaakaota. Ilman kaakaota pohjassa niistä tulee tuulosmaantorttu :)

    VastaaPoista
  14. kiitos ohjeesta, hyvää tuli! :)

    VastaaPoista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !