torstai 9. helmikuuta 2012

KORPPU KIITTÄÄ


Oma ihoni on kuin kastelematon korppu näin talviaikaan. Tarvitaan rasvaa, rasvaa, enemmän rasvaa. Niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ja vettä, muuhunkin kuin pesemiseen... olen tosi huono juomaan päivän aikana kofeiinitonta nestettä, tätä pitäisi harjoitella tosissaan. Yrttiteen olen onnistunut lanseeraamaan itselleni, mutta yksi kulhollinen sitä päivässä ei oikein riitä. Toki juon vettäkin, mutta lähinnä aterioilla.  Syön sentään tarpeeksi rasvaista ( n. 50 E% ) ruokaa, se helpottaa ihon kuntoa selkeästi. Tarvitsen kuitenkin ulkoisiakin apuja, jotta iho pysyisi kunnossa ympäri vuoden.

Karite- eli sheavoi on kestosuosikkini. Kookosöljystäkin tykkään, varsinkin hiuspohjan hoitamisessa, mutta tosiasia on, että se on aika suttaavaista. Karitevoi taasen on purkissa kiinteää, mutta se notkistuu mukavasti kun sitä hieroo kämmenissä ennen levittämistä. Tätä käytän lähes kaikkeen, tosin kasvovoiteena en ole kokeillut. Huulirasvaksi se sensijaan sopii hyvin.

Käteni tykkäävät Weledan Skin Foodista ihan hirmuisen paljon. Tuoksu ei ole parhaimmasta päästä, se on vähän sellainen yrttinen. Ja tätä voi laittaa käsiin ainoastaan yön ajaksi, imeytyminen kestää jonkun aikaa. Oma ongelmani on jatkuva käsien peseminen ja lotraaminen käsidesillä sekä suojahanskojen runsas käyttö. Käsien iho on kovalla koetuksella joka arkipäivä, mutta Skin Food paikkaa pahimmat vauriot.

Dr. Hauschkan Ruusuvoide on kasvojen pelastus tähän vuodenaikaan. Tuoksu on aivan huumaavan ihana, jo sen perusteella voisin ostaa tätä ! Vaikka voide on täyteläistä, se imeytyy silti aika nopeasti. Olen hauschkaillut muutenkin ja jättänyt yövoiteen pois kasvoilta. Sen sijaan olen laittanut yöksi suolanaamion, joka on hoitanut suunympärysihottumani kuntoon ja kirkastaa ihoa ihan ihmeellisesti. Kannattaa kokeilla, eikä pidä säikähtää alun kirvelyä, se loppuu nopeasti.

Laveran Basis Sensitive Cream on todella miellyttävä perusvoide. Tätä käytän silloin, kun ei ole aikaa odotella karitevoin imeytymistä.  Kesäisin tämä riittää ainoaksi rasvaksi. Purkki on myös sopivan kokoinen matkalle mukaan otettavaksi. Ja tuoksukin on tässä kohdallaan !

Näiden luottotuotteiden lisäksi iho-ongelman selättämiseen kaapeista löytyy huulirasvoja x kpl, Elizabeth Ardenin Eight Hour Creamia yksi puteli, Weledan suihkuvoiteita ja sitä kookosöljyä. Kokeilen kuitenkin mielelläni kaikkea uutta, joten omaa suosikkia suomujen selättämiseen saa mainostaa !


19 kommenttia:

  1. Samoja tökkeleitä menee täälläkin.
    Suolanaamio on ihan uusi juttu. Mitä itse käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellainen suolasaippua, joka kastellaan ensin ja hierotaan käsiin. Kuivalle iholle olen taputellut kerroksen sitä ja nukkunut sen kanssa. Aamulla pesen sen pois, kasvovesi ja rasva naamariin. Yövoidetta siis en käytä.

      Poista
  2. Bodyshopin hamppuvoide toimii mulla tosi hyvin ja olen laittanut sitä jopa lärviinkin. Eight hour cream on tosi hyvä, mut käytän vaan huuliin, kun on niin rasvaista. Suolanaamio mullekin uusi juttu. Tyttärelle laitetaan yöksi rasvat käteen ja puuvillahanskat, kun on niin kuivat kädet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin Bodyshopin sitä hamppukäsivoidetta, se oli muuten ihan hyvä, mutta se haju ! Yyh. 8 h cream on tosiaan hirmu rasvaista ja sen imeytyminen kestä....

      Poista
  3. SkinFood on täälläkin kovassa käytössä. Ihme ja kumma mutta sitä antaa Keskimmäinenkin laittaa pahaan atopiaansa, vaikka se kirveleekin hurjasti rikkoutuneella iholla.

    Uusimmat "luottotuotteeni" löysin Akamutilta: Calendula&Chamomile Balm pehmentää ihanasti korppukäsiä ja samasta paikasta hunajahuulivoide huulia. Kannattaa testata!

    Mä jätin joskus 6 vuotta sitten myös kaikki yövoiteet yms. pois. Ihon kunto parani selvästi vaikkei mun iho mitenkään hyväkuntoinen ole edelleenkään.

    Suolanaamio?!

    ps. linkkasin sun kumiankka-prjektiin mun neuleblogissani... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on atooppiseen ihoon auttanut parhaiten kylmäpuristettu kookosöljy.

      Akamutia en ole vielä ennättänyt kokeilla, mutta mielessä on ollut ! Suolanaamiosta ks eka vastaus, siinä pääpiirteet. Voisin tehdä siitä oman jutunkin. Hmmm.

      Saa linkata :-) Projekti jatkuu....

      Poista
    2. Meillä tuo kookosöljy ei niittänyt menestystä pojan hoidossa. Se tuntui kirvelevän ihan liikaa ja juu nou 5vee poikahan sanoo siihen heti et, EI. Parasta tällä hetkellä on ollut sisäisesti sinkkiä+erilainen lajitelma rasvahappoja.

      Akamutin tuotteet on olleet ihania :)

      Ja juu, suolanaamiopostaus olis jees :D

      Poista
    3. Mun on varmaan pakko tilata jotain Akamutilta :-D Löytyisiköhän iHerbiltä ko. sarjaa, pitää katsoa !

      En tullut edes ajatelleeksi, että kookosöljy voisi kirvellä :-/ No, meillä eivät lapset ole valittaaneet, mutta hoidettavat alueet ovat olleet pieniä.

      Kuvasin sen suolapalan jo, mutta eipä siitä kirjoitettavaa riitä kovinkaan pitkälti !

      Poista
  4. Kiitti vinkeistä! Tuo suolanaamio on aika mielenkiintoinen, pakko kokeilla! Mulla on muuten mielessä ollut tehdä vähän samansuuntainen postaus kuivan talvi-ihon hoidosta, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Meillä on ehkä eniten käytössä joku karitevoi, joka on nannaa poitsun atooppisille jaloille. Ja sit mulla on pikkuisessa suihkepullossa jojobaöljyä: aivan ihanaa meikinpoistoon, kasvoille, kuiviin kohtiin muuallekin, huulille, kynsinauhoille, käsiin, hiusten latvoihin... Ihan parasta! :) Tänään olikin Uudessa Mustassa (?) postaus juuri jojobaöljystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jojobaöljy kuulostaa sellaiselta, että haluan kokeilla sitä(kin) ! Vitsit, kaikkea ihanaa olisi, mutta en halua ostaa luonnonkosmetiikkaa varastoon, se kun vanhenee aika äkkiä. Suihkepullot rules ! Mistä olet hankkinut oman öljysi ?

      Poista
    2. Tilasin Biodellystä tämän: http://www.biodelly.com/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/26112008-115190/Products/222015

      Suosittelen! :)

      Poista
    3. Ainiin. Ainut (pieni) miinus tuossa pullossa on, että se saattaa ruiskauttaa sitä öljyä vähän minne sattuu. En tiedä, onko mulla sitten se suutin ollut tukossa ja pitäis huudella ehkä veden alla.

      Poista
    4. Kiitos tiedosta ! Biodellystä en olekaan tilannut mitään, pitääpä käydä kurkkaamassa. Vitsit, että olisi ihana aina vaan testailla kaikkea uutta. Varsinkin isot purkit ovat mulle kauhistus, kestää ikuisuuden ennen kuin ne on käytetty loppuun !

      Poista
  5. Olipas hyviä vinkkejä! Minä tunnen suorastaan kosmetiikkakaupan kutsun tämän voimasta :D
    Ja MIKÄ suolanaamio?? Terkuin eräs, jolla myös aaltoilevaa suunympärysihottuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ihottuma on rasittava ! Nyt olen onnistunut pitämään sen kurissa, just laittamalla tuon suolanaamion joka yöksi. Vähän enemmän se vaatii vaivaa kuin yövoiteen laittaminen ja tuntuu alussa hassulta, mutta se on tosiaan ainoa helppo keino sen ihottuman häätmiseksi. Olen kokeillut tetrasykliinit ja takrolimuusit, kallista ja sivuvaikutuksia riittää. Suolasaippua on vieläpä hyvin edullinen, olisko jotain kaksi, kolme euroa pala ja se kestää ikuisuuden. :-)

      Poista
  6. Madaran käsivoide. Paksua, mutta imeytyy nopeasti. Luulin, että mun kädet ois tänä talvena vähän paremmassa kunnossa, kun työelämästä on taukoa, mutta jatkuva vauvan peseminen kuivattaa niitä tosi paljon. Tuo käsivoide on kuitenkin todellinen pelastaja!

    https://www.hyvinvoinnin.fi/madara-ecobody-syvakosteuttava-kasivoide

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madaralla on hyviä tuotteita useampi ! Mua vaan tökkii niiden hinta suhteessa muuhun luonnonkosmetiikkaan. Mutta voisin kokeilla, täydellistä käsivoidetta ei ole vielä löytynyt !

      Poista
  7. Vink vink vielä täältäkin..Löysin iherbistä ihanan tuotesarjan nimeltään Giovanni ja Raspberry Winter on testailussa osoittautunut aivan ihanaksi, niin tuoksultaan kuin koostumukseltaan. Vadelmaista ihanaa body lotionia jota olen käyttänyt myös käsivoiteena kun jatkuvasti saa pestä/desinfioida käsiä. Loistotuote!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa vinkata edelleen ! Luen aina kaikki kommentit, myös vanhempiin juttuihin tulleet :) Hassua, just selailin iHerbiä tänään ja hoksasin nuo Giovannin tuotteet. Varsinkin hiustenhoitojuttuja on kehuttu. Pitää tutustua paremmin !

      Poista

Olen iloinen jokaisesta viestistä, ihan lyhyestä ja höpsöstäkin. Kiitos, kun piristit päivääni !